Migri pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 §:ssä tarkoitetun EU -kynnysarvon. Migri on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017 – 31.8.2018. Kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen Sisäministeriön myöntämän AMIF-rahoituksen jatkumisesta. Sopimus tullaan tekemään neljänkymmenen kahdeksan kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmistunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2017-02-06.
Hankinta julkaistiin 2016-12-27.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2016-12-27) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Aikuiskoulutuspalvelut ja muut koulutuspalvelut
Viitenumero: Kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiokoulutuksen järjestäminen pakolaisten nykyisissä olinpaikoiss
Lyhyt kuvaus:
Migri pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 §:ssä tarkoitetun EU -kynnysarvon. Migri on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017 – 31.8.2018. Kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen Sisäministeriön myöntämän AMIF-rahoituksen jatkumisesta. Sopimus tullaan tekemään neljänkymmenen kahdeksan kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmistunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta.
Migri pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 §:ssä tarkoitetun EU -kynnysarvon. Migri on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017 – 31.8.2018. Kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen Sisäministeriön myöntämän AMIF-rahoituksen jatkumisesta. Sopimus tullaan tekemään neljänkymmenen kahdeksan kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmistunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta.
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Toimittaja vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta. Toimittaja voi käyttää alihankkijoita, mutta toteuttajan tulee vastata hankkeen toteutuksesta ja raportoida säännöllisesti Migrille. Toimittajan tulee tehdä hankkeen osalta tiivistä yhteistyötä Migrin kanssa.

Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo: 224 457 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Maahanmuuttovirasto pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 §:ssä tarkoitetun EU -kynnysarvon. Maahanmuuttovirasto on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017 – 31.8.2018. Kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen Sisäministeriön myöntämän AMIF-rahoituksen jatkumisesta (Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto).

Sopimus tullaan tekemään neljänkymmenen kahdeksan kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmistunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta.

Maahanmuuttovirasto (Migri) hallinnoi kulttuuriorientaatiohankkeessa kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiokoulutuksen järjestämisen pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ulkomailla. Koulutus järjestetään kiintiöpakolaisille ennen heidän Suomeen saapumistaan. Suomeen valituille kiintiöpakolaisille tarjotaan kolmesta neljään päivään kestäviä kulttuuriorientaatiokoulutuksia heidän nykyisissä olinmaissaan (esim. Libanon, Turkki, Iran). Maahanmuuttovirasto pyytää tarjousta koulutusten järjestämisestä ulkomailla, sisältäen koulutusten koordinoinnin, opetuksen ja kaikki koulutusmatkoihin liittyvät logistiset järjestelyt. Tarjouspyynnön kohteen tulee sisältää seuraavat toimet: lähiopetuskoulutusten järjestäminen ulkomailla ja kaikki tähän kuuluvat logistiset työt kuten pakolaisten kutsuminen, kulkulupien hankinta kyseisessä maassa, pakolaisten matkajärjestelyt eri pakolaisleireiltä ja asuinpaikoista koulutuspaikalle ja takaisin, kouluttajien ja tulkkien matkajärjestelyt Suomesta kohdemaahan ja takaisin, koulutuspaikan järjestäminen audiovisualisine laitteineen, majoitustilojen ja ruokailujen järjestäminen pakolaisille, lastenhoidon järjestäminen pienille lapsille koulutustilojen yhteydessä ja jokaisesta koulutuksesta raportointi sekä opetustyö ulkomailla, koulutusmateriaalin valmistaminen sekä verkkopalvelun sisällöntuotannon ja sen päivityksen tekeminen yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa. Tarjoukseen tulee sisällyttää myös opetuksen tulkkaus- ja käännöstyöt kulttuuriorientaatiokoulutuksissa sekä verkkopalvelusivujen käännöstyöt.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 224 457 EUR 💰
Kesto: 48 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Etsimme toimittajaa ajalle 1.1.2017 – 31.8.2018 ja tästä eteenpäin riippuen myönteisistä rahoituspäätöksistä. Kilpailutamme siten toteutuksen tuleville neljälle vuodelle ja vielä kahden (2) lisävuoden optiolla. Maksettava EUR-määrä riippuu aina kustakin AMIF-tukipäätöksestä.

