WiFiUs-koordinointipalvelut, 61/25/2013

Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

WiFiUs (Wireless Innovation between Finland and US) on virtuaalinen instituutti, jonka tavoitteena on pitkäaikainen tutkimusyhteistyö Suomen ja Yhdysvaltojen välillä langattoman tiedonsiirron ongelmien ratkaisuun sekä osaamisen ja innovaatioiden kehittämiseen. WiFiUs-instituutin puitteissa on järjestetty kaksi rahoitushakua, joiden tuloksena Tekes ja Akatemia ovat rahoittaneet yhteensä yhdeksää projektia. Projektit ovat olleet yhteisprojekteja suomalaisen ja yhdysvaltalaisen tutkimusryhmän välillä. WiFiUs -instituutin toimintaan kuuluu mm. tiivis tutkimusyhteistyö, tiedonvaihto projektien välillä ja yhteisten demonstraatioiden luominen.
Tässä hankinnassa haetaan koordinaattoria WiFiUs-toiminnalle Suomessa. Tarjottavan tiimin koko on 1–2 henkilöä. Päävastuullisen koordinaattorin työpanos on vähintään 20 % tehtävän työn määrästä.
WiFiUs-koordinaattorin tehtäviä ovat mm.:
— suunnitella ja järjestää tapahtumia WiFiUs-projekteille. Tapahtumajärjestelyt hoidetaan yhteistyössä Tekesin kilpailuttaman tapahtumajärjestäjän kanssa,
— seurata projektien tuloksia ja tiedottaa niistä,
— jakaa tietoa Wifius-tutkimusyhteistyöstä tapahtumien ja viestinnän kautta,
— ylläpitää WiFiUs-www-sivustoa,
— edistää projektien välistä yhteistyötä,
— toimia linkkinä Yhdysvaltojen koordinaattoriin ja tehdä hänen kanssaan yhteistyötä,
— järjestää joka toinen vuosi Suomessa yhteinen tapaaminen WiFiUs-tutkijoille,
— koordinaattorilta odotetaan oma-aloitteisuutta ja ideoita WiFiUs-verkoston sekä Suomen ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön kehittämiseksi.
Hankinnan laajuus on noin 0,2–0,3 htv/vuosi. Arvio työmäärästä on Tekesiä sitomaton arvio.
Työtehtävät ja hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin tarjouspyynnössä. Tarjouspyyntödokumentit ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: http://www.tekes.fi/tarjouspyynnot

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-03-04. Hankinta julkaistiin 2014-01-24.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2014-01-24 hankintailmoitus
2014-06-05 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2014-01-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Postiosoite: PL 69 (Kyllikinportti 2)
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: kilpailutus@tekes.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-01-24 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-03-04 📅
Julkaisupäivä: 2014-01-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 020-031531
EUVL-S-numero: 20

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“WiFiUs (Wireless Innovation between Finland and US) on virtuaalinen instituutti, jonka tavoitteena on pitkäaikainen tutkimusyhteistyö Suomen ja...”    Näytä lisää

“Tässä hankinnassa haetaan koordinaattoria WiFiUs-toiminnalle Suomessa. Tarjottavan tiimin koko on 1–2 henkilöä. Päävastuullisen koordinaattorin työpanos on...”    Näytä lisää
Näytä lisää (11)
“WiFiUs-koordinaattorin tehtäviä ovat mm.:”

“— suunnitella ja järjestää tapahtumia WiFiUs-projekteille. Tapahtumajärjestelyt hoidetaan yhteistyössä Tekesin kilpailuttaman tapahtumajärjestäjän kanssa,”

“— seurata projektien tuloksia ja tiedottaa niistä,”

“— jakaa tietoa Wifius-tutkimusyhteistyöstä tapahtumien ja viestinnän kautta,”

“— ylläpitää WiFiUs-www-sivustoa,”

“— edistää projektien välistä yhteistyötä,”

“— toimia linkkinä Yhdysvaltojen koordinaattoriin ja tehdä hänen kanssaan yhteistyötä,”

“— järjestää joka toinen vuosi Suomessa yhteinen tapaaminen WiFiUs-tutkijoille,”

“— koordinaattorilta odotetaan oma-aloitteisuutta ja ideoita WiFiUs-verkoston sekä Suomen ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön kehittämiseksi.”

“Hankinnan laajuus on noin 0,2–0,3 htv/vuosi. Arvio työmäärästä on Tekesiä sitomaton arvio.”

“Työtehtävät ja hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin tarjouspyynnössä. Tarjouspyyntödokumentit ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa:...”    Näytä lisää
Viitenumero: 61/25/2013

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Postiosoite: PL 69 (Kyllikinportti 2)
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00101
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: kirjaamo@tekes.fi 📧

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: 61/25/2013

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2014/S 020-031531 (2014-01-24)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2014-06-05)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Menettelyn tyyppi: Ei määritelty
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Innovaatiorahoituskeskus Tekes

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-06-05 📅
Julkaisupäivä: 2014-06-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 109-192879
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 20-031531
EUVL-S-numero: 109

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 80 000 💰
100 000 💰

Sopimuksen tekeminen
Nimi: Oulun yliopisto
Lähde: OJS 2014/S 109-192879 (2014-06-05)