Kilpailutus koskee pää- ja arkkitehtisuunnittelun hankintaa sisältäen lisäksi piha-, sisustus-, käsityö- (kovat materiaalit), ammattikeittiö-, akustinen- ja paloturvallisuussuunnittelun jäljempänä tarjouspyynnössä ja liitteissä tarkemmin määritetyllä tavalla. Suunnittelun kohteena on: Kanniston koulu laajennetaan yhtenäiskouluksi vastaamaan Kivistön alueen perusopetusikäisten lasten määrän kasvuun. Kanniston koulun ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2011 valmistui alakoulu (1.–6. luokat) ja laajennus yhtenäiskouluksi (7.–9. luokat) suunnitellaan tarveselvityksen pohjalta (liite). Koulun laajennus mitoitetaan n. 580 oppilaalle sisältäen kaksi erityisen tuen ryhmää (vammaisopetus). Lisäksi nykyiset nuoristoimen tilat muutetaan perusopetuksen käyttöön. Koulun kokonaisoppilaspaikkamäärä on laajennuksen valmistuttua noin 1070 oppilasta. Olemassa olevaan koulurakennukseen kohdistuu tilamuutostöitä koulun laajentamisen yhteydessä, koska ensimmäisessä vaiheessa rakennetut koulutilat eivät kaikilta osin mahdollista uuden oppimisen tavoitteiden toteutumista, eivätkä pysty vastaamaan sellaisinaan koulun kasvavaan oppilasmäärään.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-08-10.
Hankinta julkaistiin 2022-06-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-06-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: VD/2928/02.08.00.00/2022
Lyhyt kuvaus:
Kilpailutus koskee pää- ja arkkitehtisuunnittelun hankintaa sisältäen lisäksi piha-, sisustus-, käsityö- (kovat materiaalit), ammattikeittiö-, akustinen- ja paloturvallisuussuunnittelun jäljempänä tarjouspyynnössä ja liitteissä tarkemmin määritetyllä tavalla.
Suunnittelun kohteena on:
Kanniston koulu laajennetaan yhtenäiskouluksi vastaamaan Kivistön alueen perusopetusikäisten lasten määrän kasvuun.
Kanniston koulun ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2011 valmistui alakoulu (1.–6. luokat) ja laajennus yhtenäiskouluksi (7.–9. luokat) suunnitellaan tarveselvityksen pohjalta (liite).
Koulun laajennus mitoitetaan n. 580 oppilaalle sisältäen kaksi erityisen tuen ryhmää (vammaisopetus). Lisäksi nykyiset nuoristoimen tilat muutetaan perusopetuksen käyttöön. Koulun kokonaisoppilaspaikkamäärä on laajennuksen valmistuttua noin 1070 oppilasta.
Olemassa olevaan koulurakennukseen kohdistuu tilamuutostöitä koulun laajentamisen yhteydessä, koska ensimmäisessä vaiheessa rakennetut koulutilat eivät kaikilta osin mahdollista uuden oppimisen tavoitteiden toteutumista, eivätkä pysty vastaamaan sellaisinaan koulun kasvavaan oppilasmäärään.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Vantaan kaupungin Kaupunkiympäristö pyytää tarjoustanne koulurakennuksen laajennuksen ja tilamuutosten pää- ja arkkitehtisuunnittelusta sisältäen lisäksi piha-, sisustus-, käsityö- (kovat materiaalit), ammattikeittiö-, akustinen- ja paloturvallisuussuunnittelun.

Pääsuunnittelija kokoaa ja nimeää hankkeeseen em. ammattitaitoisen suunnitteluryhmän johon kuuluvat vastuulliset suunnittelijat varahenkilöineen.
Tarjoajan oma erityissuunnitteluosaaminen sekä tarjojan käyttämät alikonsultit hyväksytetään tilaajalla.
Urakoitsija kilpailuttaa erikseen;
- rakenne- ja pohjarakennesuunnittelijan,
- LVIA-suunnittelijan sisältäen hiilijalanjäljen laskennan, sekä sprinkler-suunnittelijan
- sähkösuunnittelijan,
- tietomallikoordinaattorin,
- turvallisuuskoordinaattorin,
- kosteuden- ja puhtaudenhallintakoordinaattorin,
- elinkaari- ja energia-asiantuntijan
Rakennushankkeen laajuus ja lisätiedot tarveselvityksen mukaan.
Hankkeen suunnittelu tehdään tietomallintamalla, jolloin suunnittelun osapuolilta edellytetään tietomalliosaamista tietomalliohjeistuksessa vaaditun tasoisena. Laajennus kokonaisuudessaan suunnitellaan tietomallintamalla, myös talotekniikan osalta. Kustannuslaskenta suoritetaan tietomallia hyväksi käyttäen. Rakennuksen suunnittelussa hyödynnetään tietomallia, jonka avulla suunnitelmaa myös esitellään. Tilaratkaisuja voidaan tutkia tarkemmin kolmiulotteisessa cave-tilassa (Virtual Reality). Tilakaavioiden esittelyssä voidaan hyödyntää myös visualisointikuvia.

Suunnitelmat laaditaan tietomallin lisäksi myös dwg-muodossa, kirjalliset esitykset doc-muodossa. Valmiit asiakirjat kootaan pdf-muotoon, myös muistiot ja välivaiheiden hyväksytettävät suunnitelma-asiakirjat. Suunnittelija toimittaa tilaajalle lopulliset asiakirjat sekä dwg- että pdf-muotoisina ja tietomallina (IFC 2x3).

Hankesuunnitelma ja alustavat ehdotussuunnitelmat sekä alustava rakennustapaselostus laaditaan tilaajan johdolla. Tilaaja varaa oikeuden siirtää pää- ja arkkitehtisopimuksen urakoitsijalle hankesuunnitelmavaiheen jälkeen. Urakkamuotona tulee olemaan teknisten ratkaisujen urakka (´suunnittele ja toteuta´ -malli). Urakkamuoto vahvistetaan suunnitteluvaiheessa.

Hankkeen alustava aikataulu hankinnan kuvauksen (LIITE 01) mukaan. Hankintaan liittyvät asiakirjat tarjouspyynnön ja liitteiden mukaan.
Kesto: 60 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Rakennushankkeen toteutuspaikka on Vantaan kaupunki.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. kohta ESPD
Tietoa tietystä ammatista: Services
Viittaus asiaa koskeviin lakeihin tai määräyksiin:
Ks. MRL 120 §
Valintaperusteet hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Mikäli tarjous tehdään työyhteenliittymän (ryhmittymän) nimissä, tulee tarjouksessa ilmoittaa työyhteenliittymän vastuullinen osapuoli. Vastuullinen osapuoli allekirjoittaa
sopimuksen kaikkien työyhteenliittymän osapuolien puolesta ja vastaa sopimuksen vastuista ja velvotteista kaikkien työyhteenliittymän osapuolten puolesta (tai nimissä). Kaikki työyhteenliittymän osapuolet tulee nimetä tarjouksessa ja kaikki pyydetyt tiedot ja selvitykset on annettava jokaisesta työyhteenliittymän osapuolesta sekä työyhteenliittymän keskinäisistä sitoumuksista.

Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-08-11 📅
Tarjousten avausaika: 09:00
Paikka: Tarjoukset arvioidaan kilpailutuksen jälkeen tilaajan sisäisessä tilaisuudessa.