Työympäristökehittämisen konsultointipalvelu

Senaatti-kiinteistöt

Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjousta työympäristökehittämisen konsultointi- ja suunnittelupalveluista tarpeen mukaan lähtötilanneanalyysistä asiakkuuskohtaisten työympäristöstrategioiden laatimiseen saakka.
Asiantuntijapalvelun tavoitteena on kehittää työympäristöjä, jotka vastaavat asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja ovat markkinoiden tarjontaan nähden kilpailukykyisiä. Palvelun tavoitteena on asiakkaan tarpeista ja tahtotilasta riippuen tilankäytön tehostaminen ja vuokrakustannusten pienentäminen, toiminnan tuottavuuden, työviihtyvyyden, toimitilojen visuaalisen ilmeen ja/tai asiakaskokemuksen parantaminen. Lähtökohtainen tilanne voi myös olla virastojen yhdistymistilanne tai edellyttää toimipisteiden vähentämistä.
Senaatti-kiinteistöt on määritellyt työympäristökehittämisen asiantuntijapalvelun, jonka hankintaa tämä tarjouspyyntö koskee.
Hankinnan kohde on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
Osa-alue 1:
Valtakunnallisen/laajan toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laatiminen, muutosjohtamisen tuki, pilottityöympäristöjen toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä toimipisteverkoston tarkastelu konseptin kannalta.
Tavoitteena mittakaavaedut sekä tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoitemielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.
Valitaan: 3 toimittajaa.
Osa-alue 2:
Yksittäisen organisaation/kohteen/pienen toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laatiminen, muutosjohtamisen tuki, työympäristön toteutus ja jälkiarviointi, kampustarkastelu.
Tavoitteena tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoi-temielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.
Valitaan: 5–10 toimittajaa.
Osa-alue 3:
Käyttösidonnaisten tilojen työympäristö- ja toimitilakonseptien kehittäminen ja suunnitteluohjeiden laatiminen, muutos-johtamisen tuki, työympäristön toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä käyttösidonnaisten tilojen tarveselvitykset ja kampustarkastelut.
Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Osa-alue 4:
Sisustussuunnittelu, brändätyn tilakonseptin (esim. asiakaspalvelukonseptin) kehittäminen, suunnitteluohjeen laatiminen sekä muutoksen tuki osallistavan suunnittelun avulla.
Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Osa-alue 5:
Tietotyön suorituskyvyn mittaamisen ja kehittämisen palvelut sekä työympäristöjohtaminen.
Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Osa-alue 6:
Muutosjohtaminen.
Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Kustakin osa-alueesta on laadittu oma tarjouspyyntönsä. Kustakin hankinnan osa-alueesta on annettava oma erillinen tarjous.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimuskumppaneilla ei ole yksinoikeutta tuottaa palveluita tilaajalle.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyyntöasiakirjoissa (jokaisella osa-alueella on omat tarjoupsyyntöasiakirjansa).
Palvelu toteutetaan puitejärjestelynä. Sopimuskumppaneita valitaan kuhunkin hankinnan kohteena olevaan osaan tarjouspyynnössä ilmoitettu määrä, mikäli soveltuvia tarjoajia löytyy riittävästi.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden kaksi kertaa yhden vuoden mittaiseen optiokauteen (1 + 1). Tilaaja ilmoittaa option käytöstä 3 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Sopimuskauden arvioitu alkamisajankohta on 31.1.2016.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-08-14. Hankinta julkaistiin 2015-06-08.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-06-08 hankintailmoitus
2015-06-24 Lisätietoilmoitus
2016-03-14 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-06-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Yrityskonsultointi, johdon konsultointi ja niihin liittyvät palvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Yrityskonsultointi, johdon konsultointi ja niihin liittyvät palvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee vähintään yhtä erää
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Senaatti-kiinteistöt
Postiosoite: PL 237 (Lintulahdenkatu 5 A)
Postinumero: 00531
Postitoimipaikka: Helsinki

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-06-08 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-08-14 📅
Julkaisupäivä: 2015-06-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 111-201597
EUVL-S-numero: 111
Lisätietoja
Tilaaja pitää tarjouskilpailun esittelytilaisuuden tarjoajille 10.6.2015 klo 12:00 alkaen osoitteessa Senaatti-kiinteistöt / Lintulahdenkatu 5A, FI-00530 Helsinki. Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen info@ptcs.fi Sähköpostin aihekenttään kirjoitetaan ”Työympäristökehittämisen konsultointikilpailutus” sekä mitä osa-aluetta / osa-alueita kysymykset koskevat. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä 15.6.2015 kello 16:00 mennessä. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata. Kysyjän nimeä tai muuta tarjoajaa koskevia tietoja ei ilmoiteta kysymysten ja vastausten yhteydessä. Kysymykset ja vastaukset lähetään samansisältöisenä kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mai-nittuun sähköpostiosoitteeseen 15.6.2015 mennessä. Tarjoaja on velvollinen huomioimaan kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttämään hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja tarjousta antaessaan.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjousta työympäristökehittämisen konsultointi- ja suunnittelupalveluista tarpeen mukaan lähtötilanneanalyysistä asiakkuuskohtaisten työympäristöstrategioiden laatimiseen saakka.
Asiantuntijapalvelun tavoitteena on kehittää työympäristöjä, jotka vastaavat asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja ovat markkinoiden tarjontaan nähden kilpailukykyisiä. Palvelun tavoitteena on asiakkaan tarpeista ja tahtotilasta riippuen tilankäytön tehostaminen ja vuokrakustannusten pienentäminen, toiminnan tuottavuuden, työviihtyvyyden, toimitilojen visuaalisen ilmeen ja/tai asiakaskokemuksen parantaminen. Lähtökohtainen tilanne voi myös olla virastojen yhdistymistilanne tai edellyttää toimipisteiden vähentämistä.
Näytä lisää
Senaatti-kiinteistöt on määritellyt työympäristökehittämisen asiantuntijapalvelun, jonka hankintaa tämä tarjouspyyntö koskee.
Hankinnan kohde on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
Osa-alue 1:
Valtakunnallisen/laajan toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laatiminen, muutosjohtamisen tuki, pilottityöympäristöjen toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä toimipisteverkoston tarkastelu konseptin kannalta.
Näytä lisää
Tavoitteena mittakaavaedut sekä tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoitemielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.
Valitaan: 3 toimittajaa.
Osa-alue 2:
Yksittäisen organisaation/kohteen/pienen toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laatiminen, muutosjohtamisen tuki, työympäristön toteutus ja jälkiarviointi, kampustarkastelu.
Tavoitteena tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoi-temielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.
Valitaan: 5–10 toimittajaa.
Osa-alue 3:
Käyttösidonnaisten tilojen työympäristö- ja toimitilakonseptien kehittäminen ja suunnitteluohjeiden laatiminen, muutos-johtamisen tuki, työympäristön toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä käyttösidonnaisten tilojen tarveselvitykset ja kampustarkastelut.
Näytä lisää
Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Osa-alue 4:
Sisustussuunnittelu, brändätyn tilakonseptin (esim. asiakaspalvelukonseptin) kehittäminen, suunnitteluohjeen laatiminen sekä muutoksen tuki osallistavan suunnittelun avulla.
Osa-alue 5:
Tietotyön suorituskyvyn mittaamisen ja kehittämisen palvelut sekä työympäristöjohtaminen.
Osa-alue 6:
Muutosjohtaminen.
Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Kustakin osa-alueesta on laadittu oma tarjouspyyntönsä. Kustakin hankinnan osa-alueesta on annettava oma erillinen tarjous.
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimuskumppaneilla ei ole yksinoikeutta tuottaa palveluita tilaajalle.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyyntöasiakirjoissa (jokaisella osa-alueella on omat tarjoupsyyntöasiakirjansa).
Palvelu toteutetaan puitejärjestelynä. Sopimuskumppaneita valitaan kuhunkin hankinnan kohteena olevaan osaan tarjouspyynnössä ilmoitettu määrä, mikäli soveltuvia tarjoajia löytyy riittävästi.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden kaksi kertaa yhden vuoden mittaiseen optiokauteen (1 + 1). Tilaaja ilmoittaa option käytöstä 3 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Sopimuskauden arvioitu alkamisajankohta on 31.1.2016.
Osan numero: 1
Osan nimi: Osa-alue 1: Valtakunnallisen/laajan toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laa-timinen, muutosjohtamisen tuki, pilottityöympäristöjen toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä toimipisteverkoston tarkastelu konseptin kannalta
Lyhyt kuvaus:
Tavoitteena mittakaavaedut sekä tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoitemielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.Vaiheet esimerkiksi: A. Määrittely ja analyysivaihe – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely sekä nykytila-analyysi. B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä- ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla. C. Toteutusvaihe – suunnittelu, rakentaminen, väistötilat ja muutto. D. Jälkiarviointi – onnistumisen arviointi ja mittaaminen (POE), korjaavat toimenpiteet. Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 1 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 3 toimittajaa.
Näytä lisää
Vaiheet esimerkiksi:
A. Määrittely ja analyysivaihe – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely sekä nykytila-analyysi.
B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä- ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla.
C. Toteutusvaihe – suunnittelu, rakentaminen, väistötilat ja muutto.
D. Jälkiarviointi – onnistumisen arviointi ja mittaaminen (POE), korjaavat toimenpiteet.
Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 1 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Osan numero: 2
Osan nimi: Osa-alue 2: Yksittäisen organisaation/kohteen/pienen toimipisteverkoston toimitila- ja työympäristökonseptin kehittäminen ja suunnitteluohjeen laatiminen, muutosjohtamisen tuki, työympäristön toteutus ja jälkiarviointi, kampustarkastelu
Lyhyt kuvaus:
Tavoitteena tilanteesta riippuen tilankäytön tehostaminen, työtapojen ja prosessien tukeminen tai kehittäminen, tavoi-temielikuvaa tukeva työympäristö ja/tai toiminta- ja tilakulttuurin uudistaminen.Vaiheet esimerkiksi: A. Tavoitteet – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely. B. Analyysi – nykytila-analyysi. C. Kehittäminen – uusien ratkaisujen kehittäminen organisaation johtoa ja avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla. D. Jalkauttaminen – suunnittelu, rakentaminen, väistötilat ja muutto. E. Jälkiarviointi – onnistumisen arviointi ja mittaaminen, korjaavat toimenpiteet.Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 2 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 5–10 toimittajaa.
Näytä lisää
A. Tavoitteet – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely.
B. Analyysi – nykytila-analyysi.
C. Kehittäminen – uusien ratkaisujen kehittäminen organisaation johtoa ja avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla.
D. Jalkauttaminen – suunnittelu, rakentaminen, väistötilat ja muutto.
E. Jälkiarviointi – onnistumisen arviointi ja mittaaminen, korjaavat toimenpiteet.
Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 2 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Osan numero: 3
Osan nimi: Osa-alue 3: Käyttösidonnaisten tilojen työympäristö- ja toimitilakonseptien kehittäminen ja suunnitteluohjeiden laatiminen, muutos-johtamisen tuki, työympäristön toteutussuunnittelu ja jälkiarviointi sekä käyttösidonnaisten tilojen tarveselvitykset ja kampustarkastelut
Lyhyt kuvaus:
Vaiheet esimerkiksi: A. Määrittely ja analyysivaihe – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely sekä nykytila-analyysi. B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä- ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla (tarkoituksenmukaisesti ja vaiheissa). C. Toteutusvaihe – suunnittelu, rakentaminen, väistötilat ja muutto. D. Jälkiarviointi – onnistumisen arviointi ja mittaaminen (POE), korjaavat toimenpiteet.Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 3 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Näytä lisää
B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä- ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla (tarkoituksenmukaisesti ja vaiheissa).
Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 3 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Osan numero: 4
Osan nimi: Osa-alue 4: Sisustussuunnittelu, brändätyn tilakonseptin (esim. asiakaspalvelukonseptin) kehittäminen, suunnitteluohjeen laatiminen sekä muutoksen tuki osallistavan suunnittelun avulla
Lyhyt kuvaus:
Vaiheet esimerkiksi: A. Määrittely ja analyysivaihe – kehittämisen tavoitetilan ja reunaehtojen määrittely sekä nykytila-analyysi. B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä – ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla. C. Toteutusvaihe – suunnittelu ja toteutuksen valvonta.Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 4 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 3–10 toimittajaa.
Näytä lisää
B. Kehitysvaihe – uusien mallien ja ratkaisujen kehittäminen organisaation ylintä – ja keskijohtoa, avainhenkilöitä sekä henkilöstöä osallistavalla tavalla.
C. Toteutusvaihe – suunnittelu ja toteutuksen valvonta.
Osa-aluetta on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 4 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Osan numero: 5
Osan nimi: Osa-alue 5: Tietotyön suorituskyvyn mittaamisen ja kehittämisen palvelut sekä työympäristöjohtaminen
Lyhyt kuvaus:
Tietotyön suorituskyvyn mittaamisen ja kehittämisen palvelut tukevat asiakasorganisaatioiden tietotyön tekemisen tapojen analyysia ja kehittämistä ja tätä kautta valtion organisaatioissa tehtävän tietotyön tuottavuutta, tehokkuutta ja turvallisuutta (linkitys toimitilastrategian terminologiaan). Työympäristöjohtaminen-palvelun tavoitteena on auttaa asiakasta luomaan pysyviä käytäntöjä ja foorumeja, joilla he voivat tarkastella ja johtaa työntekemisen puitteita kokonaisuutena (tilat, työvälineet ja -käytännöt). Palvelut tukevat organisaatioita sekä työympäristömuutostilanteessa että jatkuvassa toiminnan
kehittämisessä.Palvelut muodostuvat seuraavista osa-alueista:1. Tietotyömenetelmien nykytila-analyysi ja kehittämistarpeen määrittely;2. Tietotyömenetelmien kehittäminen;3. Tietotyön informaatioergonomian analyysi ja kehittäminen;4. Tietotyön lean -johtaminen ja kehittäminen;5. Tietotyön suorituskyvyn kehittämisen tutkimus- ja kehittämispalvelut.Työympäristöjohtaminen – toiminnan käynnistys ja työympäristötiimin tukeminen.Osa-aluetta 5 on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 5 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 3–10 toimittajaa.
kehittämisessä.
Palvelut muodostuvat seuraavista osa-alueista:
1. Tietotyömenetelmien nykytila-analyysi ja kehittämistarpeen määrittely;
2. Tietotyömenetelmien kehittäminen;
3. Tietotyön informaatioergonomian analyysi ja kehittäminen;
4. Tietotyön lean -johtaminen ja kehittäminen;
5. Tietotyön suorituskyvyn kehittämisen tutkimus- ja kehittämispalvelut.
Työympäristöjohtaminen – toiminnan käynnistys ja työympäristötiimin tukeminen.
Osa-aluetta 5 on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 5 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Osan numero: 6
Osan nimi: Osa-alue 6: Muutosjohtaminen
Lyhyt kuvaus:
Senaatti-kiinteistöt uuden strategiansa mukaan huolehtii valtion kokonaisedusta toimitilaratkaisujaan tuottaessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että fyysisen työympäristön lisäksi tuemme asiakasta sosiaalisen ja virtuaalisen työympäristön kehittämisessä ja tarkastelemme näin työympäristöä kokonaisuutena. Asiasisältöjen lisäksi tuemme asiakkaitamme muutosjohtamisen
prosesseissa.Muutoksen johtamisen näkökulmasta palveluiden tulee olla osallistavia, merkitystä rakentavia ja todellista toiminnallista muutosta synnyttäviä. Olennaisimmat kehittämiskohteet muutosprosessissa ovat työn tekemisen tavat ja tietotyön tuottavuus. Tietotyön tuottavuudella tarkoitetaan organisaation kykyä toimia innovatiivisesti ja tehokkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tietotyön tuottavuuden näkökulmasta erityisesti tietojärjestelmien älykäs ja luova käyttö osana työprosesseja on avainasemassa.Asiakkaamme vaihtelevat yksittäisistä toimistoista suuriin konseptiasiakkaisiin, joilla muutoksen kohteena saattaa olla tuhansia työntekijöitä. Lyhimmillään prosessi kestää vuodesta kahteen ja pisimmillään viisikin vuotta. Tarjottavien palveluiden tulee soveltua kaiken kokoisille asiakkaille ja niiden tulee olla skaalautuvia siten, että suuremmilla asiakkailla palvelu voidaan tuottaa tehokkaammin vähemmin resurssein laadun kärsimättä. Resurssilla tässä tarkoitetaan kustannusta suhteessa osallistuvaan henkilömäärään.Asiakkaidemme on vaikea varata aikaa kehittämistyölle, joten muutosjohtamisen toimenpiteet tulee integroida mahdollisimman paljon osaksi asiakkaittemme arkifoorumeja.Muutosjohtamisen viisi osa-aluetta:1. Organisaation muutosjohtaminen;2. Lähiesimiesten muutosjohtamisen taitojen kehittäminen;3. Henkilöstö voimavarana ja muutoksen tekijänä;4. Organisaation sisäisen vuorovaikutuksen fasilitoiminen verkossa (esim. intrakeskustelut, blogit, videot);5. Uusien työnteon tapojen edistäminen.Osa-aluetta 6 on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 6 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.Valitaan: 3–10 toimittajaa.
prosesseissa.
Muutoksen johtamisen näkökulmasta palveluiden tulee olla osallistavia, merkitystä rakentavia ja todellista toiminnallista muutosta synnyttäviä. Olennaisimmat kehittämiskohteet muutosprosessissa ovat työn tekemisen tavat ja tietotyön tuottavuus. Tietotyön tuottavuudella tarkoitetaan organisaation kykyä toimia innovatiivisesti ja tehokkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tietotyön tuottavuuden näkökulmasta erityisesti tietojärjestelmien älykäs ja luova käyttö osana työprosesseja on avainasemassa.
Näytä lisää
Asiakkaamme vaihtelevat yksittäisistä toimistoista suuriin konseptiasiakkaisiin, joilla muutoksen kohteena saattaa olla tuhansia työntekijöitä. Lyhimmillään prosessi kestää vuodesta kahteen ja pisimmillään viisikin vuotta. Tarjottavien palveluiden tulee soveltua kaiken kokoisille asiakkaille ja niiden tulee olla skaalautuvia siten, että suuremmilla asiakkailla palvelu voidaan tuottaa tehokkaammin vähemmin resurssein laadun kärsimättä. Resurssilla tässä tarkoitetaan kustannusta suhteessa osallistuvaan henkilömäärään.
Näytä lisää
Asiakkaidemme on vaikea varata aikaa kehittämistyölle, joten muutosjohtamisen toimenpiteet tulee integroida mahdollisimman paljon osaksi asiakkaittemme arkifoorumeja.
Muutosjohtamisen viisi osa-aluetta:
1. Organisaation muutosjohtaminen;
2. Lähiesimiesten muutosjohtamisen taitojen kehittäminen;
3. Henkilöstö voimavarana ja muutoksen tekijänä;
4. Organisaation sisäisen vuorovaikutuksen fasilitoiminen verkossa (esim. intrakeskustelut, blogit, videot);
5. Uusien työnteon tapojen edistäminen.
Osa-aluetta 6 on kuvattu tarkemmin osa-aluetta 6 koskevan tarjouspyynnön liitteellä 1A.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja se alkaa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Lisäksi tilaaja varaa oikeuden kaksi kertaa yhden vuoden mittaiseen optiokauteen (1 + 1). Tilaaja ilmoittaa option käytöstä 3 kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Sopimuskauden arvioitu alkamisajankohta on 31.1.2016.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1. Rekisterit:
Vaatimus:
Tarjoajan on oltava merkitty kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ennen hankintapäätöksen tekemistä, mikäli tarjoajan kotipaikan lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Nämä vaatimukset ovat voimassa myös sopimuskauden ajan.
Näytä lisää
Tarjoajan vakuutus:
Vakuutamme, että vaatimukset täyttyvät ja sitoudumme toimittamaan hankintayksikölle selvityksiä hankintamenettelyn ja sopimuskauden aikana.
2. Työehtosopimus tai keskeiset työehdot ja työterveyshuolto:
Jos tarjoajaorganisaatiolla on työntekijöitä työ- tai virkasuhteessa, sen on noudatettava ko. alalla tarjoajan sijoittumismaassa voimassa olevaa työehtosopimusta tai mikäli työehtosopimusta ei ole, kohtuullisia työehtoja. Tarjoajalla on oltava työntekijöilleen myös tarjoajan sijoittumismaan lainsäädännön mukaiset vakuutukset. Tarjoajan on järjestettävä heille asianmukainen työterveyshuolto.
Näytä lisää
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
3.1. Verot ja maksut:
Tarjoajan vakuutus:
Vakuutamme että vaatimukset täyttyvät ja sitoudumme antamaan selvityksiä pyydettäessä hankintamenettelyn aikana.
3.2. Liiketoimintakyky:
Vakuutamme että ehdot täyttyvät.
3.3. Luottotiedot ja taloudellinen tilanne:
Vakuutamme, että vaatimukset täyttyvät.
Vähimmäistaso(t):
3.1. Verot ja maksut:
Vaatimus:
Tarjoajan tulee olla tarjouksen jättöhetkellä suorittanut sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä Suomen lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä eläkemaksut, jos tarjoaja on Suomessa verovelvollinen ja velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja.
Näytä lisää
3.2. Liiketoimintakyky:
Tarjoajan tulee täyttää seuraavat ehdot:
— Tarjoaja ei ole konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa, eikä tarjoajan velkoja ole vahvistettu akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty.
— Tarjoajaorganisaation konkurssi tai purkaminen tai muu edellisessä kappaleessa tarkoitettu menettely ei ole vireillä.
3.3. Luottotiedot ja taloudellinen tilanne:
Tarjoajan taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella.
Tarjoajan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A tai riskiluokka on 1–3 tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava. Tarjoaja, jonka luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on C taikka riskiluokituksessa 5, suljetaan tarjouskilpailusta. Tarjoaja, jonka ratingluokitus on B taikka riskiluokitus on 4, voidaan sulkea tarjouskilpailusta siinä tapauksessa, ettei tarjoaja kykene esittämään luotettavaa selvitystä toimenpiteistä, joihin se ryhtyy tai on ryhtynyt taloudellisen tilanteensa parantamiseksi.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
4.1. Referenssit:
Tarjoajan vakuutus:
Vakuutamme, että vaatimukset täyttyvät.
Selvitykset tarjouksen liitteeksi: Tarjottavaa osa-aluetta koskeva liite 2A Yrityksen referenssilomake
4.2. Henkilöstöresurssit:
Selvitykset tarjouksen liitteeksi: Tarjottavaa osa-aluetta koskeva liite 1B Henkilötietolomake sekä tarjottavaa osa-aluetta koskeva liite 1C Henkilöresurssilomake täytettyinä
5.1. Alihankinnat:
Tarjoajan vastaus:
Käytämme palvelun tuottamiseen alihankkijaa / alihankkijoita.
Jos vastasitte edelliseen kysymykseen ”kyllä”, vakuutatteko:
Sitoudumme siihen, että nimetyt alihankkijat ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen. Sitoudumme toimittamaan selvityksiä alihankkijoista pyynnöstä hankintamenettelyn aikana.
5.2. Ryhmittymänä tarjoaminen:
Tarjous on tehty ryhmittymänä.
Ryhmittymä sitoutuu siihen, että nimetyt ryhmittymän jäsenet ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen.
Vähimmäistaso(t):
4.1. Referenssit:
Tarjoajalla on oltava kokemusta hankinnan kohdetta vastaavista tarjottavaa osa-aluetta koskevan liitteen 1A mukaisista hankkeista (vaatimukset on kuvattu osa-alueittain kyseistä osa-aluetta koskevan tarjouspyynnön liitteissä 2 "Tarjoajan soveltuvuusvaatimukset" ja 2A "Yrityksen referenssilomake". Referenssit tulee ilmoittaa tarjouspyynnön liitteenä 2A olevalla referenssilomakkeella kunkin tarjottavan osa-alueen osalta lomakkeella olevien ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti.
Näytä lisää
Referenssit eivät saa olla kolmea vuotta vanhempia tarjouksen jättöpäivästä laskettuna.
4.2. Henkilöstöresurssit:
Tarjoajalla on riittävä määrä osa-alueen edellyttämät vähimmäisvaatimukset täyttävää henkilöstöä, jotta palvelut saadaan tuotettua keskeytyksettä.
Osa-alueilla 1 ja 2 edellytetään SKOL luokkiin E, 01 ja 02 tarjoajalta omaa henkilöstöä.
Tarjoajan tulee pystyä tarjoamaan tarjouspyynnön tarjottavaa osa-aluetta koskevassa liitteessä 1B (Henkilötietolomake) sekä tarjouspyynnön tarjottavaa osa-aluetta koskevassa liitteessä (Henkilöresurssilomake) tarjottavan osa-alueen suorittamiseksi vaadittuja henkilöitä.
Näytä lisää
5.1. Alihankinnat:
Palvelun tuottamisessa käytettävät, suoraan palvelun tuottamiseen osallistuvat alihankkijat on nimettävä. Nimetyt alihankkijat katsotaan tarjoajan resursseiksi. Jos tarjoaja on vedonnut alihankkijoiden resursseihin tämän lomakkeen kohdissa ”Henkilöstöresurssit” ja ”Referenssit”, on tarjoajan sitouduttava siihen, että tarjouksessa nimetyt alihankkijat ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen, mikäli tarjoaja tulee valituksi.
Näytä lisää
Voittajaksi valitun tarjoajan on toimitettava suoraan palvelun tuottamiseen osallistuvista alihankkijoista vastaavat todistukset ja selvitykset kuin tässä lomakkeessa on vaadittu, ennen hankintasopimuksen allekirjoitusta.
5.2. Ryhmittymänä tarjoaminen:
Tarjous voidaan jättää ryhmittymänä.
Ryhmittymän on kyettävä viimeistään sopimuksen allekirjoitushetkellä osoittamaan yksi organisaatio, joka hoitaa kaiken yhteydenpidon tilaajan kanssa. Kuitenkin kaikki ryhmittymän jäsenet yhdessä vastaavat sopimusvastuista allekirjoittamalla hankintasopimuksen.
Näytä lisää
Ryhmittymän on sitouduttava siihen, että tarjouksessa nimetyt ryhmittymän jäsenet ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen, mikäli ryhmittymä tulee valituksi.
Ryhmittymän jokaisen jäsenen on toimitettava tämä lomake (liite 2) täytettynä.

Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2016-01-31 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Senaatti-kiinteistöt
Nimi: PTCServices Oy
Sähköposti: info@ptcs.fi 📧
Postiosoite: Simonkatu 12 A 7
Postinumero: 00100

Viite
Lisätietoja
Tilaaja pitää tarjouskilpailun esittelytilaisuuden tarjoajille 10.6.2015 klo 12:00 alkaen osoitteessa Senaatti-kiinteistöt / Lintulahdenkatu 5A, FI-00530 Helsinki.
Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen info@ptcs.fi Sähköpostin aihekenttään kirjoitetaan ”Työympäristökehittämisen konsultointikilpailutus” sekä mitä osa-aluetta / osa-alueita kysymykset koskevat. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä 15.6.2015 kello 16:00 mennessä.
Näytä lisää
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata.
Kysyjän nimeä tai muuta tarjoajaa koskevia tietoja ei ilmoiteta kysymysten ja vastausten yhteydessä.
Kysymykset ja vastaukset lähetään samansisältöisenä kaikille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa edellä mai-nittuun sähköpostiosoitteeseen 15.6.2015 mennessä. Tarjoaja on velvollinen huomioimaan kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttämään hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja tarjousta antaessaan.
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 111-201597 (2015-06-08)
Lisätietoilmoitus (2015-06-24)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-06-24 📅
Julkaisupäivä: 2015-06-27 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 122-222985
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 111-201597
EUVL-S-numero: 122
Lähde: OJS 2015/S 122-222985 (2015-06-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-03-14)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Menettelyn tyyppi: Ei määritelty
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: Lintulahdenkatu 5 A, PL 237
Yhteystiedot
Puhelin: +358 205811 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-03-14 📅
Julkaisupäivä: 2016-03-16 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 053-089547
EUVL-S-numero: 53

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 💰
1 000 000 💰

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Nimi: Workspace Oy

2️⃣
Nimi: Newsec Asset Management Oy, Rune & Berg Design Oy

3️⃣
Nimi: KVA Arkkitehdit Oy

4️⃣
Nimi: Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy

5️⃣

6️⃣
Nimi: Deloitte Oy

7️⃣
Nimi: Kontoret Konsult Oy ja Sisustusarkkitehdit Fyra Oy

8️⃣
Nimi: Kohina Oy

9️⃣

1️⃣0️⃣
Nimi: Ramboll CM Oy, Ramboll Finland Oy

1️⃣1️⃣
Nimi: Agile Work Oy

1️⃣2️⃣
Nimi: Asiantuntijakeskus Gordionpro Oy, Linja Arkkitehdit

1️⃣3️⃣

1️⃣4️⃣

1️⃣5️⃣

1️⃣6️⃣
Nimi: Ramboll CM Oy

1️⃣7️⃣
Nimi: ISS Proko Oy

1️⃣8️⃣

1️⃣9️⃣
Nimi: Sigge Arkkitehdit Oy

2️⃣0️⃣
Nimi: Ryhmittymä Profit Interior, mood It, L.a.B

2️⃣1️⃣

2️⃣2️⃣

2️⃣3️⃣
Nimi: Suunnittelutoimisto Amerikka Oy

2️⃣4️⃣

2️⃣5️⃣
Nimi: Sisustusarkkitehdit Gullsten & Inkinen Oy, Arkkkitehtitoimisto Alpo Halme Oy, Optiplan Oy

2️⃣6️⃣
Nimi: Trium Arkkitehdit Oy

2️⃣7️⃣
Nimi: Martela Oyj

2️⃣8️⃣
Nimi: Rune & Berg Design Oy

2️⃣9️⃣

3️⃣0️⃣
Nimi: Mottowasabi Oy

3️⃣1️⃣

3️⃣2️⃣
Nimi: Fujitsu Finland Oy

3️⃣3️⃣
Nimi: Rapal Oy

3️⃣4️⃣

3️⃣5️⃣
Nimi: Sovelto Oy

3️⃣6️⃣
Nimi: Tamora Oy

3️⃣7️⃣
Nimi: Humap Oy, Humap Consultation Oy, Humap Software Oy

3️⃣8️⃣

3️⃣9️⃣
Nimi: Novetos Oy, Persona Consulting Oy
Lähde: OJS 2016/S 053-089547 (2016-03-14)