Painetankkauspumppukärryjen modifikaatiot

Puolustusvoimien Logistiikkalaitos

Hankinnan kohteena ovat lentokoneiden painetankkauspumppukärryjen modifikaatiot teknillisen erittelyn ja piirustusten sekä mallikärryn mukaisesti tehtynä, yhteensä 23 kappaletta, toimitus arviolta vuoden 2019 loppuun mennessä. Lentokoneiden tankkauspumppukärryt ovat ympäri vuoden jokapäiväisessä operatiivisessa käytössä olevaa kalustoa, jota ei voi viedä Suomen rajojen ulkopuolelle johtuen operatiivisista syistä. Tästä johtuen tankkauspumppukärryt joudutaan modifikoinnin takia ottamaan pois operatiivisesta käytöstä ja niitä pystytään irrottamaan käytöstä kerrallaan maksimissaan kaksi kappaletta. Toimittajan on sitouduttava hankintayksikön ilmoittamaan modifikaatioiden aikatauluun. Pumppukärryä käytetään lentokoneiden tankkaamiseen varastosäiliöistä, hydrant-järjestelmän kautta tai siirreltävistä säiliöperävaunuista. Pumppukärryllä voidaan tehdä myös siirtopumppauksia varastosäiliöstä toiseen sekä säiliöajoneuvojen lastaus- ja purkutoimintoja.
Hankinnan tavoitteena on tehdä tankkauspumppukärryt muutostöiden avulla ominaisuuksiltaan ja kapasiteetiltaan lentokaluston vaatimuksien mukaisiksi. Suurimmat, yksittäiset muutokset ovat:
– Suodatinvedenerottimen kapasiteetin nosto (600 l/min > 1 200 l/min)
– Paineensäätimen asennus
– Virtaussäätimen asennus.
Tarjouskilpailu toteutetaan rajoitettuna EU-hankintamenettelynä julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain (myöh. putu-laki, 1531/2011) mukaisesti. Hankinnan kohde on puolustus- ja turvallisuushankintalain 5 §:n 2 momentin 1 kohdan tarkoittama puolustustarvike, sillä kyse on Euroopan unionin yhteisen puolustustarvikeluettelon (2017/C 097/01) ML10.f-kohdan (ML10.a-kohdassa tarkoitettuja ilma-aluksia tai ML10.d-kohdassa tarkoitettuja lentokoneiden moottoreita varten erityisesti suunnitellut ”maalaitteet”. Tekninen huomautus: ”Maalaitteet” tarkoittavat painetankkausvarustusta sekä varustusta, joka on erityisesti suunniteltu mahdollistamaan operaatiot ahtaissa tiloissa.) mukaisesta tarvikkeesta, jonka käyttötarkoitus on sotilaallinen. Lainkohdan käyttö on perusteltua, sillä hankinnan kohteena oleva painetankkauspumppukärryjen modifikaatio on osa painetankkausvarustusta.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-04-13. Hankinta julkaistiin 2018-03-09.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2018-03-09 hankintailmoitus
2019-05-20 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta