Sanastotyön asiantuntijapalveluiden puitesopimus

Työ- ja elinkeinoministeriö

Hankinnan kohde
Kehityshankkeissa tarkempaa sanastollista/ontologista selvitystä vaativat osiot voidaan jakaa kolmeen osaan käytettävän tai lopputuloksena syntyvän sanastotyypin mukaan:
i) terminologiset sanastot;
ii) ontologiat;
iii) koodistot ja tiedonsiirtosanastot.
Nämä sanastotyypit eivät ole kokonaan toisistaan erillisiä, vaan ne hyödyntävät toistensa aineistoja. Lopputuotokset ja käyttökohteet kuitenkin voivat erota toisistaan.
Hankinnan kohteena on sanastotyön palvelut, joilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti menetelmiä ja käytännön työtä, joiden avulla kehitetään ja toteutetaan semanttista yhteentoimivuutta edistäviä sanastoja. Tällaisia menetelmiä ja käytännön työtä ovat esimerkiksi:
— sanastotyössä käytettävien välineiden ja käytäntöjen tilannekartoitus;
— yhteisen sanasto- ja käsitetyö – menetelmän laatiminen;
— tarvittava asiantuntijatuki eri kehityshankkeissa ja sanastoprojekteissa;
— sanastojen harmonisointi;
— LIITO-ontologian kehittämiseen ja ylläpitoon liittyvät tehtävät; sekä
— projektointi ja projektinhallinta.
Hankittavien sanastopalveluiden CPV-nimike on ”tutkimus ja kehitystoiminnan suunnittelu ja toteutus” (73300000-5).
3.1 Sanastotyön toimintamalli ja yhteiset välineet ja menetelmät
Ohjeistus- ja koulutusaineiston sekä toimintamallin tavoitteena on toimia tukena sanastoprojektien käynnistysvaiheessa sekä yhdenmukaistaa eri kehityshankkeissa tehtävää sanastotyötä. Tarjoajalta edellytetään menetelmien, prosessien ja välineiden kehittämistä tukemaan ja yhdenmukaistamaan sanastoprojekteissa tehtävää työtä.
Palvelutarjoajan sanastotyönä kehitettävien menetelmien, prosessien ja välineiden tarkoituksena voi olla toteuttaa esimerkiksi:
— kuvaus sanastotyön menetelmistä (maallikoille, ei sanastotyön ammattilaisille);
— ohjeistus sanastotyön organisoinnista, vaiheistuksesta ja resursseista;
— sanastotyön työsuunnitelman mallipohja, termien/käsitteiden koontipohjat sekä ehdotus tarvittavista muista yhteisistä mallipohjista; ja
— sanastotyön selkokielinen esittelymateriaali-, koulutus- ja tiedotusmateriaali organisaation eri kohderyhmille.
3.2 Sanastotyön asiantuntijatuki
Sanastotyön eri vaiheissa tarvittavan asiantuntijatuen tarkoituksena on kyetä tarjoamaan eri kehityshankkeille ja sanastoprojekteille niiden tarvitsemaa sanastoasiantuntija-apua. TEM on tunnistanut eri tyyppisiä asiantuntijatarpeita kuten esimerkiksi:
— terminologinen tuki sanastotyön eri vaiheissa, esim. sanastojen laadinta, täydentäminen ja ylläpitotehtävät, käsitteiden inventointi, koonti, yhteensovittaminen, käsitemäärittely, käsitekaaviot ja tietomallit, ontologisointi, käännösten koordinointi jne.;
— eri hankkeissa tehdyn sanastotyön yhteensovittaminen ja/tai yhteensovittamisen tuki sisältäen mm. yhteensovittamistarpeiden ja niiden vaikutusten kartoitus sekä mahdollinen yhteensovittamisen toteutus ja sanastojen harmonisointi;
— sanastoprojektin vetäminen;
— konsultointi sanastotyön työsuunnitelman laadintaan;
— koulutus ja konsultointi sanastotyön käynnistämiseen;
— opastus välineiden ja työkalujen käyttöön; ja
— ontologian ylläpidon tekninen tuki.
Sanastojen laatimisessa palveluntarjoajan tulee tyypillisesti selvittää keskeiset käsitteet määritelmien ja niitä täydentävien huomautusten avulla ja antaa suositukset lähtökohtaisesti suomenkielisistä ja tarvittaessa myös ruotsinkielisistä termeistä. Tarvittaessa palveluntarjoajan tulee voida havainnollistaa käsitteiden välisiä suhteita käsitekaavioiden avulla.
Palveluntarjoajan voidaan edellyttää toimivan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
3.3 Projektinhallinta
Projektihallinnan tarkoituksena on varmistaa tietyn sanastoprojektin ja siihen liittyvien tuotosten valmistuminen aikataulussa koordinoimalla ja ohjaamalla sanastotyötä sekä koordinoimalla sanastoprojektiin osallistuvien toimijoiden välistä yhteistyötä. Projektinhallintatyöhön voi sisältyä muun muassa:
— työskentelyn ja tavoitteiden suunnittelu;
— projektisuunnitelman tarkentaminen;
— sanastotyön organisointi ja resursointi; ja
— sanastoprojektin edistymisen seuranta ja hallinta.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-05-14. Hankinta julkaistiin 2013-04-04.

