Tieliikenteen teknisten järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon puitesopimus

Liikennevirasto

Hankinnan kohteena on puitejärjestely, jonka kohteena ovat tieliikenteen ohjaukseen ja turvallisuuteen käytettävien teknisten järjestelmien asiantuntijatehtävät erilaisissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Projektit ja toimeksiannot voivat sisältää erilaisia teknisten järjestelmien sekä tietoliikenteen määrittelyyn, suunnitteluun, asennusvalvontaan, käyttöönottoon ja toteutuksen valvontaan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä tieliikenteen ohjausjärjestelmien, operatiivisten järjestelmien ja arkkitehtuurin ylläpitoon, kehitykseen ja tukitoimiin liittyviä tehtäviä.
Liikennevirastolla on ollut vuosina 2015-2018 vastaava puitejärjestely. Tämä puitejärjestely päättyy, ja sen piirissä olleiden järjestelmien ylläpito siirtyy nyt hankittavan puitejärjestelyn piiriin.
Järjestelyssä on kaksi (2) osa-aluetta, joista kummallekin valitaan kolme (3) toimijaa.
Lisätietoja on liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-12-03. Hankinta julkaistiin 2018-10-31.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2018-10-31 hankintailmoitus
2018-11-22 Lisätietoilmoitus
2019-04-16 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2018-10-31)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Viitenumero: LIVI/6662/02.01.11/2018
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on puitejärjestely, jonka kohteena ovat tieliikenteen ohjaukseen ja turvallisuuteen käytettävien teknisten järjestelmien asiantuntijatehtävät erilaisissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Projektit ja toimeksiannot voivat sisältää erilaisia teknisten järjestelmien sekä tietoliikenteen määrittelyyn, suunnitteluun, asennusvalvontaan, käyttöönottoon ja toteutuksen valvontaan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä tieliikenteen ohjausjärjestelmien, operatiivisten järjestelmien ja arkkitehtuurin ylläpitoon, kehitykseen ja tukitoimiin liittyviä tehtäviä. Liikennevirastolla on ollut vuosina 2015-2018 vastaava puitejärjestely. Tämä puitejärjestely päättyy, ja sen piirissä olleiden järjestelmien ylläpito siirtyy nyt hankittavan puitejärjestelyn piiriin. Järjestelyssä on kaksi (2) osa-aluetta, joista kummallekin valitaan kolme (3) toimijaa. Lisätietoja on liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Lisä-CPV-koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33 (Opastinsilta 12 A)
Postinumero: 00521
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.liikennevirasto.fi 🌏
Sähköposti: eetu.karhunen@liikennevirasto.fi 📧
Puhelin: +358 295343000 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki?id=201279&tpk=5508e8cb-c9f4-4d29-826a-ea10c11d482c 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-10-31 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2018-12-03 📅
Julkaisupäivä: 2018-11-02 📅
Aloituspäivä: 2019-01-01 📅
Loppupäivä: 2023-12-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 211-482652
EUVL-S-numero: 211
Lisätietoja
Kaikki tarjouspyynnössä esitetyt ajat ovat Suomen aikaa. Lisätietoja perusteluista puitejärjestelyn yli neljän (4) vuoden kestolle: Puitesopimuksen kohteena olevien teknisten järjestelmien elinkaari on n. 10 v. Nämä tekniset järjestelmät koostuvat seuraavista rakenteista: tienvarsilaitteiden ohjaukseen käytetty logiikkaohjelma, liikenteenohjaukseen sovellettu automaatiojärjestelmä ja Tieliikenteen ohjauksen integroidun käyttöliittymän (T-LOIK) sovitin. T-LOIK on Liikenneviraston pitkäaikaiseen käyttöön toteutettu monimutkainen järjestelmä, johon tehtävät integraatiot vaativat laajaa perehtyneisyyttä sekä tekniseen järjestelmään että T-LOIKiin. Kyseessä olevalla toimialalla ja sen toimijoissa ei tapahdu niin nopeita muutoksia, että lyhyempi sopimuskausi tuottaisi merkittäviä hyötyjä tilaajalle tai alan toimijoille. Järjestelmien suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon vaatima asiantuntemus edellyttää henkilöstöltä useiden vuosien kokemusta. Tilaajan kannalta jatkuvuus on tärkeä asia liikenteenhallinnan järjestelmissä, koska järjestelmiin ja kohteisiin perehtyminen vaatii huomattavan määrän aikaa ja panostusta. Näistä syistä puitejärjestelyn pituus ylittää neljän (4) vuoden keston.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on puitejärjestely, jonka kohteena ovat tieliikenteen ohjaukseen ja turvallisuuteen käytettävien teknisten järjestelmien asiantuntijatehtävät erilaisissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Projektit ja toimeksiannot voivat sisältää erilaisia teknisten järjestelmien sekä tietoliikenteen määrittelyyn, suunnitteluun, asennusvalvontaan, käyttöönottoon ja toteutuksen valvontaan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä sekä tieliikenteen ohjausjärjestelmien, operatiivisten järjestelmien ja arkkitehtuurin ylläpitoon, kehitykseen ja tukitoimiin liittyviä tehtäviä.
Näytä lisää
Liikennevirastolla on ollut vuosina 2015-2018 vastaava puitejärjestely. Tämä puitejärjestely päättyy, ja sen piirissä olleiden järjestelmien ylläpito siirtyy nyt hankittavan puitejärjestelyn piiriin.
Järjestelyssä on kaksi (2) osa-aluetta, joista kummallekin valitaan kolme (3) toimijaa.
Lisätietoja on liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus.
Arvioitu kokonaisarvo: 50 000 000 EUR 💰
Osan nimi: Osa-alue A: Tieliikenteen teknisten järjestelmien määrittely, suunnittelu, dokumentointi, toteutus ja ylläpito
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjousta kolmesta (3) nimetystä asiantuntijasta tieliikenteen teknisten järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon puitesopimuksen osa-alueelle A: Tieliikenteen teknisten järjestelmien määrittely, suunnittelu, dokumentointi, toteutus ja ylläpito.
Näytä lisää
Toimeksiannot voivat sisältää esim. seuraavia tehtäviä:
- uuden järjestelmän määrittelyä, suunnittelua, toteutusta ja liittämistä muihin järjestelmiin,
- olemassa olevien valvomosovellusten uudistamista, ylläpitoa, uusien ominaisuuksien toteuttamista,
- uusien ja uudistettavien valvomosovellusten liittämistä esim. T-LOIK:iin,
- sähköautomaation huoltotehtäviä, kuten kytkinten tai logiikoiden vaihtoja.
LIsätietoja on liitteessä Hankinnan kohteen kuvaus.
Asiantuntijoiden osaamisvaatimukset ovat liitteessä Asiantuntijat Referenssit.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 25 000 000 EUR 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaaja varaa mahdollisuuden tilata seuraavia optioita: 1) Puitesopimuksen jatkaminen kahden (2) vuoden mittaisella optiolla ilmoittamalla siitä toimittajalle kolmen (3) vuoden kuluttua puitesopimuksen alkamisesta. Tilaaja päättää option tilaamisesta yksipuolisesti. Tilaaja ei option käyttöönottamisellakaan sitoudu mihinkään määräostovelvoitteeseen.
Näytä lisää
Osan nimi: Osa-alue B: Tieliikenteen teknisten järjestelmien liityntärajapinnat ja arkkitehtuuri
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjousta kolmesta (3) nimetystä asiantuntijasta tieliikenteen teknisten järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon puitesopimuksen osa-alueelle B: Tieliikenteen teknisten järjestelmien liityntärajapintojen (valvomon ja muiden järjestelmien välille, esim. T-LOIK), arkkitehtuurin ja sovellusten määrittely, suunnittelu, dokumentointi, toteutus ja ylläpito.
