Puitesopimus pysäköinnin kehittämisen asiantuntijapalvelusta 2016–2017 (2018-2019)
Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto teettää pysäköinnin kehittämistehtäviä erikokoisiin julkisiin liikennesuunnitteluhankkeisiin. Tällä tarjouskilpailulla valitaan konsulttitoimistot, joiden kanssa puitesopimukset toimeksiannoista tehdään.
Puitesopimus kattaa ennalta yksilöimättömiä toimeksiantoja Helsingin pysäköinnin kehittämisestä sopimuskauden ajan. Mahdollisia toimeksiantoja ovat esimerkiksi seuraavat Helsingin pysäköintipolitiikkaan pohjautuvat työt:
— Aluekehityskohteiden pysäköintimalleja kehitetään yhteistyössä kaupungin kanssa esimerkiksi pysäköintiyhtiön perustamisen, rahoituksen, omistussuhteiden, sopimusteknisten asioiden ja paikkojen vaiheittain toteuttamisen suhteen.
— Helsingissä käytössä olevan asukas- ja yrityspysäköintijärjestelmän todennäköinen laajeneminen vuonna 2017 Munkkivuoreen, Niemenmäkeen, Toukolaan ja Käpylään vaatii suunnittelua.
— Tavara- ja jakeluliikenteen sekä turistibussien pysäköinnin kehittämiseksi laaditaan kehittämissuunnitelma.
— Pysäköinnin valvonnan vaikuttavuutta on tavoitteena parantaa korottamalla ja porrastamalla pysäköintivirhemaksuja aiheutetun haitan mukaan.
— Liityntäpysäköinnin kustannusten ja vastuiden jakamisesta on valmistunut ehdotus, jonka vieminen käytäntöön edellyttää jatkosuunnittelua.
— Kaupunkisuunnittelulautakunnassa 1.12.2015 hyväksytyn Helsingin pysäköinnin maksamisen kehittämisen toimenpiteitä edistetään.
— Helsingissä on käytössä yhteiskäyttöautoyritysten pysäköintitunnusjärjestelmä vuodesta 2014 alkaen. Järjestelmään voi sisältyä muutostarpeita.
Helsingin pysäköintipolitiikka (liite 1) hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 17.2.2014. Siinä on 12 kärkitoimenpidettä, joiden päivittäminen tulee ajankohtaiseksi sopimusaikana.
Huom. Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: https://tarjouspalvelu.fi/helsinkiksv/?id=49397&tpk=10fe7959-32b7-41e2-82a9-b25959e55c9b
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-03-31. Hankinta julkaistiin 2016-02-19.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2016-02-19 | hankintailmoitus |
| 2016-09-13 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Insinööripalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Insinööripalvelut 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto
Postiosoite: PL 2100
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: ksv.hankinnat@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93191673 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-02-19 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-03-31 📅
Julkaisupäivä: 2016-02-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 038-062110
EUVL-S-numero: 38
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinkiksv/?id=49397&tpk=10fe7959-32b7-41e2-82a9-b25959e55c9b 🌏
Lähde: OJS 2016/S 038-062110 (2016-02-19)
Kohde
Hankinnan laajuus
Viitenumero: HEL 2016-000589
Lyhyt kuvaus:
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Suorituspaikka
NUTS-alue: fi181 🏙️
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.hel.fi/ksv 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-09-13 📅
Julkaisupäivä: 2016-09-14 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 177-317810
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 038-062110
EUVL-S-numero: 177
Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Työstä vastaavan henkilön ja työryhmään nimettyjen muiden suunnitteluhenkilöiden koulutus ja kokemus vastaavista töistä.
Laatukriteeri (painotus): 70
Hinnan painoarvo: 30
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-06-01 📅
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2016/S 177-317810 (2016-09-13)