Kodin ja koulun yhteistyön palvelu

Kuntien Tiera Oy

Kuntien Tiera Oy (jatkossa Tiera) tulee kilpailuttamaan Kodin ja koulun yhteistyön palvelun SaaS-mallilla. Hankintaan sisältyy mm. SaaS-palvelun hankinta sekä erilaisia asiantuntijapalveluita järjestelmän käyttöönottoon, ylläpitoon, kehittämiseen ja järjestelmän koulutukseen liittyen.
Yksi tärkeä tekijä onnistuneessa kodin ja koulun välisessä yhteistyössä on viestintä. Toimintaympäristömme digitalisoitumisen sekä opetukselle ja koulutukselle asetettavien vaatimusten muuttumisen myötä myös viestinnän tarpeet ovat monipuolistuneet. Kodin ja koulun yhteistyötä tukevan viestinnän tulee olla toimivaa ja käyttökokemukseltaan miellyttävää.
Palvelun tarkoituksena on tarjota käyttäjille sujuvaa ja intuitiivista kokemusta eri viestintävälineissä ja -kanavissa sekä linkittyä saumattomasti useisiin oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmiin ja palveluihin, kuten lupa- ja hakuprosesseihin.
Kodin ja koulun yhteistyön palvelun tavoitteena on parantaa kodin ja koulun välistä yhteistyön edellytyksiä. Tuleva palvelu pitää sisällään mm. huoltajien, oppijoiden sekä henkilökunnan välisen viestintäratkaisuiden lisäksi oppijoiden ja huoltajien omien tietojen hallinnan sekä näkymän oppijan opinpolkuun sekä lukujärjestykseen.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-06-03. Hankinta julkaistiin 2021-05-03.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-05-03 hankintailmoitus
2022-02-24 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-05-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Lyhyt kuvaus:
Kuntien Tiera Oy (jatkossa Tiera) tulee kilpailuttamaan Kodin ja koulun yhteistyön palvelun SaaS-mallilla. Hankintaan sisältyy mm. SaaS-palvelun hankinta sekä erilaisia asiantuntijapalveluita järjestelmän käyttöönottoon, ylläpitoon, kehittämiseen ja järjestelmän koulutukseen liittyen. Yksi tärkeä tekijä onnistuneessa kodin ja koulun välisessä yhteistyössä on viestintä. Toimintaympäristömme digitalisoitumisen sekä opetukselle ja koulutukselle asetettavien vaatimusten muuttumisen myötä myös viestinnän tarpeet ovat monipuolistuneet. Kodin ja koulun yhteistyötä tukevan viestinnän tulee olla toimivaa ja käyttökokemukseltaan miellyttävää. Palvelun tarkoituksena on tarjota käyttäjille sujuvaa ja intuitiivista kokemusta eri viestintävälineissä ja -kanavissa sekä linkittyä saumattomasti useisiin oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmiin ja palveluihin, kuten lupa- ja hakuprosesseihin. Kodin ja koulun yhteistyön palvelun tavoitteena on parantaa kodin ja koulun välistä yhteistyön edellytyksiä. Tuleva palvelu pitää sisällään mm. huoltajien, oppijoiden sekä henkilökunnan välisen viestintäratkaisuiden lisäksi oppijoiden ja huoltajien omien tietojen hallinnan sekä näkymän oppijan opinpolkuun sekä lukujärjestykseen.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailukykyinen käsittävä neuvottelu
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Kuntien Tiera Oy
Postiosoite: Tammasaarenkatu 1
Postinumero: FI-00180
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tiera.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@tiera.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tiera?id=341047&tpk=afa878ff-7220-49c7-9736-578d9731339a 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tiera?id=341047&tpk=afa878ff-7220-49c7-9736-578d9731339a 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-05-03 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-06-03 📅
Julkaisupäivä: 2021-05-07 📅
Aloituspäivä: 2021-12-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 089-229629
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 057-143965
EUVL-S-numero: 89
Lisätietoja
Sopimuksen arvon arvioitu alustava jakautuminen on kuvattu osallistumispyynnön lopussa kohdassa Muut asiat.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kuntien Tiera Oy (jatkossa Tiera) tulee kilpailuttamaan Kodin ja koulun yhteistyön palvelun SaaS-mallilla. Hankintaan sisältyy mm. SaaS-palvelun hankinta sekä erilaisia asiantuntijapalveluita järjestelmän käyttöönottoon, ylläpitoon, kehittämiseen ja järjestelmän koulutukseen liittyen.