Vaihtoehtojen kuvaus:
Migri on saanut uudelle hankejaksolle rahoituksen ajalle 1.1.2017 – 31.8.2018. Etsimme siten toimittajaa tälle hankekaudelle ja tästä eteenpäin riippuen myönteisistä rahoituspäätöksistä. Kilpailutamme siten toteutuksen nyt tuleville 4 vuodelle samalla ja vielä kahden (2) lisävuoden optiolla.

EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi: Kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiokoulutuksen järjestäminen pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista.
Lisätietoja:
Toimittaja vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta. Toimittaja voi käyttää alihankkijoita, mutta toteuttajan tulee vastata hankkeen toteutuksesta ja raportoida säännöllisesti Migrille. Toimittajan tulee tehdä hankkeen osalta tiivistä yhteistyötä Migrin kanssa.
Toimittaja vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta. Toimittaja voi käyttää alihankkijoita, mutta toteuttajan tulee vastata hankkeen toteutuksesta ja raportoida säännöllisesti Migrille. Toimittajan tulee tehdä hankkeen osalta tiivistä yhteistyötä Migrin kanssa.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Kiintiöpakolaisten asuinmaat ennen Suomeen muuttoa. Pakolaisille tarjotaan 3-4 päivää kestäviä kulttuuriorientaatiokoulutuksia heidän nykyisissä olinmaissaan (esim. Libanon, Turkki, Iran).
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Migri valitsee hanketoimittajan, joka vastaa jatkossa kiintiöpakolaisten CO-koulutusten järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ulkomailla ennen heidän Suomeen saapumista. Koulutukseen osallistuvat Suomeen hyväksytyt pakolaiset. Tarjouspyynnön kohteen tarkempi kuvaus, hankintamenettelyn tarkemmat ehdot, sekä ehdokkaiden tai tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset esitetään erillisessä tarjouspyyntöasiakirjassa, joka tämän hankintailmoituksen liitteenä. Tarjouksen kokonaistaloudellinen edullisuus asetettuihin tavoitteisiin ja sisältöön nähden arvioidaan huolella tarjouspyynnössä esitetyillä kriteereillä.

Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Tarjouspyynnön kohteen tarkempi kuvaus, hankintamenettelyn tarkemmat ehdot, sekä ehdokkaiden tai tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset esitetään erillisessä tarjouspyyntöasiakirjassa, joka tämän hankintailmoituksen liitteenä.
Menettely
Tarjousten vastaanottoaika: 09:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: englanti 🗣️
suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2017-06-06 📅
Tarjousten avauspäivä: 2017-02-06 📅
Tarjousten avausaika: 12:00
Paikka: Maahanmuuttovirasto, Panimokatu 2 A, FI-00580 Helsinki.
Lisätietoja:
Tarjousten avaaminen tapahtuu 6.2.2017 klo 12:00.
Tarjouksen kokonaistaloudellinen edullisuus asetettuihin tavoitteisiin ja sisältöön nähden arvioidaan huolella tarjouspyynnössä esitetyillä kriteereillä.
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2017-08-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut
Viitenumero: 462974-2016
Lyhyt kuvaus:
Migri pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 16 §:ssä tarkoitetun EU -kynnysarvon. Migri on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017–31.8.2018. Kulttuuriorientaatiokoulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen Sisäministeriön myöntämän AMIF-rahoituksen jatkumisesta. Sopimus tullaan tekemään neljänkymmenen kahdeksan kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmistunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta.