Näytä lisää
- uuden ohjausjärjestelmän liittäminen esim. T-LOIK:iin ja siihen liittyvät tehtävät,
- olemassa olevien ohjausjärjestelmien liittämistä esim. T-LOIK:iin ja siihen liittyviä tehtäviä,
- esimerkiksi: erilaisia selvityksiä ja tutkimustöitä liittyen ohjausjärjestelmien arkkitehtuuriin.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Puitejärjestelyn toimeksiantojen pääasiallinen tuottamispaikka on tarjoajan toimipiste Suomessa.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Vaatimukset hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Kuvattu liitteessä Tarjouksen rakenne ja liitteessä Tarjouksen vertailu.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 3
Puitejärjestelyn perustelut:
Järjestelmien elinkaari (n.10 v.), laaja perehtyneisyys järjestelmiin ja jatkuvuus. Perusteluista on lisätietoja kohdassa VI.3 Lisätiedot.
Perustelu yli neljä vuotta kestävälle puitejärjestelylle:
Järjestelmien elinkaari (n.10 v.), laaja perehtyneisyys järjestelmiin ja jatkuvuus. Perusteluista on lisätietoja kohdassa VI.3 Lisätiedot.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2018-12-03 📅
Tarjousten avausaika: 13:00

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 1010547-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Eetu Karhunen
Asiakirjojen URL-osoite: https://hanki.tarjouspalvelu.fi/hanki 🌏

Viite
Lisätietoja
Kaikki tarjouspyynnössä esitetyt ajat ovat Suomen aikaa.
Lisätietoja perusteluista puitejärjestelyn yli neljän (4) vuoden kestolle:
Puitesopimuksen kohteena olevien teknisten järjestelmien elinkaari on n. 10 v. Nämä tekniset järjestelmät koostuvat seuraavista rakenteista: tienvarsilaitteiden ohjaukseen käytetty logiikkaohjelma, liikenteenohjaukseen sovellettu automaatiojärjestelmä ja Tieliikenteen ohjauksen integroidun käyttöliittymän (T-LOIK) sovitin. T-LOIK on Liikenneviraston pitkäaikaiseen käyttöön toteutettu monimutkainen järjestelmä, johon tehtävät integraatiot vaativat laajaa perehtyneisyyttä sekä tekniseen järjestelmään että T-LOIKiin. Kyseessä olevalla toimialalla ja sen toimijoissa ei tapahdu niin nopeita muutoksia, että lyhyempi sopimuskausi tuottaisi merkittäviä hyötyjä tilaajalle tai alan toimijoille. Järjestelmien suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon vaatima asiantuntemus edellyttää henkilöstöltä useiden vuosien kokemusta. Tilaajan kannalta jatkuvuus on tärkeä asia liikenteenhallinnan järjestelmissä, koska järjestelmiin ja kohteisiin perehtyminen vaatii huomattavan määrän aikaa ja panostusta. Näistä syistä puitejärjestelyn pituus ylittää neljän (4) vuoden keston.
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2018/S 211-482652 (2018-10-31)
Lisätietoilmoitus (2018-11-22)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-11-22 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2018-12-27 📅
Julkaisupäivä: 2018-11-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 227-520118
Viittaa ilmoitukseen: 2018/S 211-482652
EUVL-S-numero: 227
Lisätietoja
Muutos 1: Tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä on korjattu kirjoitusvirheitä. Muutos 2: Tarjouspyynnön kohtaa "Tarjouspyynnön muut ehdot, vaatimukset tekniselle ja ammatilliselle pätevyydelle", vaatimusta 3.1. on täsmennetty. Hankinnan kohteen kriteereitä, osa-alue A, kriteeri B2.1 ja osa-alue B, kriteeri B2.1 on täsmennetty vaatimusta 3.1 vastaavasti. Liitteisiin on tehty vastaavat muutokset. Muutos 3: Liitettä 10, Toimeksiantokohtaisen palvelusopimuksen malli, on muutettu täsmentämällä toimeksiantojen sisältöä, täsmentämällä joitakin käsitteitä ja muuttamalla ylläpidon kiinteään kuukausihintaan kuuluvien palvelujen kuvausta. Kysymysten esittämiselle on annettu uusi määräaika. Korjatut liitteet ovat 1, 2, 4, 5, 6, 8, 10 ja 10.2. Kokonaan uusi liite 14 on lisätty, joka sisältää erittelyn liitteisiin tehdyistä muutoksista. Perustelu 1 tehdyille muutoksille: Tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä on korjattu kirjoitusvirheitä (toimijoiden määrä puitesopimuksessa, vääriä viittauksia kappalenumeroihin, virheitä kaavoissa). Perustelu 2 tehdyille muutoksille: Sopimus tullaan siirtämään