Kokkolanseudun työasemien, kannettavien sekä tablettien puitesopimus
Kokkolanseudun IT-yhteistyön hankintasopimus työasemien ja kannettavien, sekä tablettien yhteishankinnasta
Kokkolanseudun IT-yhteistyö pyytää tarjousta atk-laitteista seuraavan jaottelun mukaan:
(A) Työasemat, kannettavat ja näytöt
(B) Tabletti-laitteet
Tilaajalla on oikeus hankkia tämän kilpailutuksen perusteella puitesopimustoimittajiksi valituilta myös muita atk-laitteita erillisen minikilpailutuksen perusteella.
Osatarjous pääjaottelun (A) ja (B) mukaisesti on mahdollinen. Valinnat tehdään pääjaottelun (A) ja (B) mukaan.
Tarjouskilpailulla pyritään löytämään jaottelun mukaisesti vähintään kolme (3) hankintojen toteuttamisesta kiinnostunutta ja siihen kykenevää yhteistyökumppania.
Kyseessä on tarjouskilpailu Kokkolanseudun IT-yhteistyön puitesopimuksen solmimiseksi tarjouspyynnössä mainittujen atk-laitteiden hankinnan osalta vuosille 2015–2017. Tarjouskilpailun voittaneiden yritysten kanssa solmitaan puitesopimus edellä mainitulle kaudelle. Lisäksi hankintaan kuuluu mahdollisuus yhteen optiovuoteen vuodelle 2018. Option käyttämisestä sovitaan yhdessä tarjoajan kanssa viimeistään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. Optiovuoden käyttö edellyttää molempien osapuolten hyväksymistä.
Kilpailun perusteella solmittavat sopimukset eivät tuota toimittajalle yksinoikeutta sopimuksissa määriteltäviin laitteisiin.
Sopimus ei tule sisältämään määräostovelvoitetta.
Valittujen toimittajien tulee tarkistaa mallit ja hinnat vähintään kolmen kuukauden välein ja pyydettäessä useamminkin.
Toimitusehto on vapaasti vastaanottajalla tilaajan ilmoittamassa hankintaa osallistuvan organisaation toimipisteessä Suomessa.
Toimittajan on pystyttävä tarjoamaan ns. kauppapaikka (extranet), minkä kautta laitteita voidaan tilata verkon kautta.
Jokainen organisaatio tilaa suoraan valitulta toimittajalta, joka myös laskuttaa suoraan tilauksen tehnyttä organisaatiota. Erillisiä toimituskuluja, pientoimitus- ja laskutuslisiä ei hyväksytä.
Valintakriteereinä tullaan käyttämään tarjouspyynnössä mainittuja kriteerejä. Laitteita arvioidaan niiden hinnan sekä laatuperustein. Laatuperusteisiin kuuluu tarjouspyynnön mukaisesti toimittajan tarjoama huoltopalvelu sekä toimitusaika ja -varmuus, sekä atk-laitteita niiden laadun ja ympäristöominaisuuksien (mm. energiankulutus, vikaantumisprosentti) mukaan. Kriteerit eivät tässä ole arvojärjestyksessä ja niiden keskinäinen painoarvo käy ilmi tarjouspyynnössä.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-09-05. Hankinta julkaistiin 2014-08-05.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?- • Toimisto- ja atk-laitteet ja -tarvikkeet, lukuun ottamatta kalusteita ja tietokoneohjelmatuotteita › Atk-laitteet ja -tarvikkeet
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2014-08-05 | hankintailmoitus |
| 2014-12-30 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Atk-laitteet ja -tarvikkeet
Määrä tai laajuus:
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Atk-laitteet ja -tarvikkeet 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Kokkolanseudun IT-yhteistyön hankintasopimus työasemien ja kannettavien, sekä tablettien yhteishankinnasta
Postiosoite: PL 43
Postinumero: 67101
Postitoimipaikka: Kokkola
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kokkola.fi 🌏
Sähköposti: rolf-erik.makela@kokkola.fi 📧
Puhelin: +358 447809881 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-08-05 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-09-05 📅
Julkaisupäivä: 2014-08-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 151-271051
EUVL-S-numero: 151
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 3 500 000 💰
4 200 000 💰
Lyhyt kuvaus:
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Menettely
Puitejärjestelyn osallistujamäärä: 8
Puitejärjestelyn kesto vuosina: 3
Kutsujen lähetyspäivä: 2014-09-15 📅
Tarjousten avauspäivä: 2014-10-28 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kokkolan kaupunki/Tietohallinto
Rolf-Erik Mäkelä
Viite
Päivämäärät
Aloituspäivä: 2015-01-01 📅
Loppupäivä: 2017-12-31 📅
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2014/S 151-271051 (2014-08-05)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Kokkolan kaupunki
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-12-30 📅
Julkaisupäivä: 2015-01-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 001-000373
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 151-271051
EUVL-S-numero: 1
Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Kokonaishankintakustannus (40)
2. Palvelut (35)
3. Laatu ja ympäristö (25)
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimuksen tekemispäivä: 2014-11-21 📅
Nimi: Anvia Yrityspalvelut Oy
2️⃣
Nimi: Businessforum Oy
3️⃣
Nimi: Oy Canorama Ab
4️⃣
Nimi: Mikrolog Oy
5️⃣
6️⃣
7️⃣
Nimi: iTronic Oy
8️⃣
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7
Lähde: OJS 2015/S 001-000373 (2014-12-30)