Mäkikylän ja Akanojan puhdistamojen lietteen jatkokäsittely

Kouvolan Vesi

Hankinnan kohteena on Kouvolan Veden Mäkikylän ja Akanojan puhdistamojen lietteen koneellisesti kuivatun lietteen käsittelypalvelu.
Nykytila: Kouvolan Veden Mäkikylän puhdistamon koneellisesti kuivattu sekaliete on mädätetty Kymen Bioenergia Oy:n biokaasulaitoksessa Mäkikylän puhdistamon vieressä, jonne jätevedenpuhdistamolta on putki, jota myöten liete pumpataan biokaasulaitokseen.
Tavoite / hankinnan kohde: Tällä tarjouskilpailulla valittu urakoitsija (toimittaja) ottaa vastaan Mäkikylän puhdistamon lietteen yhdestä lietesiilosta (n. 50 m³) ja puhdistamon lietteen vastaanotto tapahtuu siten, että liete puretaan siilosta urakoitsijan ajoneuvoon. Lieterakennuksessa on toinenkin siilo sekä kuivain, mutta ne on vuokrattu Kymen Bioenergialle.
Mäkikylän ja Akanojan välille ollaan rakentamassa siirtoviemäriä, mutta sen käyttöönotto voi siirtyä pitkälle syksyyn 2014. Tämän vuoksi lietetarjous tulee antaa siten, että tarjouksessa otetaan huomioon, että urakan alkuvaiheessa valitun urakoitsijan tulee hakea lietettä Akanojalta autolla ja Mäkikylästä joko autolla tai pumppaamalla biokaasulaitokseen. Myöhemmin kaikki liete luovutetaan Mäkikylässä.
Palvelusopimuksen urakkaraja on Mäkikylän puhdistamon lietesiilon purkuluukku. Toinen vaihtoehto on, että Kouvolan Vesi pumppaa lietteen vastaanottavan laitoksen järjestelmään, jolloin lietteen vastaanoton rajapinta on Kouvolan Veden lietepumppujen painepuoli.
Urakoitsija vastaanottaa lietteen urakkarajan mukaisessa kohdassa ja kuljettaa lietteen käsittelylaitokselleen, jossa jatkokäsittely suoritetaan. Kaluston tulee soveltua lietteen kuljetukseen ja sen on oltava tiivis niin, että kuljetuskalustosta ei valu vettä tai lietettä eikä aiheudu hajuhaittaa. Urakoitsija vastaa lietteen loppusijoittamisesta.
Liitteissä 3 on lisätietoja hankinnan kohteesta.
Hankinnan kohdetta voidaan tarkentaa hankintamenettelyn toisessa vaiheessa, tarjouspyynnössä.
Palvelua tuottamaan (sopimustoimittajaksi) tullaan tarjouskilpailun tuloksen perusteella valitsemaan yksi (1) toimittaja.
Sopimus ei muodosta tilaajalle mitään määräostovelvoitetta.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-04-16. Hankinta julkaistiin 2014-03-31.

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2014-03-31 hankintailmoitus
2014-04-16 Lisätietoilmoitus
2014-09-30 Lisätietoilmoitus
hankintailmoitus (2014-03-31)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lietteenkäsittelypalvelut
Määrä tai laajuus:
Hankintasopimus tehdään alustavaksi enintään vuoden mittaiseksi. Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimusta kahdella (2) yhden vuoden pituisella jatkokaudella eli optiolla. Sopimuskauden pituus voi tarkentua hankintaprosessin aikana.Tilaajan päättää ja ilmoittaa optioiden käytöstä erikseen.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lietteenkäsittelypalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Kouvolan Vesi
Postiosoite: Savonkatu 16
Postinumero: 45100
Postitoimipaikka: Kouvola

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-03-31 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-04-16 📅
Julkaisupäivä: 2014-04-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 067-115735
EUVL-S-numero: 67
Lisätietoja
Tarjouskilpailusta kiinnostunut tarjoajaehdokas voi osallistumisajan kuluessa pyytää lisätietoja sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen kouvolan.vesi@kouvola.fi Sähköpostin aihekenttään kirjoitetaan ”Kysymykset - Lietteen jatkokäsittely”. Suomenkieliset kysymykset on lähetettävä 8.4.2014 kello 16:00 mennessä. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun takaamiseksi muulla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei voida vastata. Kysymykset ja vastaukset lähetään kaikille niille ehdokkaille, jotka ovat jättäneet sähköpostiosoitteensa tilaajalle. Tarjoajaehdokas on velvollinen huomioimaan kysymykset ja niihin annetut vastaukset sekä käyttämään hyväkseen mahdollisesti täsmennettyjä tietoja osallistumishakemusta antaessaan.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Palveluluokka: 16
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Kouvolan Veden Mäkikylän ja Akanojan puhdistamojen lietteen koneellisesti kuivatun lietteen käsittelypalvelu.
Nykytila: Kouvolan Veden Mäkikylän puhdistamon koneellisesti kuivattu sekaliete on mädätetty Kymen Bioenergia Oy:n biokaasulaitoksessa Mäkikylän puhdistamon vieressä, jonne jätevedenpuhdistamolta on putki, jota myöten liete pumpataan biokaasulaitokseen.
Näytä lisää
Tavoite / hankinnan kohde: Tällä tarjouskilpailulla valittu urakoitsija (toimittaja) ottaa vastaan Mäkikylän puhdistamon lietteen yhdestä lietesiilosta (n. 50 m³) ja puhdistamon lietteen vastaanotto tapahtuu siten, että liete puretaan siilosta urakoitsijan ajoneuvoon. Lieterakennuksessa on toinenkin siilo sekä kuivain, mutta ne on vuokrattu Kymen Bioenergialle.
Näytä lisää
Mäkikylän ja Akanojan välille ollaan rakentamassa siirtoviemäriä, mutta sen käyttöönotto voi siirtyä pitkälle syksyyn 2014. Tämän vuoksi lietetarjous tulee antaa siten, että tarjouksessa otetaan huomioon, että urakan alkuvaiheessa valitun urakoitsijan tulee hakea lietettä Akanojalta autolla ja Mäkikylästä joko autolla tai pumppaamalla biokaasulaitokseen. Myöhemmin kaikki liete luovutetaan Mäkikylässä.
Näytä lisää
Palvelusopimuksen urakkaraja on Mäkikylän puhdistamon lietesiilon purkuluukku. Toinen vaihtoehto on, että Kouvolan Vesi pumppaa lietteen vastaanottavan laitoksen järjestelmään, jolloin lietteen vastaanoton rajapinta on Kouvolan Veden lietepumppujen painepuoli.
Näytä lisää
Urakoitsija vastaanottaa lietteen urakkarajan mukaisessa kohdassa ja kuljettaa lietteen käsittelylaitokselleen, jossa jatkokäsittely suoritetaan. Kaluston tulee soveltua lietteen kuljetukseen ja sen on oltava tiivis niin, että kuljetuskalustosta ei valu vettä tai lietettä eikä aiheudu hajuhaittaa. Urakoitsija vastaa lietteen loppusijoittamisesta.
Näytä lisää
Liitteissä 3 on lisätietoja hankinnan kohteesta.
Hankinnan kohdetta voidaan tarkentaa hankintamenettelyn toisessa vaiheessa, tarjouspyynnössä.
Palvelua tuottamaan (sopimustoimittajaksi) tullaan tarjouskilpailun tuloksen perusteella valitsemaan yksi (1) toimittaja.
Sopimus ei muodosta tilaajalle mitään määräostovelvoitetta.
Määrä tai laajuus:
Hankintasopimus tehdään alustavaksi enintään vuoden mittaiseksi. Lisäksi tilaaja varaa oikeuden jatkaa sopimusta kahdella (2) yhden vuoden pituisella jatkokaudella eli optiolla. Sopimuskauden pituus voi tarkentua hankintaprosessin aikana.
Tilaajan päättää ja ilmoittaa optioiden käytöstä erikseen.
Vaihtoehtojen kuvaus:

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Ks. liitteenä olevat osallistumiskutsu ja osallistumishakemusasiakirjat. Ko. asiakirjat on julkaistu myös sähköisesti sivulla http://www.ptcs.fi/fi/vireilla-olevat-hankinnat-avoimet-tarjouspyynnot-julkiset-hankinnat

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2014/S 067-115735 (2014-03-31)
Lisätietoilmoitus (2014-04-16)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-04-16 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-04-23 📅
Julkaisupäivä: 2014-04-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 077-134262
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 67-115735
EUVL-S-numero: 77
Lähde: OJS 2014/S 077-134262 (2014-04-16)
Lisätietoilmoitus (2014-09-30)
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-09-30 📅
Julkaisupäivä: 2014-10-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 189-334353
EUVL-S-numero: 189
Lähde: OJS 2014/S 189-334353 (2014-09-30)