Hoitajakutsu- ja henkilöturvajärjestelmä

Keravan kaupunki

Keravan kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto pyytää tarjousta viraston eri yksiköihin käyttöön tulevasta hoitajakutsu- ja henkilöturvajärjestelmästä.
Nykyisellään viraston yksiköissä eri osastoilla on erilaiset järjestelmät ja osittain esimerkiksi päällekarkaushälyttimet puuttuvat kokonaan. Osa nykyisestä laitteistosta on myös vanhentunut eikä niihin ole saatavissa enää varaosia eikä tukea. Hankinnalla halutaan yhtenäistää ja nykyaikaistaa Keravan terveyskeskuksen hoitajakutsujärjestelmät. Toimintaympäristö on kuvattu yksityiskohtaisemmin tarjouspyynnön liitteessä 1. Tarjoajan edellytetään tutustuvan toimintaympäristöön sekä tiloissa nykyisin käytössä oleviin järjestelmiin ja laitteisiin sekä johdotuksiin.
Työkohteeseen tutustumisesta ks. tarjouspyynnön kohta 18.
Tarjouspyyntö ei sisällä määräostovelvoitetta. Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista ja oikeuden olla hankkimatta järjestelmää tai osaa siitä mikäli hankinnan hinta ylittää talousarviossa käyttötarkoitukseen osoitetut varat. Hankintayksikkö pidättää oikeuden muuttaa tarjouspyynnössä ilmoitettua ohjeellista vaiheistusta ja aikataulua sekä oikeuden toteuttaa hankinta tarjouspyynnössä ilmoitetusta ohjeellisesta ajankohdasta poikkeavana ajankohtana. Sopimuksen piiriin voidaan tarvittaessa liittää muita hankintayksikön organisaatioon kuuluvia yksiköitä myöhemmin siten kuin osapuolet asiasta keskenään sopivat.
Hankittavaan hoitajakutsu- ja henkilöturvajärjestelmään tulee ehdottomina ominaisuuksina kuulua tarjouspyynnön liitteessä 2 kuvatut toiminnallisuudet.
Tarjottava järjestelmä tulee toimittaa kokonaispalveluna hankintayksikön ilmoittamaan toimitusympäristöön toimintakuntoon saatettuna erikseen tarjouspyynnössä ilmoitetun vaiheistusaikataulun mukaisesti.
Tarjoushinnan tulee sisältää:
— järjestelmän suunnittelu ja toimitus,
— tarvittavat sähkötekniset työt, (kaapeloinnit, johdotukset, merkkivalojen ja pistorasioiden rasioinnit ja kytkennät),
— olemassa olevaan kaapelointiin mahdollisesti tarvittavat muutokset,
— järjestelmän rakentamiseen liittyvät alakattojen avaukset ja uudelleen kiinnitykset,
— aputyöt, kuten reikien teko ja jälkien siivoaminen.
Tarjoushinnan tulee sisältää myös järjestelmän käyttöopastus/-koulutus käyttäjän kanssa sovittuina ajankohtina. Käytön opastus järjestetään 3:lle eri ryhmälle sekä yhteisesti sovittavan ajan jälkeen yksi (1) kahden (2) tunnin lisäkoulutus käytän aikana esiin tulleista aiheista.
Tarjouskilpailun voittajaksi valitun toimittajan kanssa solmitaan hankintasopimus tarjouspyynnössä mainitun järjestelmän toimittamisesta erikseen sopimuksessa määriteltyihin yksiköihin.
Huom! Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta.
https://tarjouspalvelu.fi/kerava/?id=14629&tpk=61762dcb-49b1-4d4d-a65e-c08d557ccb4a

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-03-03. Hankinta julkaistiin 2014-01-22.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2014-01-22 hankintailmoitus
2014-10-14 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2014-01-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Valvonta- ja turvajärjestelmät ja -laitteet
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Valvonta- ja turvajärjestelmät ja -laitteet 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: Keravan kaupunki
Postiosoite: PL 123
Postinumero: 04201
Postitoimipaikka: Kerava
Yhteystiedot
Sähköposti: soster@kerava.fi 📧
Puhelin: +358 29491 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-01-22 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-03-03 📅
Julkaisupäivä: 2014-01-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 017-025648
EUVL-S-numero: 17
Lähde: OJS 2014/S 017-025648 (2014-01-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2014-10-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 227 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kerava.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-10-14 📅
Julkaisupäivä: 2014-10-16 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 199-351481
Viittaa ilmoitukseen: 2014/S 17-025648
EUVL-S-numero: 199
Lisätietoja

“Keravan Sosiaali- ja terveyslautakunta on tehnyt 20.5.2014 § 50 päätöksen hoitajakutsu ja henkilöturvajärjestelmän hankinnasta.”
Lähde: OJS 2014/S 199-351481 (2014-10-14)