Hienomekaniikkapalvelut VTT:n Oulun toimipisteeseen
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on kansallisella statuksella toimiva Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme, liike-elämälle, julkiselle sektorille ja kumppaneillemme. Taustallamme on 73 vuotta tiedettä, huippututkimusta, tuloksia ja näyttöjä asiakkaidemme kilpailukyvyn kasvusta ja menestyksestä.
VTT:lle on myönnetty ISO9001:2008 sertifikaatti. Lisäksi ympäristöjärjestelmämme on sertifioitu ISO14001:2004 mukaisesti. Tämän lisäksi raportoimme yritysvastuuasioista GRI-kriteeristön mukaisesti.
VTT on osa Suomen innovaatiojärjestelmää ja kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan.
VTT Group
Liikevaihto: 316 M EUR (31.12.2013).
Henkilöstö: n. 2 600 (1.1.2015).
VTT pyytää tarjousta tässä hankintailmoituksessa ja VTT:n kirjaamosta erikseen toimitettavassa tarjouspyynnössä ja sen liitteissä kuvatuista palveluista seuraavasti:
Hankinnan kohteena ovat VTT:n Oulun tutkimusta avustava ja tukeva mekaniikkapalvelu. Palvelu sisältää niin sanotun perinteisen mekaniikan koko toimintaketjun eri vaiheet esisuunnittelusta kokoonpanoon ja testauksessa avustamiseen saakka.
Toimintaketjun sisältämät vaiheet:
1. Yhteistyössä toteutettava määrittely/esisuunnitteluvaihe
2. Suunnitteluvaihe
3. Valmistusvaihe
4. Kokoonpanovaihe
5. Testausvaihe.
Mekaniikkapalvelun tuottaja osallistuu VTT:n tutkimusympäristöjen, laboratoriosetuppien ja tutkimus-demonstraattoreiden suunnitteluun, vastaa osavalmistuksesta ja kokoonpanosta sekä osallistuu testaustoimintaan. Toiminta tapahtuu läheisessä yhteistyössä VTT:n tutkijoiden kanssa.
Tarjouskilpailun tavoitteena on löytää ammattimainen sopimuskumppani VTT:n hienomekaniikkapalvelujen toteuttajaksi Oulun toimipisteen tarpeisiin. VTT valitsee sopimuskumppaniksi 1 toimittajan.
Kilpailutuksella etsitään palveluiden toimittajaa kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Varsinaisen sopimuskauden jälkeen VTT:llä on optio jatkaa sopimuksen voimassaoloa kahdella (2) vuodella, 1 vuosi kerrallaan. Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan toukokuussa 2015. Palvelutoiminta alkaa kesäkuussa 2015.
Hankinnan kohde on tarkemmin kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Tarjouspyyntö toimitetaan pyynnöstä sähköpostilla VTT:n kirjaamosta (
kirjaamo@vtt.fi).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-04-10.
Hankinta julkaistiin 2015-02-23.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?
Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä |
Asiakirja |
2015-02-23
|
hankintailmoitus
|
2015-06-30
|
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
|