Puolustusvoimien ympäristömelun asiantuntijapalvelut

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta

Tarjouspyynnön kohteena ovat puolustusvoimien ampumaratojen tai ampuma- ja harjoitusalueiden sekä lentotoiminnan ympäristömeluun ja -tärinään liittyvät asiantuntijapalvelut puolustusvoimien kohteissa ympäri Suomea.
Puolustusvoimilla on käytössään noin neljäkymmentä ampumarataa ja noin kuusikymmentä ampuma- ja harjoitusaluetta. Suurimmalle osalle näistä on tehty ns. perusselvitykset melusta. Keskeisimpinä tehtävinä sopimuskaudella on tehdä loput perusselvitykset, päivittää perusselvityksiä, tehdä ympäristömeluun liittyviä seurantamittauksia ja meluntorjuntasuunnitelmia. Viime vuosina selvitettäviä kohteita on ollut vuodessa viidestä kymmeneen.
Tarjouskilpailun voittaneen toimittajan kanssa tullaan tekemään sopimus, joka käsittää mm. seuraavanlaisia ympäristömeluun liittyviä toimeksiantoja.
Asiantuntijapalveluun liittyviä tehtäviä vuonna 2016–2019:
— ampuma- ja harjoitusalueiden sekä ampumaratojen melualueiden määrityksiä,
— ampumatoiminnan melun seurantamittauksia,
— ampumatoiminnan meluntorjuntasuunnitelmia,
— ampumatärinämittauksia ja -selvityksiä ampuma- ja harjoitusalueilta,
— aseiden melupäästömittauksia.
Sopimus tehdään ajalle 15.3.2016–31.12.2017. Hankintaan sisältyy optio vuosille 2018–2019.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-02-08. Hankinta julkaistiin 2015-12-23.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-12-23 hankintailmoitus
2016-05-11 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-12-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Julkishallinnon palvelut, maanpuolustus ja sosiaaliturvapalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Julkishallinnon palvelut, maanpuolustus ja sosiaaliturvapalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta
Postiosoite: PL 69
Postinumero: 33541
Postitoimipaikka: Tampere
Yhteystiedot
Sähköposti: mia.rajasalo@mil.fi 📧
Puhelin: +358 299570434 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-12-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-02-08 📅
Julkaisupäivä: 2015-12-26 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 250-458192
EUVL-S-numero: 250
Lisätietoja

“Tarjouspyyntö tulee pyytää erikseen hankintayksiköltä. Pyyntö tarjousasiakirjojen lähettämisestä tulee lähettää seuraaviin osoitteisiin: 1....”    Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Tarjouspyynnön kohteena ovat puolustusvoimien ampumaratojen tai ampuma- ja harjoitusalueiden sekä lentotoiminnan ympäristömeluun ja -tärinään liittyvät...”    Näytä lisää

“Puolustusvoimilla on käytössään noin neljäkymmentä ampumarataa ja noin kuusikymmentä ampuma- ja harjoitusaluetta. Suurimmalle osalle näistä on tehty ns....”    Näytä lisää
Näytä lisää (8)
“Tarjouskilpailun voittaneen toimittajan kanssa tullaan tekemään sopimus, joka käsittää mm. seuraavanlaisia ympäristömeluun liittyviä toimeksiantoja.”

“Asiantuntijapalveluun liittyviä tehtäviä vuonna 2016–2019:”

“— ampuma- ja harjoitusalueiden sekä ampumaratojen melualueiden määrityksiä,”

“— ampumatoiminnan melun seurantamittauksia,”

“— ampumatoiminnan meluntorjuntasuunnitelmia,”

“— ampumatärinämittauksia ja -selvityksiä ampuma- ja harjoitusalueilta,”

“— aseiden melupäästömittauksia.”

“Sopimus tehdään ajalle 15.3.2016–31.12.2017. Hankintaan sisältyy optio vuosille 2018–2019.”
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Tilaaja varaa option jatkaa sopimusta seuraavalle kahdelle vuodelle (1.1.2018–31.12.2019) vastaavien palvelujen tilaamiseksi sopimuksessa mainituin ehdoin.”
Viitenumero: Tarjouskierros nro MRA201507

Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Hinta (40)
2. Laatu (60)
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Mia Rajasalo

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: Tarjouskierros nro MRA201507
Lisätietoja

“Tarjouspyyntö tulee pyytää erikseen hankintayksiköltä. Pyyntö tarjousasiakirjojen lähettämisestä tulee lähettää seuraaviin osoitteisiin:”

“1. asko.parri@mil.fi”
Näytä lisää (3)
“2. mia.rajasalo@mil.fi”

“Viesti tulee nimetä seuraavasti:”

“”Tarjouskierros MRA201507, Puolustustusvoimien ympäristömelun asiantunatijapalvelut”.”

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 250-458192 (2015-12-23)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-05-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Sopimuksen kohteena on puolustusvoimien ampumatoiminnan ympäristömeluun ja tärinään liittyvät asiantuntijapalvelut puolustusvoimien kohteissa ympäri Suomea.”
Hankinnan kokonaisarvo: 480 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Internetosoite: http://puolustusvoimat.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-05-11 📅
Julkaisupäivä: 2016-05-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 091-162906
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 250-458192
EUVL-S-numero: 91

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Toimeksiannot käsittävät ampumatoiminnan ympäristömeluun ja tärinään liittyviä asiantuntijapalveluja sisältäen seuraavan tyyppisiä tehtäviä ampuma- ja...”    Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Optio jatkaa sopimusta vuosille 2018–2019.”
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Kohteet ympäri Suomea.”

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Hinnan painoarvo: 40

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-04-27 📅
Lähde: OJS 2016/S 091-162906 (2016-05-11)