Hankinnan kohteena on asiakastutkimuskokonaisuuden hankinta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Väylävirasto seuraa asiakkaidensa tarpeita ja tyytyväisyyttä muun muassa säännöllisten asiakastutkimusten avulla. Tutkimusten tuloksia käytetään toiminnan onnistumisen seurantaan sekä apuna toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa. Hankintaan kuuluvat Väyläviraston säännöllisten asiakas- ja muiden sidosryhmätutkimusten toteuttaminen. Lisäksi hankinta pitää sisällään muita sopimuskauden aikana ilmeneviä tutkimuksia (kvantitatiiviset tai kvalitatiiviset tutkimukset). Hankintaan kuuluu seuraavat tutkimuskokonaisuudet: — Osa-alue 1: Talven tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus — Osa-alue 2: Kesän tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus — Osa-alue 3: Elinkeinoelämän asiakastutkimus. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja. Ryhmät jaetaan seuraavan toimittajakohtaisen jaottelun mukaisesti: Yhdelle (1) palveluntoimittajalle annetaan enintään kaksi (2) osa-aluetta. Jos yksi (1) tarjoaja on kaikissa kolmessa (3) tutkimuksessa kokonaistaloudellisesti edullisin, toimittaja saa toteutettavaksi osa-alueen 1 ja osa-alueen 2. Toiseksi edullisin tarjoaja saa toteutettavakseen elinkeinoelämän asiakastutkimuksen osa-alueella 3. Sopimusten määräaikainen kesto on 28 kuukautta, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta kokonaisuudesta esitetään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-04-08.
Hankinta julkaistiin 2021-03-08.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-03-08) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus
Viitenumero: VÄYLÄ/559/02.01.12/2021
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on asiakastutkimuskokonaisuuden hankinta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Väylävirasto seuraa asiakkaidensa tarpeita ja tyytyväisyyttä muun muassa säännöllisten asiakastutkimusten avulla. Tutkimusten tuloksia käytetään toiminnan onnistumisen seurantaan sekä apuna toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa.
Hankintaan kuuluvat Väyläviraston säännöllisten asiakas- ja muiden sidosryhmätutkimusten toteuttaminen. Lisäksi hankinta pitää sisällään muita sopimuskauden aikana ilmeneviä tutkimuksia (kvantitatiiviset tai kvalitatiiviset tutkimukset).
Hankintaan kuuluu seuraavat tutkimuskokonaisuudet:
— Osa-alue 1: Talven tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 2: Kesän tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 3: Elinkeinoelämän asiakastutkimus.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja.
Ryhmät jaetaan seuraavan toimittajakohtaisen jaottelun mukaisesti:
Yhdelle (1) palveluntoimittajalle annetaan enintään kaksi (2) osa-aluetta. Jos yksi (1) tarjoaja on kaikissa kolmessa (3) tutkimuksessa kokonaistaloudellisesti edullisin, toimittaja saa toteutettavaksi osa-alueen 1 ja osa-alueen 2. Toiseksi edullisin tarjoaja saa toteutettavakseen elinkeinoelämän asiakastutkimuksen osa-alueella 3.
Sopimusten määräaikainen kesto on 28 kuukautta, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta kokonaisuudesta esitetään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Osan nimi: Osa-alue 1. Talven tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
Osan numero: 1
Kesto: 28 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Määräaikaisen keston jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Osan nimi: Osa-alue 2. Kesän tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
Osan numero: 2
Osan nimi: Osa-alue 3. Elinkeinoelämän asiakastutkimus
Osan numero: 3
Uudistusten kuvaus:
Määräaikaisen keston jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahden (2) vuoden optiokaudella.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Vaatimukset hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 3
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-04-08 📅
Tarjousten avausaika: 13:05
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 050-124609 (2021-03-08)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-06-28) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on asiakastutkimuskokonaisuus tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Väylävirasto seuraa asiakkaidensa tarpeita ja tyytyväisyyttä muun muassa säännöllisten asiakastutkimusten avulla. Tutkimusten tuloksia käytetään toiminnan onnistumisen seurantaan sekä apuna toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa.
Hankintaan kuuluvat Väyläviraston säännöllisten asiakas- ja muiden sidosryhmätutkimusten toteuttaminen. Lisäksi hankinta pitää sisällään muita sopimuskauden aikana ilmeneviä tutkimuksia (kvantitatiiviset tai kvalitatiiviset tutkimukset).
Hankintaan kuuluvat seuraavat tutkimuskokonaisuudet:
— Osa-alue 1: Talven tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 2: Kesän tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 3: Elinkeinoelämän asiakastutkimus.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja.
Ryhmät jaetaan seuraavan toimittajakohtaisen jaottelun mukaisesti:
Yhdelle (1) palveluntoimittajalle annetaan enintään kaksi (2) osa-aluetta. Jos yksi (1) tarjoaja on kaikissa kolmessa (3) tutkimuksessa kokonaistaloudellisesti edullisin, toimittaja saa toteutettavakseen osa-alueen 1 ja osa-alueen 2. Toiseksi edullisin tarjoaja saa toteutettavakseen elinkeinoelämän asiakastutkimuksen osa-alueella 3.
Sopimusten määräaikainen kesto on 28 kuukautta, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta kokonaisuudesta esitetään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankinnan kohteena on asiakastutkimuskokonaisuus tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Väylävirasto seuraa asiakkaidensa tarpeita ja tyytyväisyyttä muun muassa säännöllisten asiakastutkimusten avulla. Tutkimusten tuloksia käytetään toiminnan onnistumisen seurantaan sekä apuna toiminnan suunnittelussa ja ohjauksessa.
Hankintaan kuuluvat Väyläviraston säännöllisten asiakas- ja muiden sidosryhmätutkimusten toteuttaminen. Lisäksi hankinta pitää sisällään muita sopimuskauden aikana ilmeneviä tutkimuksia (kvantitatiiviset tai kvalitatiiviset tutkimukset).
Hankintaan kuuluvat seuraavat tutkimuskokonaisuudet:
— Osa-alue 1: Talven tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 2: Kesän tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus
— Osa-alue 3: Elinkeinoelämän asiakastutkimus.
Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja.
Ryhmät jaetaan seuraavan toimittajakohtaisen jaottelun mukaisesti:
Yhdelle (1) palveluntoimittajalle annetaan enintään kaksi (2) osa-aluetta. Jos yksi (1) tarjoaja on kaikissa kolmessa (3) tutkimuksessa kokonaistaloudellisesti edullisin, toimittaja saa toteutettavakseen osa-alueen 1 ja osa-alueen 2. Toiseksi edullisin tarjoaja saa toteutettavakseen elinkeinoelämän asiakastutkimuksen osa-alueella 3.
Sopimusten määräaikainen kesto on 28 kuukautta, jonka jälkeen sopimuksia voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta kokonaisuudesta esitetään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankinnan kohteena on asiakastutkimuskokonaisuus tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Hankintaan kuuluvat seuraavat tutkimuskokonaisuudet:
Yhdelle (1) palveluntoimittajalle annetaan enintään kaksi (2) osa-aluetta. Jos yksi (1) tarjoaja on kaikissa kolmessa (3) tutkimuksessa kokonaistaloudellisesti edullisin, toimittaja saa toteutettavakseen osa-alueen 1 ja osa-alueen 2. Toiseksi edullisin tarjoaja saa toteutettavakseen elinkeinoelämän asiakastutkimuksen osa-alueella…
… 3.
… 3. Tarkempi kuvaus hankinnan kohteena olevasta kokonaisuudesta esitetään tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-06-23 📅
Nimi: IROResearch Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0810550-1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00100
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 450 000 EUR 💰
300 000 EUR 💰
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-06-07 📅
Nimi: Kantar TNS Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0114300-3
Postitoimipaikka: Espoo
Hankinnan kokonaisarvo: 200 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
5
Hankintaviranomainen Yhteystiedot
Yhteyspiste: Anu Kruth
Lähde: OJS 2021/S 126-333559 (2021-06-28)