Näytä lisää
Yksi tärkeä tekijä onnistuneessa kodin ja koulun välisessä yhteistyössä on viestintä. Toimintaympäristömme digitalisoitumisen sekä opetukselle ja koulutukselle asetettavien vaatimusten muuttumisen myötä myös viestinnän tarpeet ovat monipuolistuneet. Kodin ja koulun yhteistyötä tukevan viestinnän tulee olla toimivaa ja käyttökokemukseltaan miellyttävää.
Näytä lisää
Palvelun tarkoituksena on tarjota käyttäjille sujuvaa ja intuitiivista kokemusta eri viestintävälineissä ja -kanavissa sekä linkittyä saumattomasti useisiin oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmiin ja palveluihin, kuten lupa- ja hakuprosesseihin.
Näytä lisää
Kodin ja koulun yhteistyön palvelun tavoitteena on parantaa kodin ja koulun välistä yhteistyön edellytyksiä. Tuleva palvelu pitää sisällään mm. huoltajien, oppijoiden sekä henkilökunnan välisen viestintäratkaisuiden lisäksi oppijoiden ja huoltajien omien tietojen hallinnan sekä näkymän oppijan opinpolkuun sekä lukujärjestykseen.
Näytä lisää
Arvioitu kokonaisarvo: 4 200 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Kuntien Tiera Oy (jatkossa Tiera) tulee kilpailuttamaan kodin ja koulun yhteistyön palvelun SaaS-mallilla. Hankintaan sisältyy mm. SaaS-palvelun hankinta sekä erilaisia asiantuntijapalveluita järjestelmän käyttöönottoon, ylläpitoon, kehittämiseen ja järjestelmän koulutukseen liittyen.
Näytä lisää
Vantaan kaupunki aloitti 2019 laajan oppimisen ja hallinnon palveluiden kehittämiseen ja hankintaan tähtäävän DigiOne-hankkeen, johon ovat liittyneet mukaan myös Espoon, Jyväskylän, Lahden, Oulun, Tampereen ja Turun kaupungit sekä Tiera. DigiOnessa kehitetään kansallista koulutuksen digitaalista palvelualustaa, johon kootaan kaikki opettajan, oppijan, rehtorin, huoltajien ja hallinnon käyttämät tiedot, järjestelmät ja palvelut. Kaikki DigiOneen mukaan tulevat palvelut liitetään DigiOne-alustaan rajapintojen kautta. DigiOne-alusta ja kaikki siihen liitettävät palvelut muodostavat yhdessä DigiOne-palvelualustan. Digitaalisen palvelualustan ympärille luodaan kasvatukseen ja koulutukseen keskittynyt ekosysteemi, jossa tavoitteena on kattaa palvelut varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti. Hankkeen aikana tuotetaan palvelut perusopetukseen ja lukioon. Alustan suunnittelussa huomioidaan kuitenkin jo varhaiskasvatus ja ammatillinen koulutus.
Näytä lisää
Hanke on voimassa vuoden 2023 loppuun asti. Kun alustan palvelut siirtyvät tuotantoon, DigiOne siirtyy Kuntien Tiera Oy ylläpidettäväksi ja kehitettäväksi. Tieran tarkoituksena on laajentaa DigiOne kansalliseksi palvelualustaksi omistajilleen. Palvelu, jota tämä hankintailmoitus koskee, on kiinteä osa Tieran kunnille tuottamaa DigiOne-kokonaispalvelua. Hankinta kuuluu Tieran toimintaan omistajiensa sidosyksikkönä. Sopimus tullaan tekemään Tieran ja kilpailutuksen kautta valitun toimittajan välillä. Tiera tekee tarvittaessa erilliset sopimukset palvelua käyttävien asiakkaiden kanssa.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 200 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
Yhtenä tarjoajien kanssa neuvoteltavana asiana on sopimuskauden pituus. Tilaajan tavoitteena on sopia pitkästä sopimuskaudesta, vähintään vuoden 2028 loppuun asti.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Jos Tilaaja saa DigiOne-hankkeeseen uutta rahoitusta, vaatimuksissa on havaittu selkeä puutos tai jos tilaajalla on joku muu olennainen peruste laajentaa palvelun vaatimuksia, voi tilaaja ostaa uusien ominaisuuksien kehitystä palveluntuottajalta.
Lisätietoja:
Sopimuksen arvon arvioitu alustava jakautuminen on kuvattu osallistumispyynnön lopussa kohdassa Muut asiat.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. ESPD-lomake ja osallistumispyyntöasiakirjat.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 4
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2362180-3
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tiera?id=341047&tpk=afa878ff-7220-49c7-9736-578d9731339a 🌏

