Opetus- ja kulttuuriministeriö hankkii tutkimuspalvelun toimituksen, jossa hankinnan kohteena oleva tutkimus arvioi systemaattisesti ja monipuolisesti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista selvittäisiin seuraamalla ja arvioimalla kokeilun toimeenpanoa, kohdejoukkoa, kokeilun pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä kokeilun opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia opetussuunnitelmia. Kokeilulla halutaan saada tietoa myös lasten, perheiden ja kasvatushenkilöstön kokemuksista. Seurantatutkimuksessa verrataan koe- ja verrokkiryhmää ja selvitetään, mitä vaikutuksia kaksivuotisella esiopetuksella on ollut koeryhmään kuuluviin lapsiin. Kokeilun osalta kokeilukunnan tulisi osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Tutkimushanke on kaksivuotinen. Arviointityön tuloksena syntyvät tuotokset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-03-03.
Hankinta julkaistiin 2021-02-01.
hankintailmoitus (2021-02-01) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut
Lyhyt kuvaus:
Opetus- ja kulttuuriministeriö hankkii tutkimuspalvelun toimituksen, jossa hankinnan kohteena oleva tutkimus arvioi systemaattisesti ja monipuolisesti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista selvittäisiin seuraamalla ja arvioimalla kokeilun toimeenpanoa, kohdejoukkoa, kokeilun pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä kokeilun opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia opetussuunnitelmia. Kokeilulla halutaan saada tietoa myös lasten, perheiden ja kasvatushenkilöstön kokemuksista. Seurantatutkimuksessa verrataan koe- ja verrokkiryhmää ja selvitetään, mitä vaikutuksia kaksivuotisella esiopetuksella on ollut koeryhmään kuuluviin lapsiin. Kokeilun osalta kokeilukunnan tulisi osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin.
Tutkimushanke on kaksivuotinen.
Arviointityön tuloksena syntyvät tuotokset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tavoitteena on että sopimus tulee voimaan 22.3.2021. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimusmallissa tarjouspyynnön liitteessä 6 Sopimusmalli.
Hansel Oy toimii kilpailutuksessa konsultoivassa roolissa.
Kohde Hankinnan laajuus

Tarkempi kuvaus hankinnan kohteesta esitetään tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Lisätietoja:
Tavoitteena on että sopimus tulee voimaan 22.3.2021. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimusmallissa tarjouspyynnön liitteessä 6 Sopimusmalli.
Hansel Oy toimii kilpailutuksessa konsultoivassa roolissa.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso hankinta-asiakirjat.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso hankinta-asiakirjat.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-03-03 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Lisätietoja:
Tarjousten avaamisen määräaika on arvio. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 025-060191 (2021-02-01)
Lisätietoilmoitus (2021-02-08) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Opetus- ja kulttuuriministeriö hankkii tutkimuspalvelun toimituksen, jossa hankinnan kohteena oleva tutkimus arvioi systemaattisesti ja monipuolisesti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista selvittäisiin seuraamalla ja arvioimalla kokeilun toimeenpanoa, kohdejoukkoa, kokeilun pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä kokeilun opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia opetussuunnitelmia. Kokeilulla halutaan saada tietoa myös lasten, perheiden ja kasvatushenkilöstön kokemuksista. Seurantatutkimuksessa verrataan koe- ja verrokkiryhmää ja selvitetään, mitä vaikutuksia kaksivuotisella esiopetuksella on ollut koeryhmään kuuluviin lapsiin. Kokeilun osalta kokeilukunnan tulisi osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin.
Tutkimushanke on nelivuotinen.
Arviointityön tuloksena syntyvät tuotokset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Opetus- ja kulttuuriministeriö hankkii tutkimuspalvelun toimituksen, jossa hankinnan kohteena oleva tutkimus arvioi systemaattisesti ja monipuolisesti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista selvittäisiin seuraamalla ja arvioimalla kokeilun toimeenpanoa, kohdejoukkoa, kokeilun pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä kokeilun opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia opetussuunnitelmia. Kokeilulla halutaan saada tietoa myös lasten, perheiden ja kasvatushenkilöstön kokemuksista. Seurantatutkimuksessa verrataan koe- ja verrokkiryhmää ja selvitetään, mitä vaikutuksia kaksivuotisella esiopetuksella on ollut koeryhmään kuuluviin lapsiin. Kokeilun osalta kokeilukunnan tulisi osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin.
Tutkimushanke on nelivuotinen.
Arviointityön tuloksena syntyvät tuotokset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tutkimusten suorittamispalvelut📦
Tavoitteena on että sopimus tulee voimaan 22.3.2021. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimusmallissa, tarjouspyynnön liite 6 Sopimusmalli.
Hansel Oy toimii kilpailutuksessa konsultoivassa roolissa.
Kohde Hankinnan laajuus
Tavoitteena on että sopimus tulee voimaan 22.3.2021. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimusmallissa, tarjouspyynnön liite 6 Sopimusmalli.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt päätöksen hankinnan keskeyttämisestä sillä perusteella, että tarjouspyyntöasiakirjoissa on olennainen virhe. Keskeytettävässä hankintamenettelyssä hankinnan arvioitu kokonaisarvo on ilmoitettu merkittävästi virheellisesti.

Edellä esitetyllä perusteella hankintayksiköllä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 125 §:ssä mainittu todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankinta.