HK-Areenan äänentoistojärjestelmän hankinta

Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli

Hankinnan kohteena on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli hallinnoiman HK-Areenan äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvän käyttöönottoprojektin sekä ylläpitopalvelun hankinta toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
Hankinnassa uudistetaan nykyinen esitystekninen äänentoistojärjestelmä ja yleisäänentoistojärjestelmän vahvistinkeskus sekä kuulutuskojeet. Lisäksi parannetaan esitys- ja yleisäänentoiston yhteistoimintaa, järjestelmien tarkkailua, hallintaa sekä käytettävyyttä.
Hankkeen tavoitteena on saada korkealaatuinen ja varmatoiminen verkotettu esitysäänentoistojärjestelmä, joka yhdistetään yleisäänentoistojärjestelmään erilaisia ohjelmansiirtoja ja kuulutustilanteita varten. Tavoitteena on myös saada tehokas, toimiva ja koko järjestelmän kattava ylläpitojärjestely ennakkohuoltoja ja vikapäivystystä varten.
Uusittavat järjestelmät toteutetaan vastaamaan nykyajan monipuolisia käyttötarpeita. Yleisäänentoistojärjestelmän keskus rakennetaan äänievakuointistandardien mukaiseksi ja liitetään pääosin nykyiseen kaiutinverkostoon. Kaiutinverkostoa uusitaan tulevaisuudessa eri saneerausten yhteydessä.
Esitysäänentoistojärjestelmän rakenne muutetaan digitaaliseksi ja järjestelmään liitetään useita eritasoisia käyttöliittymiä. Esitystekninen kaiutinjärjestelmä päivitetään kattamaan kaikki katsomoalueet ja järjestelmän hallittavuutta parannetaan. Myös järjestelmän liityntäpisteitä lisätään.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-04-25. Hankinta julkaistiin 2016-03-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-03-23 hankintailmoitus
2016-09-26 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2016-03-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Televisio- ja radiovastaanottimet, äänen tai kuvan tallennus- tai toistolaitteet
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Televisio- ja radiovastaanottimet, äänen tai kuvan tallennus- tai toistolaitteet 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Julkisoikeudellinen yhteisö
Hankintaviranomaisen nimi: Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli
Postiosoite: PL 39
Postinumero: 20251
Postitoimipaikka: Turku

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-03-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-04-25 📅
Julkaisupäivä: 2016-03-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 059-099380
EUVL-S-numero: 59
Lisätietoja
Osallistuakseen hankintamenettelyyn ehdokkaiden on tilattava osallistumispyyntöasiakirjat hankintayksiköltä osoitteesta info@ptcs.fi. Sähköpostin aihekenttään on kirjoitettava: ”Osallistumispyyntöasiakirjat: HK-Areena”. Hankinnasta kiinnostunut yritys voi pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen info@ptcs.fi. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä viimeistään 4.4.2016 klo 12:00 mennessä. Sähköpostin aihekenttään pyydetään kirjoittamaan ”Lisätiedot, HK-Areena”. Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei vastata. Ehdokkaan vastuulla on huomioida kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttää hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja osallistumishakemusta jättäessään.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli hallinnoiman HK-Areenan äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvän käyttöönottoprojektin sekä ylläpitopalvelun hankinta toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
Hankinnassa uudistetaan nykyinen esitystekninen äänentoistojärjestelmä ja yleisäänentoistojärjestelmän vahvistinkeskus sekä kuulutuskojeet. Lisäksi parannetaan esitys- ja yleisäänentoiston yhteistoimintaa, järjestelmien tarkkailua, hallintaa sekä käytettävyyttä.
Näytä lisää
Hankkeen tavoitteena on saada korkealaatuinen ja varmatoiminen verkotettu esitysäänentoistojärjestelmä, joka yhdistetään yleisäänentoistojärjestelmään erilaisia ohjelmansiirtoja ja kuulutustilanteita varten. Tavoitteena on myös saada tehokas, toimiva ja koko järjestelmän kattava ylläpitojärjestely ennakkohuoltoja ja vikapäivystystä varten.
Näytä lisää
Uusittavat järjestelmät toteutetaan vastaamaan nykyajan monipuolisia käyttötarpeita. Yleisäänentoistojärjestelmän keskus rakennetaan äänievakuointistandardien mukaiseksi ja liitetään pääosin nykyiseen kaiutinverkostoon. Kaiutinverkostoa uusitaan tulevaisuudessa eri saneerausten yhteydessä.
Näytä lisää
Esitysäänentoistojärjestelmän rakenne muutetaan digitaaliseksi ja järjestelmään liitetään useita eritasoisia käyttöliittymiä. Esitystekninen kaiutinjärjestelmä päivitetään kattamaan kaikki katsomoalueet ja järjestelmän hallittavuutta parannetaan. Myös järjestelmän liityntäpisteitä lisätään.
Näytä lisää
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Turku, HK-Areena.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1. Rekisterit
Ehdokas on rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, mikäli ehdokkaan kotipaikan lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Jos ehdokas ei ole rekisteröitynyt edellä mainittuihin rekistereihin, se sitoutuu toimittamaan hankintayksikön pyynnöstä selvityksen rekisteröimättömyyden perusteista.
Näytä lisää
Ryhmittymä ehdokkaana: Kaikkien ryhmittymän jäsenten tulee täyttää esitetty vaatimus.
Selvitykset pyydettäessä:
— Todisteet rekisterimerkinnöistä, kaupparekisterinote.
— Selvitys rekisteröimättömyyden perusteista, jos ehdokas ei kuulu kauppa-, ennakkoperintä, työnantaja- tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Selvitys voi olla ehdokkaan itsensä laatima.
Hankintayksikkö voi tarkistaa yrityksen rekisteröitymisen yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (YTJ) ja kaupparekisteriotteen merkinnät.
2. Rikosrekisteritiedot
Ehdokas vakuuttaa, että se tai sen edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole syyllistynyt julkisista hankinnoista annetun lain 53 §:ssä mainittuihin rikoksiin.
Ehdokkaan vakuutus vaaditaan.
3. Työehtosopimus tai keskeiset työehdot ja työterveyshuolto
Jos ehdokasorganisaatiolla on työntekijöitä työ- tai virkasuhteessa, sen on noudatettava ko. alalla ehdokkaan sijoittumismaassa voimassa olevaa työehtosopimusta tai mikäli työehtosopimusta ei ole, kohtuullisia työehtoja. Ehdokkaalla on oltava työntekijöilleen myös ehdokkaan sijoittumismaan lainsäädännön mukaiset vakuutukset. Ehdokkaan on järjestettävä heille asianmukainen työterveyshuolto.
Näytä lisää
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
4. Ehdokkaan taloudellinen tilanne
Selvitykset liitteeksi:
— Suomen Asiakastieto Oy:n ratingraportti tai vastaava selvitys, josta selviää ehdokkaan rating- tai riskiluokitus.
5. Verot ja maksut
— Todistus verojen maksamisesta sekä
— Todistus lakisääteisten eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta.
6. Vastuuvakuutus
Ehdokkaan vakuutus.
7. Liiketoimintakyky
Vähimmäistaso(t):
4. Ehdokkaan taloudellinen tilanne
Ehdokkaan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan ehdokkaan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella.
Ehdokkaan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1-3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Ehdokas, jonka luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on B tai C taikka riskiluokituksessa 4 tai 5, suljetaan tarjouskilpailusta.
Näytä lisää
Ryhmittymä ehdokkaana: Kaikkien ryhmittymän jäsenten tulee täyttää esitetty vaatimus.