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2013-04-04 hankintailmoitus
2013-04-08 Lisätietoilmoitus
hankintailmoitus (2013-04-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimus- ja kehitystoiminnan suunnittelu ja toteutus
Määrä tai laajuus:
Puitesopimus 2 vuotta sekä optiovuodet 1 + 1 vuotta. Katso tarkemmin tarjouspyyntö.130 000,00400 000,00
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tutkimus- ja kehitystoiminnan suunnittelu ja toteutus 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Työ- ja elinkeinoministeriö
Postiosoite: PL 32
Postinumero: 00023
Postitoimipaikka: Valtioneuvosto
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tem.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@tem.fi 📧
Puhelin: +358 295060000 📞
Faksi: +358 916062160 📠

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-04-04 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-05-14 📅
Julkaisupäivä: 2013-04-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 068-113498
EUVL-S-numero: 68

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 130 000,00 💰
400 000,00 💰
Tehtävien hankintojen tiheys: Sopimuskausi 2 vuotta. Sopimuksen aikaväli 1.6.2013–31.5.2015.
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohde
Kehityshankkeissa tarkempaa sanastollista/ontologista selvitystä vaativat osiot voidaan jakaa kolmeen osaan käytettävän tai lopputuloksena syntyvän sanastotyypin mukaan:
i) terminologiset sanastot;
ii) ontologiat;
iii) koodistot ja tiedonsiirtosanastot.
Nämä sanastotyypit eivät ole kokonaan toisistaan erillisiä, vaan ne hyödyntävät toistensa aineistoja. Lopputuotokset ja käyttökohteet kuitenkin voivat erota toisistaan.
Hankinnan kohteena on sanastotyön palvelut, joilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti menetelmiä ja käytännön työtä, joiden avulla kehitetään ja toteutetaan semanttista yhteentoimivuutta edistäviä sanastoja. Tällaisia menetelmiä ja käytännön työtä ovat esimerkiksi:
Näytä lisää
— sanastotyössä käytettävien välineiden ja käytäntöjen tilannekartoitus;
— yhteisen sanasto- ja käsitetyö – menetelmän laatiminen;
— tarvittava asiantuntijatuki eri kehityshankkeissa ja sanastoprojekteissa;
— sanastojen harmonisointi;
— LIITO-ontologian kehittämiseen ja ylläpitoon liittyvät tehtävät; sekä
— projektointi ja projektinhallinta.
Hankittavien sanastopalveluiden CPV-nimike on ”tutkimus ja kehitystoiminnan suunnittelu ja toteutus” (73300000-5).
3.1 Sanastotyön toimintamalli ja yhteiset välineet ja menetelmät
Ohjeistus- ja koulutusaineiston sekä toimintamallin tavoitteena on toimia tukena sanastoprojektien käynnistysvaiheessa sekä yhdenmukaistaa eri kehityshankkeissa tehtävää sanastotyötä. Tarjoajalta edellytetään menetelmien, prosessien ja välineiden kehittämistä tukemaan ja yhdenmukaistamaan sanastoprojekteissa tehtävää työtä.
Näytä lisää
Palvelutarjoajan sanastotyönä kehitettävien menetelmien, prosessien ja välineiden tarkoituksena voi olla toteuttaa esimerkiksi:
— kuvaus sanastotyön menetelmistä (maallikoille, ei sanastotyön ammattilaisille);
— ohjeistus sanastotyön organisoinnista, vaiheistuksesta ja resursseista;
— sanastotyön työsuunnitelman mallipohja, termien/käsitteiden koontipohjat sekä ehdotus tarvittavista muista yhteisistä mallipohjista; ja
— sanastotyön selkokielinen esittelymateriaali-, koulutus- ja tiedotusmateriaali organisaation eri kohderyhmille.
3.2 Sanastotyön asiantuntijatuki
Sanastotyön eri vaiheissa tarvittavan asiantuntijatuen tarkoituksena on kyetä tarjoamaan eri kehityshankkeille ja sanastoprojekteille niiden tarvitsemaa sanastoasiantuntija-apua. TEM on tunnistanut eri tyyppisiä asiantuntijatarpeita kuten esimerkiksi:
Näytä lisää
— terminologinen tuki sanastotyön eri vaiheissa, esim. sanastojen laadinta, täydentäminen ja ylläpitotehtävät, käsitteiden inventointi, koonti, yhteensovittaminen, käsitemäärittely, käsitekaaviot ja tietomallit, ontologisointi, käännösten koordinointi jne.;
