Helsingin kaupungin teknisen alan virastojen yhteinen tilahanke, sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelu

Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus

Rakennuspaikka sijaitsee Helsingissä 10. kaupunginosassa Sörnäinen, kortteleissa nro 10575 ja 10576. Rakennus sijoittuu Kalasatamaan, Helsingin Tukkutorin viereiselle alueelle ja rajautuu sekä Työpajankatuun että Hermannin Rantatiehen. Hankkeen kokonaisala on alustavan hankesuunnitelman mukaan 44 500 brm². Hankkeen toteutusaikataulun mukainen valmistumisajankohta on 11.2019.
Tämä hankinta sisältää sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelun tehtäviä TATE12-suunnittelun tehtäväluettelon kohtien TATE 12 C-K mukaisesti. Hankkeen hankesuunnitelma valmistuu toukokuussa 2016.
Helsingin kaupunki suunnittelee ja toteuttaa eri toimipisteissä sijaitseville teknisen alan virastoille yhteiset toimitilat. Tilat sijoittuvat uudisrakennukseen ja ne koostuvat yhteisestä asiakaspalvelu-, kokous-, auditorio- näyttely, kirjasto- ja ravintola- alueesta sekä laaditun työympäristökonseptin mukaisista työtiloista. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa tila-, kustannus-, energia- ja elinkaaritehokas, kaupunkikuvallisesti korkealaatuinen rakennus, joka on joustavasti muunneltavissa ja jonka tilaratkaisuissa voidaan monipuolisesti huomioida kaupungin hankkeelle asettamat tavoitteet toiminnan palvelu- ja tuotantoprosessien kehittämisestä. Rakennuksesta tulee muodostua omaleimainen kokonaisuus ja tilojen tulee olla terveelliset, turvalliset ja esteettömät ja niiden tulee tukea palvelutehtävän suorittamista, työn tuottavuutta ja työhyvinvointia.
Pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävä on poikkeuksellisen vaativa (suunnittelutehtävien vaativuusluokitus, Valtioneuvoston asetus 214/2015, 12.3.2015):
— poikkeuksellisen vaativa toiminnallisesti ja teknisesti moniulotteinen hallintorakennus keskusta-alueella,
— poikkeuksellisen vaativa toiminnallinen palomitoitus ominaisuuksiensa takia,
— poikkeuksellisen vaativa perustamisolosuhde.
Kaupunki suunnittelee ja rakentaa uudisrakennuksen vuokratilana sijoittajaomistukseen.
Hankkeen käynnistymisen edellytyksenä on, että Helsingin kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan hankesuunnitelman. Lopullisen hankepäätöksen tekee Helsingin kaupunginvaltuusto. Mikäli hankesuunnitelmaa ei hyväksytä tai hanke ei saa rahoitusta, hanke ja hankintatoimeksianto keskeytyvät.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-05-16. Hankinta julkaistiin 2016-04-15.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-04-15 hankintailmoitus
2017-02-10 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2016-04-15)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus
Postiosoite: PL 2213 (käyntiosoite: Sörnäistenkatu 1, FI-00580)
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: tilakeskus@hel.fi 📧
Puhelin: +358 93101671 📞
Faksi: +358 931040381 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-04-15 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-05-16 📅
Julkaisupäivä: 2016-04-20 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 077-136885
EUVL-S-numero: 77
Lisätietoja
Osallistumishakemus on tehtävä hankintailmoituksen liitteenä 1 (Osallistumishakemuslomake) ja liitteenä 2 (Referenssikohteet) olevilla lomakkeilla kohdassa IV.3.4) ilmoitettuun määräaikaan mennessä (aikavyöhyke normaaliaika UTC +2, kesäaika UTC +3). Osallistumishakemus toimitetaan kirjallisesti kohdassa I.1) mainittuun osoitteeseen ja kirjekuoren päälle on merkittävä ”Osallistumishakemus Tekvi-talo, Sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelu” sekä ehdokasyrityksen nimi. Mikäli ehdokas on avannut hankintailmoituksen muun kuin Hilma-portaalin kautta, hankintailmoituksen liitteenä olevat lomakkeet liite 1 (Osallistumishakemuslomake) ja liite 2 (Referenssikohteet) ovat saatavissa tilakeskuksen internetsivuilla osoitteessa: www.tilakeskus.fi oikeanpuoleisen palstan kohdassa ”Ajankohtaista”.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Rakennuspaikka sijaitsee Helsingissä 10. kaupunginosassa Sörnäinen, kortteleissa nro 10575 ja 10576. Rakennus sijoittuu Kalasatamaan, Helsingin Tukkutorin viereiselle alueelle ja rajautuu sekä Työpajankatuun että Hermannin Rantatiehen. Hankkeen kokonaisala on alustavan hankesuunnitelman mukaan 44 500 brm². Hankkeen toteutusaikataulun mukainen valmistumisajankohta on 11.2019.
Näytä lisää
Tämä hankinta sisältää sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelun tehtäviä TATE12-suunnittelun tehtäväluettelon kohtien TATE 12 C-K mukaisesti. Hankkeen hankesuunnitelma valmistuu toukokuussa 2016.
Helsingin kaupunki suunnittelee ja toteuttaa eri toimipisteissä sijaitseville teknisen alan virastoille yhteiset toimitilat. Tilat sijoittuvat uudisrakennukseen ja ne koostuvat yhteisestä asiakaspalvelu-, kokous-, auditorio- näyttely, kirjasto- ja ravintola- alueesta sekä laaditun työympäristökonseptin mukaisista työtiloista. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa tila-, kustannus-, energia- ja elinkaaritehokas, kaupunkikuvallisesti korkealaatuinen rakennus, joka on joustavasti muunneltavissa ja jonka tilaratkaisuissa voidaan monipuolisesti huomioida kaupungin hankkeelle asettamat tavoitteet toiminnan palvelu- ja tuotantoprosessien kehittämisestä. Rakennuksesta tulee muodostua omaleimainen kokonaisuus ja tilojen tulee olla terveelliset, turvalliset ja esteettömät ja niiden tulee tukea palvelutehtävän suorittamista, työn tuottavuutta ja työhyvinvointia.
Näytä lisää
Pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävä on poikkeuksellisen vaativa (suunnittelutehtävien vaativuusluokitus, Valtioneuvoston asetus 214/2015, 12.3.2015):
— poikkeuksellisen vaativa toiminnallisesti ja teknisesti moniulotteinen hallintorakennus keskusta-alueella,
— poikkeuksellisen vaativa toiminnallinen palomitoitus ominaisuuksiensa takia,
— poikkeuksellisen vaativa perustamisolosuhde.
Kaupunki suunnittelee ja rakentaa uudisrakennuksen vuokratilana sijoittajaomistukseen.
Hankkeen käynnistymisen edellytyksenä on, että Helsingin kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan hankesuunnitelman. Lopullisen hankepäätöksen tekee Helsingin kaupunginvaltuusto. Mikäli hankesuunnitelmaa ei hyväksytä tai hanke ei saa rahoitusta, hanke ja hankintatoimeksianto keskeytyvät.
Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Määritelty hankintailmoituksen liitteenä olevassa osallistumishakemuslomakkeessa, jolla osallistumishakemus on tehtävä.
Ehdokas vakuuttaa, ettei sitä koske hankintalain 53 §:n ja 54 §:n mukaiset poissulkemisperusteet.
Ehdokkaalla on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus ja ehdokas on merkitty ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteri), jos ehdokkaan kotipaikan lainsäädäntö vaatii rekisteröitymistä.
Ehdokas on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverollisten rekisteriin, jos ehdokkaan kotipaikan lainsäädäntö vaatii rekisteröitymistä.
Ehdokas on suorittanut veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja lakisääteiset työeläkemaksunsa. Näissä ei saa olla maksamattomia eriä (maksusuunnitelma ei kelpaa).
Ehdokkaalla on voimassaoleva konsulttivastuuvakuutus ja/tai toiminnan vastuuvakuutus, joista korvataan toiselle aiheutunut henkilö-, esine- sekä varallisuusvahinko ja jotka em. vahinkojen osalta ovat vakuutusmäärältään vähintään 1 000 000 EUR.
Ehdokkaalla on voimassa oleva työntekijöiden tapaturmavakuutus.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Määritelty hankintailmoituksen liitteenä olevassa osallistumishakemuslomakkeessa, jolla osallistumishakemus on tehtävä.
Ehdokkaan liikevaihto on ollut kolmen (3) edellisen täyden tilikauden aikana jokaiselta tilikaudelta erikseen vähintään 400 000 EUR per tilikausi.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Määritelty hankintailmoituksen liitteenä olevassa osallistumishakemuslomakkeessa, jolla osallistumishakemus on tehtävä.
Ehdokkaalla on referenssi (ks. viite 1) vähintään yhdestä (1) poikkeuksellisen vaativan (ks. viite 2) talonrakennushankkeen (oltava uudisrakennus) toteutetusta (ks. viite 3) suunnittelutoimeksiannosta viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta, missä ehdokas on vastannut toteutussuunnitteluvaiheen sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelusta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat olleet suuruudeltaan yli 20 000 000 EUR, alv 0 %.
Näytä lisää
Viite 1: Rakennusluokituksen mukaiset rakennukset http://www.stat.fi/meta/luokitukset/rakennus/001-1994/index.html
— D Toimistorakennukset, laajuus yli 15 000 brm²,
— kirjastot G322,
— ammatillisten oppilaitosten rakennukset H52, Korkeakoulu- ja tutkimusrakennukset H53.
Viite 2: Suunnittelutehtävä kaupunkikuvallisesti, kulttuurihistoriallisesti tai kaupunkirakenteellisesti erittäin arvokkaaseen ympäristöön tai rakennuksen on täytettävä käyttötarkoituksensa tai ominaisuuksiensa vuoksi poikkeuksellisen korkeat arkkitehtoniset, tekniset tai toiminnalliset vaatimukset.
Näytä lisää
Valtioneuvoston asetus 12.3.2015 ”rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokkien määräytyminen” / ks. Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston ohjeet, rakennussuunnittelutehtävien vaativuusluokat: http://www.hel.fi/static/rakvv/ohjeet/Rakennusuun-nittelutehtävien_vaativuusluokat.pdf
Näytä lisää
Viite 3: Toteutetulla suunnittelutoimeksiannolla tarkoitetaan toimeksiantoa, jonka toteutusvaiheen suunnittelu on tehty ja näiden suunnitelmien perusteella on käynnistetty urakkatarjouskilpailu.
Ehdokkaalla on kokemusta lisäksi vähintään yhdestä toteutetusta (ks. viite 3) monitilatyöympäristökonseptiin perustuvasta toimistorakennushankkeesta (oltava uudisrakennus) viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta, jossa ehdokas on vastannut toteutussuunnitteluvaiheen sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelusta ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat olleet suuruudeltaan yli 20 000 000 EUR, alv 0 %. Kohde voi olla sama kuin osallistumishakemuslomakkeen kohdassa 7 esitetty.
Näytä lisää
Ehdokkaalla tulee olla henkilökunnastaan käytettävissä koko suunnittelutoimeksiannon keston ajaksi:
— vähintään 10 sähkö/heikkovirtasuunnittelijaa, joista vähintään kahdella AA-luokan pätevyys. (pätevyydeksi katsotaan esim. NSS rekisterin mukaan tai vastaavin perustein osoitettu pätevyys tai toimiminen yli 5 vuoden ajan AA-luokan kohteiden sähkötöidenjohtajana) ja yli kymmenen (10) vuoden kokemus sähkö /telesuunnittelusta,
Näytä lisää
— hyvä suomen kielen taito (täyttää eurooppalaisen viitekehyksen mukaiset taitotason C2 vaatimukset).
Ehdokas käyttää tietomallinnusta (BIM) suunnittelutehtävissään ja ehdokkaan käyttämät suunnitteluohjelmat ovat IFC tiedonsiirtoa tukevia.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Menettely
Puolueettomat valintaperusteet:
Tarjoajia valitaan rajoitettu määrä, koska hankkeeseen liittyy useita samanaikaisesti käynnissä olevia hankintoja ja hankintojen aikataulu on kireä.
Osallistumishakemuksen jättäneiden ja soveltuvuusvaatimukset täyttävien ehdokkaiden joukosta valitaan vähintään viisi (5) tarjoajaa, ellei hyväksyttäviä tarjoajia ole vähemmän ja enintään seitsemän (7) tarjoajaa hankintailmoituksen liitteessä 1 ilmoitettujen kriteerien mukaan.
Näytä lisää
Osallistumishakemus on tehtävä hankintailmoituksen liitteenä 1 (Osallistumishakemuslomake) ja liitteenä 2 (Referenssikohteet) olevilla lomakkeilla.
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskus, Asiakaspalvelu
Nimi: Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto, tilakeskus
Yhteyspiste: Asiakaspalvelu
Asiakirjojen URL-osoite: www.tilakeskus.fi 🌏

Viite
Lisätietoja
Osallistumishakemus on tehtävä hankintailmoituksen liitteenä 1 (Osallistumishakemuslomake) ja liitteenä 2 (Referenssikohteet) olevilla lomakkeilla kohdassa IV.3.4) ilmoitettuun määräaikaan mennessä (aikavyöhyke normaaliaika UTC +2, kesäaika UTC +3). Osallistumishakemus toimitetaan kirjallisesti kohdassa I.1) mainittuun osoitteeseen ja kirjekuoren päälle on merkittävä ”Osallistumishakemus Tekvi-talo, Sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelu” sekä ehdokasyrityksen nimi.
Näytä lisää
Mikäli ehdokas on avannut hankintailmoituksen muun kuin Hilma-portaalin kautta, hankintailmoituksen liitteenä olevat lomakkeet liite 1 (Osallistumishakemuslomake) ja liite 2 (Referenssikohteet) ovat saatavissa tilakeskuksen internetsivuilla osoitteessa: www.tilakeskus.fi oikeanpuoleisen palstan kohdassa ”Ajankohtaista”.
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2016/S 077-136885 (2016-04-15)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2017-02-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki suunnittelee ja toteuttaa eri toimipisteissä sijaitseville teknisen alan virastoille yhteiset toimitilat. Tilat sijoittuvat uudisrakennukseen ja ne koostuvat yhteisestä asiakaspalvelu-, kokous-, auditorio- näyttely, kirjasto- ja ravintola-alueesta sekä laaditun työympäristökonseptin mukaisista työtiloista. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa tila-, kustannus-, energia- ja elinkaaritehokas, kaupunkikuvallisesti korkealaatuinen rakennus, joka on joustavasti muunneltavissa ja jonka tilaratkaisuissa voidaan monipuolisesti huomioida kaupungin hankkeelle asettamat tavoitteet toiminnan palvelu- ja tuotantoprosessien kehittämisestä. Rakennuspaikka sijaitsee Helsingissä 10. kaupunginosassa Sörnäinen, kortteleissa nro 10575 ja 10576. Rakennus sijoittuu Kalasatamaan, Helsingin Tukkutorin viereiselle alueelle ja rajautuu sekä Työpajankatuun että Hermannin Rantatiehen.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 455 650 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Suorituspaikka
NUTS-alue: Uusimaa 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: PL 2213 (käyntiosoite: Sörnäistenkatu 1, FI-00580 Helsinki)
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tilakeskus.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2017-02-10 📅
Julkaisupäivä: 2017-02-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2017/S 030-054399
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 077-136885
EUVL-S-numero: 30

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Helsingin kaupunki suunnittelee ja toteuttaa eri toimipisteissä sijaitseville teknisen alan virastoille yhteiset toimitilat. Tilat sijoittuvat uudisrakennukseen ja ne koostuvat yhteisestä asiakaspalvelu-, kokous-, auditorio- näyttely, kirjasto- ja ravintola-alueesta
Näytä lisää
sekä laaditun työympäristökonseptin mukaisista työtiloista. Kaupungin tavoitteena on toteuttaa tila-, kustannus-, energia- ja elinkaaritehokas, kaupunkikuvallisesti korkealaatuinen rakennus, joka on joustavasti muunneltavissa ja jonka tilaratkaisuissa voidaan monipuolisesti huomioida kaupungin hankkeelle asettamat tavoitteet toiminnan palvelu- ja tuotantoprosessien kehittämisestä.
Näytä lisää
Rakennuspaikka sijaitsee Helsingissä 10. kaupunginosassa Sörnäinen, kortteleissa nro 10575 ja 10576. Rakennus sijoittuu Kalasatamaan, Helsingin Tukkutorin viereiselle alueelle ja rajautuu sekä Työpajankatuun että Hermannin Rantatiehen.
Tämä hankinta sisältää sähkö-, tele-, av- ja turvalaitesuunnittelun tehtäviä TATE12-suunnittelun tehtäväluettelon kohtien TATE 12 C-K mukaisesti.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 50
Hinnan painoarvo: 50

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2017-02-09 📅
Lähde: OJS 2017/S 030-054399 (2017-02-10)