S/s Saimaan miehityspalvelut Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesä-kuu-lokakuu) alusta käytetään arviolta yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5-10, ja matkan kesto voi vaihdella 1-7 vuorokauden välillä. S/s Saimaan hoitopalvelut Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista. Hoitopalvelut toteutetaan pääosin tilaajan ja toimittajan yhdessä laatiman vuosisuunnitelman mukaisesti.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-03-27.
Hankinta julkaistiin 2020-02-21.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-02-21) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Kuljetusvälineet ja kuljetuksessa käytettävät aputuotteet
Viitenumero: Väylä/580/02.01.02/2020
Lyhyt kuvaus:
S/s Saimaan miehityspalvelut
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesä-kuu-lokakuu) alusta käytetään arviolta yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5-10, ja matkan kesto voi vaihdella 1-7 vuorokauden välillä.
S/s Saimaan hoitopalvelut
Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista.
Hoitopalvelut toteutetaan pääosin tilaajan ja toimittajan yhdessä laatiman vuosisuunnitelman mukaisesti.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Kuljetusvälineet ja kuljetuksessa käytettävät aputuotteet📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesä-kuu-lokakuu) alusta käytetään arviolta yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5-10, ja matkan kesto voi vaihdella 1-7 vuorokauden välillä.
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesä-kuu-lokakuu) alusta käytetään arviolta yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5-10, ja matkan kesto voi vaihdella 1-7 vuorokauden välillä.
S/s Saimaan hoitopalvelut
Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista.
Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista.
Hoitopalvelut toteutetaan pääosin tilaajan ja toimittajan yhdessä laatiman vuosisuunnitelman mukaisesti.
Arvioitu kokonaisarvo: 300 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Väylävirasto (Y-tunnus 1010547-1) pyytää hankintalain mukaista tarjoustanne tämän tarjouspyyntökirjeen ja sen liitteiden mukaisesti s/s Saimaan miehitys- ja hoitopalveluista. Hankinta koskee aluksen miehittämistä ja hoitopalveluja sopimuskaudella 15.5.2020–31.12.2022.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 300 000 EUR 💰
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Vuoksen vesistöalue.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2020-06-15 📅
Tarjousten avauspäivä: 2020-03-30 📅
Tarjousten avausaika: 10:00
Paikka: Väylävirasto, Lappeenrannan toimisto
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2020/S 038-090165 (2020-02-21)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-05-27) Kohde Hankinnan laajuus
Viitenumero: VÄYLÄ/580/02.01.02/2020
Lyhyt kuvaus:
S/s Saimaan miehityspalvelut
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesäkuu–lokakuu) alusta käytetään arviolta
Yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5–10, ja matkan kesto voi vaihdella 1–7 vuorokauden välillä.
S/s Saimaan hoitopalvelut
Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista.
Hoitopalvelut toteutetaan pääosin tilaajan ja toimittajan yhdessä laatiman vuosisuunnitelman mukaisesti.
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesäkuu–lokakuu) alusta käytetään arviolta
Yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5–10, ja matkan kesto voi vaihdella 1–7 vuorokauden välillä.
S/s Saimaan hoitopalvelut
Hoitopalvelulla tarkoitetaan s/s Saimaan ja sen laitteiden huoltamista aluksen pitämiseksi merikelpoisessa kunnossa ja tarvittavien tarkastusten, testien ja säätöjen tekemistä sekä osien vaihtamista, sekä aluksen laitteiden vikojen ja puuteiden korjaamista.
Hoitopalvelut toteutetaan pääosin tilaajan ja toimittajan yhdessä laatiman vuosisuunnitelman mukaisesti.
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesäkuu–lokakuu) alusta käytetään arviolta
Miehityspalveluilla tarkoitetaan aluksen miehittämistä merihenkilöstöllä siten, että se voi liikennöidä kotimaan liikennealueella. Alusta käytetään pääosin Väyläviraston sisäisessä käytössä. Tämän lisäksi Väylävirasto voi vuokrata alusta miehitettynä sidosryhmilleen. Purjehduskaudella (kesäkuu–lokakuu) alusta käytetään arviolta
Yhteensä noin 20-vuorokautta. Yksittäisiä matkoja on arviolta 5–10, ja matkan kesto voi vaihdella 1–7 vuorokauden välillä.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-04-27 📅
Nimi: Meritaito Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2302565-7
Postiosoite: Laivastokatu 3
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00161
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 406686049📞
Sähköposti: lauri.koski@meritaito.fi📧
Internetosoite: http://www.meritaito.fi🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 337 860 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Postinumero: FI-00520
Lähde: OJS 2020/S 103-248840 (2020-05-27)