5. Verot ja maksut
Ehdokas on osallistumishakemuksen jättöhetkellä suorittanut sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä Suomen lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut, jos ehdokas on Suomessa verovelvollinen ja velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja.
Näytä lisää
Alihankkijat: Jos ehdokas käyttää alihankkijoita, vaatimus koskee myös niitä ja myös niiden osalta tulee liittää selvitykset osallistumishakemukseen.
6. Vastuuvakuutus
Ehdokkaalla on voimassaoleva toiminnan vastuuvakuutus, jonka määrä on vähintään 500 000 euroa tai ehdokas sitoutuu ottamaan sellaisen viimeistään sopimuskauden alkaessa, mikäli ehdokas valitaan toimittajaksi.
7. Liiketoimintakyky
Ehdokas vakuuttaa, että se täyttää seuraavat ehdot:
— Ehdokas ei ole konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintaansa, eikä ehdokkaan velkoja ole vahvistettu akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty.
— Ehdokasorganisaation konkurssi tai purkaminen tai muu edellisessä kappaleessa tarkoitettu menettely ei ole vireillä.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
8. Referenssit
Selvitykset liitteeksi:
— Osallistumishakemusohjeen liitteenä 3 oleva referenssilomake täytettynä.
9. Käyttöliittymien ohjelmointiosaaminen
— Osallistumishakemusohjeen liitteenä 4 b oleva referenssilomake täytettynä.
10. Projektipäällikkö
— Osallistumishakemusohjeen liitteenä 4 a oleva referenssilomake täytettynä.
11. Kaiutinjärjestelmän virittäjä
— Osallistumishakemusohjeen liitteenä 4 c oleva referenssilomake täytettynä.
12. Ylläpitopalvelu
Selvitys liitteeksi:
Kuvaus ylläpitopalvelusta
13. Alihankkijat
— Selvitys alihankkijoista ja heidän tehtävistään.
Tilaaja varaa oikeuden pyytää erikseen alihankkijoista vastaavat selvitykset kuin ehdokkaasta.
Vähimmäistaso(t):
8. Referenssit
Ehdokkaalla on seuraavat referenssit:
a) Vähintään yksi vaativa esitysäänentoistojärjestelmä, joksi lasketaan.
— Yli 5000 katsojan urheiluhalli tai yli 400 hengen teatteri tai konserttisali,
— Äänentoistotoimituksen arvon tulee olla yli 300 000 EUR,
— Referenssin ei tarvitse olla valmistunut mutta vähintään asennusvaiheessa,
— Referenssi on tehty alle 3 vuotta sitten.
b) Vähintään yksi yleisäänentoistojärjestelmä.
— Keskuslaitteet EN 54-16 standardin mukaan sertifioidut,
— Päätevahvistintehoa min 1 500 W,
— Yli 10 kaiutinlinjaa,
— Vähintään 6 000 m² kattavuus,
— Referenssi on alle 3 vuotta vanha.
Referenssien ei tarvitse olla samassa kohteessa.
Yksilöimättömiä referenssitietoja ei tulla huomioimaan.
Ryhmittymä ehdokkaana: Kaikkien ryhmittymän jäsenten ei tarvitse täyttää referenssivaatimusta, vaan vaatimuksen täyttymiseksi ryhmittymä voi hyödyntää jäsentensä referensseistä muodostuvaa kokonaisuutta.
9. Käyttöliittymien ohjelmointiosaaminen
Projektiin tarjotaan suomen kielen taitoinen henkilö, jolla on kokemusta kosketusnäyttökäyttöliittymien ohjelmoinnista.
Minimivaatimuksena vähintään 2 äänentoistojärjestelmän käyttöliittymän ohjelmointireferenssiä, joissa kussakin on vähintään 2 erityyppistä ohjauspistettä.
10. Projektipäällikkö
Projektiin tarjotaan suomen kielen taitoinen henkilö, joka tulee vastaamaan työmaatoiminnasta ja käyttöönottoprojektista.
Minimivaatimuksena on vähintään 2 referenssiä projektipäällikön roolissa esitysäänentoistohankkeista hankkeista, jotka täyttävät seuraavat kriteerit:
— vaativa esitysäänentoistojärjestelmä,
— Referenssin ei tarvitse olla valmistunut mutta vähintään asennusvaiheessa.
11. Kaiutinjärjestelmän virittäjä
Projektiin tarjotaan suomen kielen taitoinen henkilö, jolla on kokemusta vaativan esitysäänijärjestelmän käyttökuntoon virittämisestä. Tehtävänä on säätää esitysäänentoistojärjestelmä mittauksin ja kuuntelemalla tilaan ja käyttötarkoitukseen optimaaliseksi.
Näytä lisää
Minimivaatimuksena vähintään 2 kaiutinjärjestelmän viritysprojektia hankkeista, jotka täyttävät seuraavat kriteerit:
12. Ylläpitopalvelu
Ehdokas pystyy tarjoamaan ylläpitopalvelun, joka on laitevalmistajan hyväksymä. Ylläpitopalvelu minimivaatimuksena on:
— suomen tai englannin kielinen puhelintuki arkisin klo 9:00-16:00 suomen aikaa,
— tavoitettavuus: saatava laitevalmistajan valtuuttama huoltohenkilö paikalla 12 tunnin sisällä tukipyynnöstä.
13. Alihankkijat
Palvelun tuottamisessa käytettävät alihankkijat nimetään osallistumishakemuksessa. Ehdokas vastaa alihankkijoiden toimista kuin omistaan.
Nimetyt alihankkijat katsotaan ehdokkaan resursseiksi. Jos ehdokas on vedonnut alihankkijoiden resursseihin tämän lomakkeen kohdassa ”Referenssit”, on ehdokkaan sitouduttava siihen, että osallistumishakemuksessa nimetyt alihankkijat ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen, mikäli ehdokas tulee valituksi.
Näytä lisää
Alihankkijoita koskevat samat kohdissa 1-5 ilmoitetut vähimmäisvaatimukset kuin ehdokastakin.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Määritellään tarjouspyynnössä.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Määritellään tarjouspyynnössä.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Määritellään tarjouspyynnössä.