Näytä lisää
— eri hankkeissa tehdyn sanastotyön yhteensovittaminen ja/tai yhteensovittamisen tuki sisältäen mm. yhteensovittamistarpeiden ja niiden vaikutusten kartoitus sekä mahdollinen yhteensovittamisen toteutus ja sanastojen harmonisointi;
— sanastoprojektin vetäminen;
— konsultointi sanastotyön työsuunnitelman laadintaan;
— koulutus ja konsultointi sanastotyön käynnistämiseen;
— opastus välineiden ja työkalujen käyttöön; ja
— ontologian ylläpidon tekninen tuki.
Sanastojen laatimisessa palveluntarjoajan tulee tyypillisesti selvittää keskeiset käsitteet määritelmien ja niitä täydentävien huomautusten avulla ja antaa suositukset lähtökohtaisesti suomenkielisistä ja tarvittaessa myös ruotsinkielisistä termeistä. Tarvittaessa palveluntarjoajan tulee voida havainnollistaa käsitteiden välisiä suhteita käsitekaavioiden avulla.
Näytä lisää
Palveluntarjoajan voidaan edellyttää toimivan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
3.3 Projektinhallinta
Projektihallinnan tarkoituksena on varmistaa tietyn sanastoprojektin ja siihen liittyvien tuotosten valmistuminen aikataulussa koordinoimalla ja ohjaamalla sanastotyötä sekä koordinoimalla sanastoprojektiin osallistuvien toimijoiden välistä yhteistyötä. Projektinhallintatyöhön voi sisältyä muun muassa:
Näytä lisää
— työskentelyn ja tavoitteiden suunnittelu;
— projektisuunnitelman tarkentaminen;
— sanastotyön organisointi ja resursointi; ja
— sanastoprojektin edistymisen seuranta ja hallinta.
Määrä tai laajuus:
Puitesopimus 2 vuotta sekä optiovuodet 1 + 1 vuotta. Katso tarkemmin tarjouspyyntö.
Mahdollisten uudistusten määrä: 2
Myöhempien hankintojen aikataulu: 12 kuukautta
Kesto: 24 kuukautta
Viitenumero: TEM/775/02.03.01./2013
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi: ks. tarjouspyyntö
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. tarjouspyyntö.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ks. tarjouspyyntö.
Vähimmäistaso(t): Ks. tarjouspyyntö.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Ks. tarjouspyyntö.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ks. tarjouspyyntö.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ks. tarjouspyyntö.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ks. tarjouspyyntö.
Muut erityisehdot: ks. tarjouspyyntö.
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet

Menettely
Puitejärjestelyn kesto vuosina: 2
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2013-05-14 📅
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Asiantuntemuksen laatu (50)
2. Hinta (40)
3. Tarjottavien palveluiden laatu (10)
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus)
Tekes
Finnvera Oyj
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT)
Geologian tutkimuskeskus (GTK)
Matkailun edistämiskeskus (MEK)
Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH)
Mittatekniikan keskus (Mikes)
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Kuluttajatutkimuskeskus (KTK)
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV)
Energiamarkkinavirasto (EMV)
Huoltovarmuuskeskus (HVK)
Aluehallinnon tietohallintopalveluyksikkö (AHTi)
Yhteystiedot
Yhteyspiste: TEM kirjaamo, Aleksanterinkatu 4, Helsinki 17
Työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamo
Ostajaprofiilin osoite: http://www.tem.fi 🌏
Osallistumisen URL-osoite: http://www.tem.fi 🌏
Asiakirjojen URL-osoite: http://www.tem.fi 🌏

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: TEM/775/02.03.01./2013

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2013/S 068-113498 (2013-04-04)
Lisätietoilmoitus (2013-04-08)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-04-08 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-05-14 📅
Julkaisupäivä: 2013-04-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 071-117064
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 68-113498
EUVL-S-numero: 71
Lähde: OJS 2013/S 071-117064 (2013-04-08)