Fintraffic konsernin ICT-palvelut
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n (”asiakas”) järjestää hankintalain mukaisen tarjouskilpailun Fintraffic konsernin ICT-palveluiden hankinnasta. Hankintatapa konserniyhtiöille on kuvattu tarjouspyynnön liitteissä, erityisesti sopimusluonnoksessa.
Hankintaan sisältyy seuraavat palvelualueet: käyttäjäpalvelut, Microsoft 365 -pilvipalveluiden hallinta, päätelaitteiden elinkaaripalvelut, päätelaitteiden hankinta ja leasing-rahoitus sekä muut perustietotekniikkapalvelut että edellä mainittuja tukevat asiantuntijapalvelut.
Hankinnan kohteet ovat tarkemmin kuvattuina tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnasta tehdään sopimus tarjouspyynnön liitteenä 5 olevien sopimusmallien mukaisesti.
Tarkempi kuvaus nyky- ja tavoitetilasta, keskeisistä sopimusehdoista, vaatimuksista ja vertailuperusteista ovat liitteissä 1—6. Tarjoushinnat tulee antaa liitteelle 4, Hintalomake.
Hankinnan ennakoidun arvon laskennassa käytetään 48 kuukauden aikajaksoa.
Sopimus tulee voimaan sen allekirjoittamisesta ja on toistaiseksi voimassa oleva. Sopimusten arvioitu alkamisajankohta on syyskuu 2021.
Sopimusten irtisanomisaika on asiakkaalle kuusi (6) kuukautta ja toimittajalle neljätoista (14) kuukautta. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä molemmille sopijapuolille on kahden (2) vuoden päästä sopimuksen voimaantulosta.
Asiakas tulee valitsemaan kilpailutuksen perusteella yhden (1) toimittajan ja yhden (1) varatoimittajan.
Tarjouksen rakenne liitenumeroineen on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 (kohta 4), jota pyydetään noudattamaan tarjousta jätettäessä.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-08-16. Hankinta julkaistiin 2021-06-07.
Kuka? Mitä?- • Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät
- • Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut › Järjestelmiä ja tekniikkaa koskevat konsulttipalvelut
- • Rahoitus- ja vakuutuspalvelut
- • Toimisto- ja atk-laitteet ja -tarvikkeet, lukuun ottamatta kalusteita ja tietokoneohjelmatuotteita › Atk-laitteet ja -tarvikkeet
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2021-06-07 | hankintailmoitus |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Lyhyt kuvaus:
“Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n (”asiakas”) järjestää hankintalain mukaisen tarjouskilpailun Fintraffic konsernin ICT-palveluiden hankinnasta....”
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Lisä-CPV-koodi: Atk-laitteet ja -tarvikkeet 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: https://fintraffic.fi/ 🌏
Sähköposti: hankinnat@fintraffic.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanki?id=352694&tpk=e555a7fb-2be4-4546-a1c5-05d9329226e5 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanki?id=352694&tpk=e555a7fb-2be4-4546-a1c5-05d9329226e5 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-06-07 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-08-16 📅
Julkaisupäivä: 2021-06-11 📅
Aloituspäivä: 2021-09-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 112-293025
EUVL-S-numero: 112
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n (”asiakas”) järjestää hankintalain mukaisen tarjouskilpailun Fintraffic konsernin ICT-palveluiden hankinnasta....”
“Hankintaan sisältyy seuraavat palvelualueet: käyttäjäpalvelut, Microsoft 365 -pilvipalveluiden hallinta, päätelaitteiden elinkaaripalvelut, päätelaitteiden...”
Näytä lisää (7)
“Hankinnan kohteet ovat tarkemmin kuvattuina tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnasta tehdään sopimus tarjouspyynnön liitteenä 5 olevien...”
“Tarkempi kuvaus nyky- ja tavoitetilasta, keskeisistä sopimusehdoista, vaatimuksista ja vertailuperusteista ovat liitteissä 1—6. Tarjoushinnat tulee antaa...”
“Hankinnan ennakoidun arvon laskennassa käytetään 48 kuukauden aikajaksoa.”
“Sopimus tulee voimaan sen allekirjoittamisesta ja on toistaiseksi voimassa oleva. Sopimusten arvioitu alkamisajankohta on syyskuu 2021.”
“Sopimusten irtisanomisaika on asiakkaalle kuusi (6) kuukautta ja toimittajalle neljätoista (14) kuukautta. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä...”
“Asiakas tulee valitsemaan kilpailutuksen perusteella yhden (1) toimittajan ja yhden (1) varatoimittajan.”
“Tarjouksen rakenne liitenumeroineen on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1 (kohta 4), jota pyydetään noudattamaan tarjousta jätettäessä.”
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohde on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnön liitteissä.”
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 15 000 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
“Katso sopimusluonnos. Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva.”
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Hankintamahdollisuudet ja optiot on kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa.”
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
“Vaatimukset hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.”
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 14:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 12 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-08-16 📅
Tarjousten avausaika: 15:00
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2942108-7
Hankintaviranomaisen nimi: Fintraffic Tie Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2945247-3
Hankintaviranomaisen nimi: Fintraffic Raide Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2512095-7
Hankintaviranomaisen nimi: Fintraffic Meriliikenteenohjaus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2945246-5
Hankintaviranomaisen nimi: Fintraffic Lennonvarmistus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2767840-1
Postitoimipaikka: Vantaa
Yhteystiedot
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanki?id=352694&tpk=e555a7fb-2be4-4546-a1c5-05d9329226e5 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 112-293025 (2021-06-07)
- Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki (>20 uudet hankinnat)
- Datapalvelut (1)
- Internet-palvelut (1)
- Ohjelmointi ja siihen liittyvät neuvontapalvelut (19)
- Tietojärjestelmän auditointi- ja testauspalvelut
- Tietokonejärjestelmän varmistus- ja luettelomuunnospalvelut
- Tietokonelaitteistoa koskevat konsulttipalvelut (1)
- Tietokonepalvelut (2)
- Tietokoneverkkopalvelut (2)
- Tietotekniset tuki- ja neuvontapalvelut (2)