Osallistumispyyntö: Team Finland markkinoiden mahdollisuudet -tietoalusta, 11/25/2014

Innovaatiorahoituskeskus Tekes

Hankinnan kohteena on Team Finland Markkinoiden mahdollisuudet -palvelua tukeva asiakaslähtöinen ja helppokäyttöinen viestintä-, vuorovaikutus- ja tietoalusta, joka helpottaa vuorovaikutusta sekä sisäisesti Team Finland -toimijoiden välillä että ulkoisesti asiakasyritysten kanssa.
Tavoitteena on, että hankittava järjestelmä palvelee myös pitkän aikavälin kansallisen ennakoinnin tarpeita ja liittyy sopivalla tavalla YritysSuomi-palveluihin. Tavoite on, että hankittava tietoalusta toteutetaan ja tarpeen mukaan jatkokehitetään soveltaen moderneja ketteriä menetelmiä. Ensi vaiheessa otetaan käyttöön ratkaisu tai kokonaispalvelu, joka sisältää minimitoiminnallisuudet (minimum viable product). Jatkokehitystä tehdään tarpeen mukaan koko elinkaaren ajan.
Hankinnan elinkaareksi on arvioitu noin 5 vuotta, jonka aikana sen rakentamisesta ja/tai palveluna tuottamisesta arvellaan koituvan kokonaisuudessaan 200 000–500 000 EUR:n kustannukset.
Kilpailullisen neuvontamenettelyn avulla pyritään varmistamaan, että löydetään parhaat toteutustavat hankinnalle.
Hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin osallistumispyynnössä.
Osallistumispyyntödokumentit ovat luettavissa osoitteessa: http://www.tekes.fi/nyt/tekesin-avoimet-tarjouspyynnot-2014/

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-12-22. Hankinta julkaistiin 2014-11-21.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2014-11-21 hankintailmoitus
2015-07-03 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2014-11-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Innovaatiorahoituskeskus Tekes
Postiosoite: PL 69 (Kyllikinportti 2)
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: kilpailutus@tekes.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-11-21 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-12-22 📅
Julkaisupäivä: 2014-11-22 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 226-399567
EUVL-S-numero: 226

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Team Finland Markkinoiden mahdollisuudet -palvelua tukeva asiakaslähtöinen ja helppokäyttöinen viestintä-, vuorovaikutus- ja tietoalusta, joka helpottaa vuorovaikutusta sekä sisäisesti Team Finland -toimijoiden välillä että ulkoisesti asiakasyritysten kanssa.
Näytä lisää
Tavoitteena on, että hankittava järjestelmä palvelee myös pitkän aikavälin kansallisen ennakoinnin tarpeita ja liittyy sopivalla tavalla YritysSuomi-palveluihin. Tavoite on, että hankittava tietoalusta toteutetaan ja tarpeen mukaan jatkokehitetään soveltaen moderneja ketteriä menetelmiä. Ensi vaiheessa otetaan käyttöön ratkaisu tai kokonaispalvelu, joka sisältää minimitoiminnallisuudet (minimum viable product). Jatkokehitystä tehdään tarpeen mukaan koko elinkaaren ajan.
Näytä lisää
Hankinnan elinkaareksi on arvioitu noin 5 vuotta, jonka aikana sen rakentamisesta ja/tai palveluna tuottamisesta arvellaan koituvan kokonaisuudessaan 200 000–500 000 EUR:n kustannukset.
Kilpailullisen neuvontamenettelyn avulla pyritään varmistamaan, että löydetään parhaat toteutustavat hankinnalle.
Hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin osallistumispyynnössä.
Osallistumispyyntödokumentit ovat luettavissa osoitteessa: http://www.tekes.fi/nyt/tekesin-avoimet-tarjouspyynnot-2014/
Viitenumero: 11/25/2014

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. osallistumispyyntö.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ks. osallistumispyyntö.
Vähimmäistaso(t): Ks. osallistumispyyntö.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Ks. osallistumispyyntö.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ks. osallistumispyyntö.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ks. osallistumispyyntö.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ks. osallistumispyyntö.

Menettely
Puolueettomat valintaperusteet: Ks. osallistumispyyntö.

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: Tekes
Postiosoite: PL 69
Yhteyspiste: Kirjaamo
Sähköposti: kirjaamo@tekes.fi 📧

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: 11/25/2014

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2014/S 226-399567 (2014-11-21)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2015-07-03)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: InnovaatiorahoituskeskusTekes

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-07-03 📅
Julkaisupäivä: 2015-07-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 129-238209
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 226-399567
EUVL-S-numero: 129

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 200 000 💰
500 000 💰

Sopimuksen tekeminen
Nimi: Digia Finland Oy
Lähde: OJS 2015/S 129-238209 (2015-07-03)