Viite
Lisätietoja
Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat valtuuttaneet Kuntien Tiera Oy:n toteuttamaan kilpailutuksen ja tekemään sopimuksen.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 089-229629 (2021-05-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-02-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kuntien Tiera Oy (jatkossa Tiera) tulee kilpailuttamaan Kodin ja koulun yhteistyön palvelun SaaS-mallilla. Hankintaan sisältyy mm. SaaS-palvelun hankinta sekä erilaisia asiantuntijapalveluita järjestelmän käyttöönottoon, ylläpitoon, kehittämiseen ja järjestelmän koulutukseen liittyen. Yksi tärkeä tekijä onnistuneessa kodin ja koulun välisessä yhteistyössä on viestintä. Toimintaympäristömme digitalisoitumisen sekä opetukselle ja koulutukselle asetettavien vaatimusten muuttumisen myötä myös viestinnän tarpeet ovat monipuolistuneet. Kodin ja koulun yhteistyötä tukevan viestinnän tulee olla toimivaa ja käyttökokemukseltaan miellyttävää. Palvelun tarkoituksena on tarjota käyttäjille sujuvaa ja intuitiivista kokemusta eri viestintävälineissä ja –kanavissa sekä linkittyä saumattomasti useisiin oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmiin ja palveluihin, kuten lupa- ja hakuprosesseihin. Kodin ja koulun yhteistyön palvelun tavoitteena on parantaa kodin ja koulun välistä yhteistyön edellytyksiä. Tuleva palvelu pitää sisällään mm. huoltajien, oppijoiden sekä henkilökunnan välisen viestintäratkaisuiden lisäksi oppijoiden ja huoltajien omien tietojen hallinnan sekä näkymän oppijan opinpolkuun sekä lukujärjestykseen.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 4 700 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: 00180

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-02-24 📅
Julkaisupäivä: 2022-03-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 042-109537
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 089-229629
EUVL-S-numero: 42

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Palvelun tarkoituksena on tarjota käyttäjille sujuvaa ja intuitiivista kokemusta eri viestintävälineissä ja –kanavissa sekä linkittyä saumattomasti useisiin oppilaitosten ja koulutuksen järjestäjien tietojärjestelmiin ja palveluihin, kuten lupa- ja hakuprosesseihin.
Näytä lisää
Hanke on voimassa vuoden 2023 loppuun asti. Kun alustan palvelut siirtyvät tuotantoon, DigiOne siirtyy Kuntien Tiera Oy ylläpidettäväksi ja kehitettäväksi. Tieran tarkoituksena on laajentaa DigiOne kansalliseksi palvelualustaksi omistajilleen. Palvelu, jota tämä hankintailmoitus koskee, on kiinteä osa Tieran kunnille tuottamaa DigiOne -kokonaispalvelua. Hankinta kuuluu Tieran toimintaan omistajiensa sidosyksikkönä. Sopimus tullaan tekemään Tieran ja kilpailutuksen kautta valitun toimittajan välillä. Tiera tekee tarvittaessa erilliset sopimukset palvelua käyttävien asiakkaiden kanssa.
Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus:
Jos Tilaaja saa DigiOne hankkeeseen uutta rahoitusta, vaatimuksissa on havaittu selkeä puutos tai jos Tilaajalla on joku muu olennainen peruste laajentaa palvelun vaatimuksia, voi Tilaaja ostaa uusien ominaisuuksien kehitystä palvelun tuottajalta.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 50
Hinta (painotus): 50

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-02-13 📅
Nimi: Hailer Oy
Kansallinen rekisterinumero: 27725714
Postiosoite: Rihkamatori 2
Postitoimipaikka: Porvoo
Postinumero: 06100
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 4 700 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2022/S 042-109537 (2022-02-24)