Menettely
Ehdokkaiden arvioitu määrä: 3
Puolueettomat valintaperusteet:
Jos vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on enemmän kuin neuvotteluihin valittavia tarjoajia, hankintayksikkö vertailee osallistumishakemuksia ja valitsee ehdokkaista 3 tarjoajaa seuraavin perustein:
— Ehdokkaan referenssit vaativista esitysäänentoistojärjestelmä toimituksista (kuvattu osallistumishakemuksen kohdassa8 a), painoarvo 60 %
o Vertaillaan liitteenä 3 olevan referenssilomakkeen perusteella. Vertailussa huomioidaan referenssien lukumäärä.
— Projektipäällikön, ohjelmoijan ja virittäjän CV-lomakkeella esitettyjen, vaatimukset täyttävien referenssiprojektien yhteismäärä, painoarvo 40 %
o Vertaillaan liitteenä 4 a, 4 b ja 4 c olevien CV-lomakkeen perusteella.
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: PTCServices Oy
Sähköposti: info@ptcs.fi 📧
Postiosoite: Simonkatu 12 A 7
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00100

Viite
Lisätietoja
Osallistuakseen hankintamenettelyyn ehdokkaiden on tilattava osallistumispyyntöasiakirjat hankintayksiköltä osoitteesta info@ptcs.fi. Sähköpostin aihekenttään on kirjoitettava: ”Osallistumispyyntöasiakirjat: HK-Areena”.
Hankinnasta kiinnostunut yritys voi pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen info@ptcs.fi. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä viimeistään 4.4.2016 klo 12:00 mennessä. Sähköpostin aihekenttään pyydetään kirjoittamaan ”Lisätiedot, HK-Areena”.
Näytä lisää
Ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei vastata.
Ehdokkaan vastuulla on huomioida kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttää hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja osallistumishakemusta jättäessään.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2016/S 059-099380 (2016-03-23)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-09-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli hallinnoiman HK-Areenan äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvän käyttöönottoprojektin sekä ylläpitopalvelun hankinta.
Hankinnan kokonaisarvo: 315 117 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Suorituspaikka
NUTS-alue: Varsinais-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailukykyinen käsittävä neuvottelu
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.turku-areenat.fi 🌏
Sähköposti: info@turku-areenat.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-09-26 📅
Julkaisupäivä: 2016-10-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 190-340613
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 059-099380
EUVL-S-numero: 190

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sopimuskausi toimituksen osalta alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta ja on voimassa, kunnes sopimusvelvoitteet on suoritettu. Huolto- ja ylläpitosopimus on voimassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): HInta
Laatukriteeri (painotus): 60
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinnan painoarvo: 60

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-06-20 📅

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Internetosoite: www.turku-areenat.fi 🌏
Lähde: OJS 2016/S 190-340613 (2016-09-26)