ITM Finland Oy:lle, jonka toimialaa on ainoastaan tieliikenteen hallinta ja ohjaus. Tästä syystä referenssivaatimusta on täsmennetty siten, että se kohdistuu tieliikenteen toimeksiantoihin. Referenssivaatimuksen täyttävät toimeksiantojen kohteet on kuvattu yksiselitteisemmin. Ilmaisua "ohjausjärjestelmä" on täsmennetty. Muissa liikennemuodoissa noudatetaan eri lainsäädäntöä kuin tieliikenteessä ja niissä on käytössä tieliikenteestä poikkeavat turvallisuusvaatimukset ja -käytännöt, joista johtuen turvallisuusjohtaminen ja järjestelmien arkkitehtuuri poikkeaa tieliikenteen vastaavista. Perustelu 3 tehdyille muutoksille: Muutokset tehty tarjouspyynnön liitteissä havaittujen ristiriitaisuuksien poistamiseksi ja selvyyden lisäämiseksi.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2018/S 227-520118 (2018-11-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-04-16)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on puitejärjestely, jonka kohteena ovat tieliikenteen ohjaukseen ja turvallisuuteen käytettävien teknisten järjestelmien asiantuntijatehtävät erilaisissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Projektit ja toimeksiannot voivat sisältää erilaisia teknisten järjestelmien sekä tietoliikenteen määrittelyyn, suunnitteluun, asennusvalvontaan, käyttöönottoon ja toteutuksen valvontaan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä, sekä tieliikenteen ohjausjärjestelmien, operatiivisten järjestelmien ja arkkitehtuurin ylläpitoon, kehitykseen ja tukitoimiin liittyviä tehtäviä. Liikennevirastolla on ollut vuosina 2015-2018 vastaava puitejärjestely. Tämä puitejärjestely päättyy, ja sen piirissä olleiden järjestelmien ylläpito siirtyy nyt hankittavan puitejärjestelyn piiriin. Järjestelyssä on kaksi (2) osa-aluetta, joista toiselle on valittu neljä (4) toimijaa ja toiselle kaksi (2) toimijaa.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 50 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Intelligent Traffic Management Finland Oy
Postiosoite: Palkkatilanportti 1
Postinumero: 02400
Yhteystiedot
Internetosoite: https://tmfg.fi/ 🌏
Sähköposti: eetu.karhunen@tmfg.fi 📧
Puhelin: +358 294507000 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-04-16 📅
Julkaisupäivä: 2019-04-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 077-183735
EUVL-S-numero: 77
Lisätietoja
Lisätietoja perusteluista puitejärjestelyn yli neljän (4) vuoden kestolle: Puitesopimuksen kohteena olevien teknisten järjestelmien elinkaari on n. 10 v. Nämä tekniset järjestelmät koostuvat seuraavista rakenteista: tienvarsilaitteiden ohjaukseen käytetty logiikkaohjelma, liikenteenohjaukseen sovellettu automaatiojärjestelmä ja Tieliikenteen ohjauksen integroidun käyttöliittymän (T-LOIK) sovitin. T-LOIK on Liikenneviraston pitkäaikaiseen käyttöön toteutettu monimutkainen järjestelmä, johon tehtävät integraatiot vaativat laajaa perehtyneisyyttä sekä tekniseen järjestelmään että T-LOIKiin. Kyseessä olevalla toimialalla ja sen toimijoissa ei tapahdu niin nopeita muutoksia, että lyhyempi sopimuskausi tuottaisi merkittäviä hyötyjä tilaajalle tai alan toimijoille. Järjestelmien suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon vaatima asiantuntemus edellyttää henkilöstöltä useiden vuosien kokemusta. Tilaajan kannalta jatkuvuus on tärkeä asia liikenteenhallinnan järjestelmissä, koska järjestelmiin ja kohteisiin perehtyminen vaatii huomattavan määrän aikaa ja panostusta. Näistä syistä puitejärjestelyn pituus ylittää neljän (4) vuoden keston.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on puitejärjestely, jonka kohteena ovat tieliikenteen ohjaukseen ja turvallisuuteen käytettävien teknisten järjestelmien asiantuntijatehtävät erilaisissa projekteissa ja toimeksiannoissa. Projektit ja toimeksiannot voivat sisältää erilaisia teknisten järjestelmien sekä tietoliikenteen määrittelyyn, suunnitteluun, asennusvalvontaan, käyttöönottoon ja toteutuksen valvontaan ja ylläpitoon liittyviä tehtäviä, sekä tieliikenteen ohjausjärjestelmien, operatiivisten järjestelmien ja arkkitehtuurin ylläpitoon, kehitykseen ja tukitoimiin liittyviä tehtäviä.
