Pisararata: TL, Liikenteenohjaus- ja turvalaitesuunnittelu

Liikennevirasto

Pisararata on Helsingin kantakaupungin alittava rautatie, jonka pituus on 7,2 kilometriä. Rata yhdistää pääradan ja rantaradan kaupunkiraiteet. Rataosuus on kaksiraiteinen ja junat kulkevat pääsääntöisesti kahdessa vierekkäisessä noin kuusi kilometriä pitkässä kalliotunnelissa.
Rata sisältää kolme uuttaa maanalaista rautatieasemaa, jotka sijoittuvat Helsingin keskustaan, Töölöön ja Hakaniemeen. Koko Pisaraprojektin kustannusten arvioidaan olevan n. 600 000 000 EUR vuoden 2012 hintatasossa.
Pisararadasta on laadittu ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelma, jonka Liikennevirasto hyväksyi helmikuussa 2012. Nyt on käynnistymässä seuraava suunnitteluvaihe, jonka käsittää radan rata- ja rakentamissuunnittelun. Hanke tullaan suunnittelemaan tietomallinnusta käyttäen.
Pisararadan rata- ja rakentamissuunnitelmien teettämisestä vastaavat Liikennevirasto ja Helsingin kaupunki. Liikennevirasto toimii tämän hankinnan hankintayksikkönä ja tilaajana.
Tämä hankinta koskee rautatien rata- ja rakentamissuunnitteluvaiheeseen liittyviä liikenteenohjauksen ja turvalaitteiden suunnittelupalveluita.
Tehtävässä suunnitellaan Pisararadan tunnelirataosuudelle toiminnallisuuden ja liikenteen kannalta optimaalinen ratkaisu turvalaitejärjestelmäksi sekä suunnitellaan Pisararadan ja nykyisten, käytössä olevien turvalaitejärjestelmien välisten liityntöjen muutokset.
Lisäksi suunnittelutehtävä sisältää turvalaitejärjestelmän hankintaan liittyvien asiakirjojen laadintaa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-06-06. Hankinta julkaistiin 2013-05-20.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2013-05-20 hankintailmoitus
2013-05-29 Lisätietoilmoitus
2013-06-03 Lisätietoilmoitus
2013-11-26 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2013-05-20)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rautatien rakennustekniset palvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rautatien rakennustekniset palvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33
Postinumero: 00521
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.liikennevirasto.fi 🌏
Sähköposti: etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi 📧
Puhelin: +358 20637373 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-05-20 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-06-06 📅
Julkaisupäivä: 2013-05-23 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 098-167745
EUVL-S-numero: 98
Lisätietoja
Osallistumishakemus on tehtävä hankintailmoituksen liitteenä (liite 1.) olevalla osallistumishakemuslomakkeella. Ehdokkaan on ilmoitettava kaikki osallistumishakemuslomakkeella vaaditut tiedot. Hankkeen projektikielenä on suomi, joka koskee myös hankintamenettelyä. Ehdokkaan on ilmoitettava sähköpostiosoite, jonne Liikennevirasto voi lähettää hankintaa koskevat päätökset ja muut mahdolliset tarjouskilpailun ilmoitukset, lausunto- ja selvityspyynnöt. Kohdan III.2) soveltuvuusvaatimusten lisäksi hankintayksikkö voi käyttää hankintalain 54 §:ssä säädettyjä harkinnanvaraisia poissulkemisperusteita.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Palveluluokka: 12
Lyhyt kuvaus:
Pisararata on Helsingin kantakaupungin alittava rautatie, jonka pituus on 7,2 kilometriä. Rata yhdistää pääradan ja rantaradan kaupunkiraiteet. Rataosuus on kaksiraiteinen ja junat kulkevat pääsääntöisesti kahdessa vierekkäisessä noin kuusi kilometriä pitkässä kalliotunnelissa.
Näytä lisää
Rata sisältää kolme uuttaa maanalaista rautatieasemaa, jotka sijoittuvat Helsingin keskustaan, Töölöön ja Hakaniemeen. Koko Pisaraprojektin kustannusten arvioidaan olevan n. 600 000 000 EUR vuoden 2012 hintatasossa.
Pisararadasta on laadittu ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelma, jonka Liikennevirasto hyväksyi helmikuussa 2012. Nyt on käynnistymässä seuraava suunnitteluvaihe, jonka käsittää radan rata- ja rakentamissuunnittelun. Hanke tullaan suunnittelemaan tietomallinnusta käyttäen.
Näytä lisää
Pisararadan rata- ja rakentamissuunnitelmien teettämisestä vastaavat Liikennevirasto ja Helsingin kaupunki. Liikennevirasto toimii tämän hankinnan hankintayksikkönä ja tilaajana.
Tämä hankinta koskee rautatien rata- ja rakentamissuunnitteluvaiheeseen liittyviä liikenteenohjauksen ja turvalaitteiden suunnittelupalveluita.
Tehtävässä suunnitellaan Pisararadan tunnelirataosuudelle toiminnallisuuden ja liikenteen kannalta optimaalinen ratkaisu turvalaitejärjestelmäksi sekä suunnitellaan Pisararadan ja nykyisten, käytössä olevien turvalaitejärjestelmien välisten liityntöjen muutokset.
Näytä lisää
Lisäksi suunnittelutehtävä sisältää turvalaitejärjestelmän hankintaan liittyvien asiakirjojen laadintaa.
Viitenumero: Diaarinumero 2523/0712/2013
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi:
Pisararata on Euroopan unionin osittain rahoittama hanke (Euroopan laajuinen liikenneverkko, TEN-T Action 2011-FI-93125-S).

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1) Vaatimus: Ehdokkaan tulee olla rekisteröityneenä sijoittumismaansa ammatti- tai elinkeinorekisteriin.
1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa sijoittumismaansa lainsäädännön mukainen rekisteriote rekisteröitymisestään ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriote). Ote ei saa olla osallistumishakemuksen vastaanottamisen määräaikana kolmea (3) kuukautta vanhempi.
Näytä lisää
2) Vaatimus: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa aiesopimus työyhteenliittymän perustamisesta, jos osallistumishakemuksen tekijä on työyhteenliittymä.
Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kohdassa 1) mainittu ote toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
1) Vaatimus: Ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden on oltava maksanut kaikki verot ja lakisääteiset sosiaaliturvamaksunsa sekä lakisääteiset eläkemaksunsa. Hankintayksikkö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden hyväksyä ehdokas tai ilmoitettu alihankkija, jonka maksamattomien verojen ja maksujen määrä on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen tai joka on tehnyt veroja ja/tai maksuja koskevan maksusopimuksen ja noudattanut sitä.
Näytä lisää
1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat maksaneet kaikki lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksunsa sekä lakisääteiset eläkemaksut.
Näytä lisää
Jos ehdokkaalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on maksamattomia
verovelkoja tai sosiaaliturvamaksuja, ehdokkaan ja alihankkijan tulee toimittaa em. todistusten sijasta verovelkatodistus, sopimus verojen/maksujen maksamisesta ja asianomaisen viranomaisen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.
lakisääteisiä eläkemaksuja, tulee em. todistusten sijasta toimittaa todistus eläkemaksuveloista, maksujen maksamista koskeva sopimus ja asianomaisen eläkelaitoksen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.
2) Vaatimus: Ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden on oltava merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa.
2) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että on ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä edellyttäessä (Suomessa kaikki tiedot sisältyvät todistukseen verojen maksamisesta).
Näytä lisää
3) Vaatimus: Ehdokkaan on oltava luottokelpoinen.
3) Selvitys: Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto ehdokkaan luottokelpoisuudesta.
Kohdissa 1–2 vaaditut selvitykset tai todistukset voi korvata voimassa olevalla Tilaajavastuu.fi yritysraportilla tai muulla vastaavalla raportilla.
Kohdissa 1–3 vaaditut selvitykset saavat olla enintään 3 kuukautta vanhoja.
Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee jokaisen työyhteenliittymän osakasyrityksen täyttää kohtien 1-3 vaatimukset ja toimittaa vaaditut selvitykset tai todistukset.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
1) Vaatimus: Ehdokkaalla tulee olla riittävä kokemus vastaavan kaltaisista turvalaitteiden suunnittelutoimeksiannoista.
Riittävällä kokemuksella tarkoitetaan vähintään kahta (2) vastaavan kaltaista toteutettua vastaavaa suunnittelutoimeksiantoa viimeisen viiden (5) vuoden ajalta.
Vastaavan kaltaiseksi suunnittelutoimeksiannoksi katsotaan päärataverkon turvalaitteiden muutoksien suunnitteluun liittyvät toimeksiannot sekä uusien rataosuuksien turvalaitteiden perussuunnittelu.
1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa selvitys enintään viidestä (5) vaatimusta vastaavasta suunnittelutoimeksiannosta. Selvityksestä tulee käydä ilmi:
— referenssihankkeen nimi ja kokonaisarvo sekä tilaajan yhdyshenkilö;
— ehdokkaan hankkeessa suorittamien tehtävien tarkempi kuvaus;
— referenssihankkeen sijainti ja olosuhteiden vastaavuutta kuvaavat tiedot.

Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jussi Lindberg
Nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33 (Opastinsilta 12 A, 2 krs.)
Yhteyspiste: Kirjaamo/diaarinumero 2523/0712/2013

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2013/S 098-167745 (2013-05-20)
Lisätietoilmoitus (2013-05-29)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-05-29 📅
Julkaisupäivä: 2013-06-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 105-180747
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 98-167745
EUVL-S-numero: 105
Lähde: OJS 2013/S 105-180747 (2013-05-29)
Lisätietoilmoitus (2013-06-03)
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-06-03 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2013-06-11 📅
Julkaisupäivä: 2013-06-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 109-187125
EUVL-S-numero: 109
Lähde: OJS 2013/S 109-187125 (2013-06-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2013-11-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 784 300 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: PL 33 (Opastinsilta 12 A)

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-11-26 📅
Julkaisupäivä: 2013-11-28 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 231-401813
EUVL-S-numero: 231

Kohde
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki.

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧

Viite
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2013/S 105-180747
2013/S 109-187125
Lähde: OJS 2013/S 231-401813 (2013-11-26)