Jätevesilietteen jatkokäsittely

Nurmijärven kunta

Hankinta koskee linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen jatkokäsittelypalvelua sopimuskaudelle 1.5.2016–30.4.2020 sekä mahdollinen optio 1 tai 2 vuotta.
Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.
Klaukkalassa linkokuivattua lietettä (kuiva-aine n. 24%–28 %) syntyy nykytilanteessa noin 2 000 m³/v (josta mädätettyä lietettä n. 1 600 m³ ja mädättämätöntä lietettä n. 400 m³ sekaisin samoissa siiloissa) ja määrän arvioidaan kasvavan sopimuskauden aikana noin 1–1,5 %:a vuodessa.
Kirkonkylässä suotonauhakuivattua mädättämätöntä lietettä (kuiva-aine n. 12 %–18 %) syntyy nykytilanteessa noin 1 300 m³/v ja määrän arvioidaan kasvavan sopimuskauden aikana noin 1–1,5 %:a vuodessa.
Lietteiden määräarviot eivät sido tilaajaa. Lietteen laatu on esitetty liitteissä 5a–5d. Lietteen laatu vaihtelee.
Hankintaan kuuluu käsittelyn lisäksi myös lietteen kuljetus jätevedenpuhdistamoilta käsittelyyn.
Tilaaja ei ota vastaan käsiteltyä lietettä. Liete siirtyy valitun toimittajan omaisuudeksi puhdistamoilla lastauksen yhteydessä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-02-15. Hankinta julkaistiin 2016-01-05.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-01-05 hankintailmoitus
2016-07-28 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2016-01-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lietteenkäsittelypalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lietteenkäsittelypalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Nurmijärven kunta
Postiosoite: PL 37
Postinumero: 01901
Postitoimipaikka: Nurmijärvi
Yhteystiedot
Sähköposti: hankintapalvelukeskus@nurmijarvi.fi 📧
Puhelin: +358 403172040 📞
Faksi: +358 925002010 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-01-05 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-02-15 📅
Julkaisupäivä: 2016-01-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 004-004430
EUVL-S-numero: 4

Kohde
Hankinnan laajuus
Palveluluokka: 16
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen jatkokäsittelypalvelua sopimuskaudelle 1.5.2016–30.4.2020 sekä mahdollinen optio 1 tai 2 vuotta.
Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.
Klaukkalassa linkokuivattua lietettä (kuiva-aine n. 24%–28 %) syntyy nykytilanteessa noin 2 000 m³/v (josta mädätettyä lietettä n. 1 600 m³ ja mädättämätöntä lietettä n. 400 m³ sekaisin samoissa siiloissa) ja määrän arvioidaan kasvavan sopimuskauden aikana noin 1–1,5 %:a vuodessa.
Näytä lisää
Kirkonkylässä suotonauhakuivattua mädättämätöntä lietettä (kuiva-aine n. 12 %–18 %) syntyy nykytilanteessa noin 1 300 m³/v ja määrän arvioidaan kasvavan sopimuskauden aikana noin 1–1,5 %:a vuodessa.
Lietteiden määräarviot eivät sido tilaajaa. Lietteen laatu on esitetty liitteissä 5a–5d. Lietteen laatu vaihtelee.
Hankintaan kuuluu käsittelyn lisäksi myös lietteen kuljetus jätevedenpuhdistamoilta käsittelyyn.
Tilaaja ei ota vastaan käsiteltyä lietettä. Liete siirtyy valitun toimittajan omaisuudeksi puhdistamoilla lastauksen yhteydessä.
Vaihtoehtojen kuvaus: Mahdollinen optio 1 tai 2 vuotta.
Viitenumero: 3/02.08.01/2016

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ilmoitettu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ilmoitettu tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ilmoitettu tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2016-06-30 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Nurmijärven kunta
Kari Ylitie
Nimi: Nurmijärven kunta/hankintapalvelut
Postiosoite: Keskustie 2 B, PL 37

Viite
Päivämäärät
Aloituspäivä: 2016-05-01 📅
Loppupäivä: 2020-04-30 📅

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2016/S 004-004430 (2016-01-05)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-07-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sopimus koskee linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen jatkokäsittelypalvelua sopimuskaudelle 1.5.2016–30.4.2020.
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Suorituspaikka
NUTS-alue: fi181 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.nurmijarvi.fi/ 🌏
Puhelin: +358 9250021 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-07-28 📅
Julkaisupäivä: 2016-07-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 145-261870
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 004-004430
EUVL-S-numero: 145

Kohde
Hankinnan laajuus
Vaihtoehtojen kuvaus: Sopimukseen sisältyy mahdollinen optio 1 tai 2 vuotta.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-04-12 📅
Nimi: Kekkilä Oy
Postiosoite: Äyritie 8 D
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01510
Maa: Suomi 🇫🇮
fi181 🏙️
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Lähde: OJS 2016/S 145-261870 (2016-07-28)