Maahanmuuttovirasto (Migri) pyytää tarjousta kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä heidän nykyisissä olinpaikoissa ulkomailla ennen Suomeen saapumista. Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnan tavoitteena on solmia sopimus yhden toimittajan kanssa. Migri on saanut kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiohankkeelle myönteisen AMIF -rahoituspäätöksen myös ajalle 1.2.2017–31.8.2018. CO-koulutusten järjestäminen ulkomailla jatkuu tämänkin jälkeen riippuen rahoituksen jatkumisesta. Sopimus tullaan tekemään 48 kuukauden ajanjaksolle päättyen 1.2.2021 huomioiden kuitenkin, että AMIF-rahoitus on varmis-tunut vasta 31.8.2018 asti. 1.9.2018 jälkeen sopimuksen jatkuminen on riippuvainen uudesta AMIF-rahoituksesta ja molempien sopimusosapuolien tahtotilasta. Migri pyytää tarjousta koulutusten järjestämisestä ulkomailla sisältäen kaikki koulutusmat-koihin liittyvät kulut ja järjestelyt, ja verkkopalvelun www.movingtofinland.fi ylläpidosta ja päivittämisestä.

Migri on saanut uudelle hankejaksolle rahoituksen ajalle 1.1.2017–31.8.2018. Etsimme siten toimittajaa tälle hankekaudelle ja tästä eteenpäin riippuen myönteisistä rahoituspäätöksistä. Kilpailutamme siten toteutuksen nyt tuleville 4 vuodelle samalla ja vielä kahden (2) lisävuoden optiolla.

Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Kaikki perusteet on mainittu tarjouspyyntö- ja hankinta-asiakirjoissa.
Laatukriteeri (painotus): 50
Kustannusperuste: Kaikki perusteet on mainittu tarjouspyyntö- ja hankinta-asiakirjoissa.
Kustannuspaino: 50
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2017-05-31 📅
Tämä on ilmoitus sopimuksen synnystä avoimen tarjouskilpailutuksen päätteeksi.
Hankinta sisältää kaikki hanketoteutukseen liittyvät kustannukset kiintiöpakolaisten orientaatiokoulutuksen järjestämisestä pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ennen Suomeen saapumista sekä verkkopalvelun päivittämistyöt.
Maahanmuuttovirasto (Migri) hallinnoi kulttuuriorientaatiohankkeessa kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiokoulutuksen järjestämisen pakolaisten nykyisissä olinpaikoissa ulkomailla. Koulutus järjestetään kiintiöpakolaisille ennen heidän Suomeen saapumistaan. Suomeen valituille kiintiöpakolaisille tarjotaan lähiopetuksena kulttuuriorientaatiokoulutuksia heidän nykyisissä olinmaissaan (esim. Libanon, Turkki, Iran). Maahanmuuttovirasto on pyytänyt tarjouksia koulutusten järjestämisestä ulkomailla, sisältäen koulutusten koordinoinnin, opetuksen ja kaikki koulutusmatkoihin liittyvät logistiset järjestelyt. Tarjouspyynnön kohteen tulee sisältää seuraavat toimet: lähiopetuskoulutusten järjestäminen ulkomailla ja kaikki tähän kuuluvat logistiset työt kuten pakolaisten kutsuminen, kulkulupien hankinta kyseisessä maassa, pakolaisten matkajärjestelyt eri pakolaisleireiltä ja asuinpaikoista koulutuspaikalle ja takaisin, kouluttajien ja tulkkien matkajärjestelyt Suomesta kohdemaahan ja takaisin, koulutuspaikan järjestäminen audiovisualisine laitteineen, majoitustilojen ja ruokailujen järjestäminen pakolaisille, lastenhoidon järjestäminen pienille lapsille koulutustilojen yhteydessä ja jokaisesta koulutuksesta raportointi sekä opetustyö ulkomailla, koulutusmateriaalin valmistaminen sekä verkkopalvelun sisällöntuotannon ja sen päivityksen tekeminen yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa. Tarjoukseen tulee sisällyttää myös opetuksen tulkkaus- ja käännöstyöt kulttuuriorientaatiokoulutuksissa sekä verkkopalvelusivujen käännöstyöt.