Työn tarkoituksena on laatia rakentamissuunnitelma Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen 1. vaihe -hankkeessa toteutettavasta Ainola-Purola lisäraiteen vaatimista silloista ratasuunnitelmaan ”Pasila-Riihimäki liikenteen välityskyvyn nostaminen” perustuen.
Ainolan ja Purolan välille rakennetaan lisäraide nykyisen radan länsipuolelle. Hankkeella sijaitsee kaksi liikennepaikkaa (Järvenpää, Saunakallio).
Hanke sisältää levennettäviä tai uusia siltoja 4-7 kpl.
Rataosuuden muu rakentamissuunnittelu kilpailutetaan erikseen myöhemmin tänä vuonna mukaanlukien nyt mahdollisesti pois jäävät siltakohteet.
Siltakohteisiin sisältyy tarvittavilta osin muiden tekniikka-alojen suunnittelua kuten pohjarakennus-, turvalaite-, ja sähköratasuunnittelua.
Suunnittelu toteutetaan mallintamalla, joka tarkoittaa sitä, että mallinnuksen tason tulee koko ajan vastata suunnitelmatilannetta ja suunnittelun valmiusastetta. Mallipohjaisen suunnittelun tavoitteena on laatia digitaalinen aineisto, jota hyödynnetään urakoiden tarjousvaiheessa ja joka mahdollistaa mallipohjaisen rakentamisen. Lisäksi tavoitteena on pilotoida mallintamisen ohjeita (YIV osat 1-7 sekä Livin radan tietomallintaminen) ja kehittää mallintamisen hyödyntämistä Liikenneviraston investointihankkeissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-02-04.
Hankinta julkaistiin 2016-01-19.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2016-01-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Määrä tai laajuus:
“Toimeksianto sisältää 4-7 levennettävää tai uutta siltaa. Tarkempi laajuus esitetään tarjouspyynnöstä.” Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee vähintään yhtä erää
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33
Postinumero: 00521
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.liikennevirasto.fi🌏
Sähköposti: riitta.parviainen@liikennevirasto.fi📧
“Osallistumishakemuksessa toimitettavia todistuksia ja selvityksiä koskee aiemmin mainitun lisäksi:”
Lähde: OJS 2016/S 015-023027 (2016-01-19)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-07-06) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Työn tarkoituksena on laatia rakentamissuunnitelma Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen 1. vaihe -hankkeessa toteutettavasta Ainola-Purola lisäraiteen...”
Lyhyt kuvaus
Työn tarkoituksena on laatia rakentamissuunnitelma Helsinki-Riihimäki kapasiteetin lisääminen 1. vaihe -hankkeessa toteutettavasta Ainola-Purola lisäraiteen vaatimista silloista ratasuunnitelmaan ”Pasila-Riihimäki liikenteen välityskyvyn nostaminen” perustuen.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 304 367 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Lisä-CPV-koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: fi13 🏙️
NUTS-alue: fi18 🏙️