Näytä lisää
Liikennevirastolla on ollut vuosina 2015-2018 vastaava puitejärjestely. Tämä puitejärjestely päättyy, ja sen piirissä olleiden järjestelmien ylläpito siirtyy nyt hankittavan puitejärjestelyn piiriin. Järjestelyssä on kaksi (2) osa-aluetta, joista toiselle on valittu neljä (4) toimijaa ja toiselle kaksi (2) toimijaa.
Näytä lisää
- uuden järjestelmän määrittelyä, suunnittelua, toteutusta ja liittämistä muihin järjestelmiin
- olemassa olevien valvomosovellusten uudistamista, ylläpitoa, uusien ominaisuuksien toteuttamista
- uusien ja uudistettavien valvomosovellusten liittämistä esim. T-LOIK:iin
Vaihtoehtojen kuvaus:
Tilaaja varaa mahdollisuuden tilata seuraavia optioita:
1) Puitesopimuksen jatkaminen kahden (2) vuoden mittaisella optiolla ilmoittamalla siitä toimittajalle kolmen (3) vuoden kuluttua puitesopimuksen alkamisesta.
Tilaaja päättää option tilaamisesta yksipuolisesti. Tilaaja ei option käyttöönottamisellakaan sitoudu mihinkään määräostovelvoitteeseen.
Lyhyt kuvaus:
Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjousta kolmesta nimetystä asiantuntijasta tieliikenteen teknisten järjestelmien suunnittelun ja ylläpidon puitesopimuksen osa-alueelle B: Tieliikenteen teknisten järjestelmien liityntärajapintojen (valvomon ja muiden järjestelmien välille, esim. T-LOIK), arkkitehtuurin ja sovellusten määrittely, suunnittelu, dokumentointi, toteutus ja ylläpito.
Näytä lisää
- uuden ohjausjärjestelmän liittäminen esim. T-LOIK:iin ja siihen liittyvät tehtävät
- olemassa olevien ohjausjärjestelmien liittämistä esim. T-LOIK:iin ja siihen liittyviä tehtäviä
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Puitejärjestelyn toimeksiantojen pääasiallinen tuottamispaikka on Tarjoajan toimipiste Suomessa.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2019-03-11 📅
Nimi: Pasram Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2493407-8
Postiosoite: Kirrinmäki 10
Postitoimipaikka: Palokka
Postinumero: 40270
Maa: Suomi 🇫🇮
Nimi: Nodeon Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2538755-5
Postiosoite: Piippukatu 11
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Postinumero: 40100
Nimi: YSP Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0907240-6
Postiosoite: Ohjelmakaari 10
Postinumero: 40500
Nimi: Etteplan Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1538517-7
Postiosoite: Muovitie 1
Postitoimipaikka: Hollola
Postinumero: 15860
Hankinnan kokonaisarvo: 25 000 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
2

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2945247-3
Lähde: OJS 2019/S 077-183735 (2019-04-16)