Syklotroni radioisotooppituotantoon
IS-Hankinta Oy
Kuopion yliopistollisen sairaalan Kuvantamiskeskukselle hankitaan uusi syklotroni ja PET- radiolääketuotantoon tarvittavat laitteistot ja ohjelmistot. Kuvantamiskeskuksen Kliinisen fysiologian, kliinisen isotooppilääketieteen ja kliinisen neurofysiologian palveluryhmässä on yksi PET/TT-kamera (Siemens mCT-X). Palveluryhmässä on tehty PET/TT-tutkimuksia kaksi kertaa viikossa (noin 540 tutkimusta vuodessa, 2012). Kuopion yliopistolliseen sairaalaan suunnitellaan myös oman PET/MRI- laitteiston hankintaa lähivuosina. Palveluryhmässä ei ole omaa syklotronia vaan PET- radiolääkkeet on toimitettu Helsingistä lentorahdilla. Käytettävissä olevat tilat, niiden asettamat vaatimukset ja tilasuunnittelupyyntö on esitetty kohdassa 4.1. sekä pohjapiirustuksissa (pdf- ja DWG -tiedostot (Liite 4). Pitkällä aikavälillä tarjotulla kokonaisuudella (syklotroni, hot cellit, synteesilaitteistot ja muut tarvittavat laitteistot) pitää pystyä valmistamaan GMP:n mukaisesti seuraavia radiolääkkeitä, jotka täyttävät radiolääkkeille asetetut tällä hetkellä voimassa olevat laatuvaatimukset (mm. Ph.Eur.). Kokoonpanon ja tuotantosuunnitelman on katettava seuraavanlainen tuotanto: 2-3 F-18-FDG-synteesiä päivässä (sis. yhden epäonnistuneen synteesin), 2 muuta F-18 synteesiä/pv, O-15-vesituotanto sekä 2 C-11 yhdisteen synteesiä/pv. Tulevaisuudessa syklotronin ja PET- radiolääketuotannon tulee kattaa koko sairaanhoitopiirin tarpeet.
Hankintakokonaisuus:
1) Syklotroni 1 kpl
2) Hot Cellit
3) Jakelulaitteisto PET-radiolääkkeille
4) Autoklaavi
5) Synteesilaitteet
6) Laadunvalvontalaitteistot
Hankinta keskitetään yhdelle toimittajalle. Lopullinen hankintakokonaisuus (=määrät) ja hankinta-ajankohdat / laite tarkennetaan hankintapäätöksessä. Pyydämme antamaan tarjoushinnan / 1 laite. Lopullinen laitteiden määrä pohjautuu valittavan toimittajan tekemään tilasuunnitelmaan. Hankinnan tavoitteena on mahdollisimman kompakti ja kokonaistaloudellisesti edullisin kokoonpanosuunnittelu.
Huom! Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumisilmoituksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta:
https://tarjouspalvelu.fi/ishankinta/?id=7403&tpk=8a421866-c40b-440e-b675-ba705fe6b599
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-05-29. Hankinta julkaistiin 2013-04-18.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?- • Sädehoito-, mekanoterapia-, sähköhoito- ja fysioterapialaitteet › Sädehoitolaitteet ja -tarvikkeet
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2013-04-18 | hankintailmoitus |
| 2013-10-14 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sädehoitolaitteet ja -tarvikkeet
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Sädehoitolaitteet ja -tarvikkeet 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: IS-Hankinta Oy
Postiosoite: Viestikatu 3
Postinumero: 70600
Postitoimipaikka: Kuopio
Yhteystiedot
Sähköposti: tuula.rastiola@is-hankinta.fi 📧
Puhelin: +358 447182917 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-04-18 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-05-29 📅
Julkaisupäivä: 2013-04-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 077-129592
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 66-110331
EUVL-S-numero: 77
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: IS-Hankinta Oy
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ishankinta/?id=7403&tpk=8a421866-c40b-440e-b675-ba705fe6b599 🌏
Viite
Päivämäärät
Julkaisupäivä: 2013-04-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2013/S 66-110331
Lähde: OJS 2013/S 077-129592 (2013-04-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 3 270 216 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Menettelyn tyyppi: Ei määritelty
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-10-14 📅
Julkaisupäivä: 2013-10-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 202-349487
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 77-129592
EUVL-S-numero: 202
Sopimuksen tekeminen
Nimi: GE Healthcare Finland Oy
Postiosoite: PL 330
Postitoimipaikka: Ge
Postinumero: 00031
Lähde: OJS 2013/S 202-349487 (2013-10-14)