Hankinnan kohteena on rakenteisen sisällön tuottamisen ja teknisen viestinnän asiantuntijapalvelun hankinta. Väylävirasto hankkii informaatiosuunnittelua, teknistä kirjoittamista ja teknistä kuvitusta sekä tällä toimintamallilla tuotettujen sisältöjen julkaisua toimittajan hallinnoiman sisällönhallintajärjestelmän kautta Väyläviraston määrittelemiin julkaisukanaviin. Toimittajalla on oltava sisällönhallintajärjestelmä, jonka kautta julkaistaan yksittäisistä moduuleista koostettuja julkaisuja erilaisiin julkaisukanaviin (pdf, html, xml ja mahdollisesti myös myöhemmin kehitettäviin mobiilisovelluksiin). Ympäristön on oltava DITA-standardin mukainen (Darwin Information Typing Architecture) tai vastaava. Käyttöön halutaan standardin mukainen tapa tuottaa, uudelleen käyttää ja julkaista sisältöä. Hankittavaa kokonaisuutta käytetään Väylävirastossa teknisten ja turvallisuusohjeiden, hankintoja ohjaavan ohjeistuksen sekä muiden ohje- ja sisältökokonaisuuksien tuottamiseen. Hankinnalla pyritään saamaan kumppani kehittämään yhteistyössä Väyläviraston kanssa tulevaisuuden vaatimukset täyttävä sisällön tuottamisen prosessi ja kehitysohjelma, jonka kautta luodaan tiekartta sisällöntuottamisen digitaaliseen tulevaisuuteen. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta asiantuntijapalvelusta esitetään tarjouspyynnön liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-04-26.
Hankinta julkaistiin 2021-03-24.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-03-24) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Viitenumero: VÄYLÄ/1152/02.01.12/2021
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on rakenteisen sisällön tuottamisen ja teknisen viestinnän asiantuntijapalvelun hankinta.
Väylävirasto hankkii informaatiosuunnittelua, teknistä kirjoittamista ja teknistä kuvitusta sekä tällä toimintamallilla tuotettujen sisältöjen julkaisua toimittajan hallinnoiman sisällönhallintajärjestelmän kautta Väyläviraston määrittelemiin julkaisukanaviin.
Toimittajalla on oltava sisällönhallintajärjestelmä, jonka kautta julkaistaan yksittäisistä moduuleista koostettuja julkaisuja erilaisiin julkaisukanaviin (pdf, html, xml ja mahdollisesti myös myöhemmin kehitettäviin mobiilisovelluksiin). Ympäristön on oltava DITA-standardin mukainen (Darwin Information Typing Architecture) tai vastaava. Käyttöön halutaan standardin mukainen tapa tuottaa, uudelleen käyttää ja julkaista sisältöä.
Hankittavaa kokonaisuutta käytetään Väylävirastossa teknisten ja turvallisuusohjeiden, hankintoja ohjaavan ohjeistuksen sekä muiden ohje- ja sisältökokonaisuuksien tuottamiseen.
Hankinnalla pyritään saamaan kumppani kehittämään yhteistyössä Väyläviraston kanssa tulevaisuuden vaatimukset täyttävä sisällön tuottamisen prosessi ja kehitysohjelma, jonka kautta luodaan tiekartta sisällöntuottamisen digitaaliseen tulevaisuuteen.
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta asiantuntijapalvelusta esitetään tarjouspyynnön liitteissä.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimuksen määräaikainen kesto on kolme (3) vuotta. Määräaikaisen keston jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahden (2) vuoden mittaisella optiokaudella.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Vaatimukset hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-04-26 📅
Tarjousten avausaika: 13:05
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu / asiantuntijoiden osaaminen ja kokemus
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinta (painotus): 60
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 061-154700 (2021-03-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-06-28) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on rakenteisen sisällön tuottamisen ja teknisen viestinnän asiantuntijapalvelun hankinta. Väylävirasto hankkii informaatiosuunnittelua, teknistä kirjoittamista ja teknistä kuvitusta sekä tällä toimintamallilla tuotettujen sisältöjen julkaisua toimittajan hallinnoiman sisällönhallintajärjestelmän kautta Väyläviraston määrittelemiin julkaisukanaviin.
Toimittajalla on oltava sisällönhallintajärjestelmä, jonka kautta julkaistaan yksittäisistä moduuleista koostettuja julkaisuja erilaisiin julkaisukanaviin (pdf, html, xml ja mahdollisesti myös myöhemmin kehitettäviin mobiilisovelluksiin). Ympäristön on oltava DITA-standardin mukainen (Darwin Information Typing Architecture) tai vastaava. Käyttöön halutaan standardin mukainen tapa tuottaa, uudelleen käyttää ja julkaista sisältöä.
Hankittavaa kokonaisuutta käytetään Väylävirastossa teknisten- ja turvallisuusohjeiden, hankintoja ohjaavan ohjeistuksen, sekä muiden ohje- ja sisältökokonaisuuksien tuottamiseen.
Hankinnalla pyritään saamaan kumppani kehittämään yhteistyössä Väyläviraston kanssa tulevaisuuden vaatimukset täyttävä sisällöntuottamisen prosessi ja kehitysohjelma, jonka kautta luodaan tiekartta sisällöntuottamisen digitaaliseen tulevaisuuteen. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta asiantuntijapalvelusta esitetään tarjouspyynnön liitteissä.

Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu / Asiantuntijoiden osaaminen ja kokemus
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-06-21 📅
Nimi: Etteplan Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1538517-7
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: FI-01510
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 756 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Lähde: OJS 2021/S 126-333533 (2021-06-28)