Pisararata on Helsingin kantakaupungin alittava rautatie, jonka pituus on 7,2 kilometriä. Rata yhdistää pääradan ja rantaradan kaupunkiraiteet. Rataosuus on kaksiraiteinen ja junat kulkevat pääsääntöisesti kahdessa vierekkäisessä noin kuusi kilometriä pitkässä kalliotunnelissa. Rata sisältää kolme uuttaa maanalaista rautatieasemaa, jotka sijoittuvat Helsingin keskustaan, Töölöön ja Hakaniemeen. Koko Pisaraprojektin kustannusten arvioidaan olevan n. 600 MEUR vuoden 2012 hintatasossa. Pisararadasta on laadittu ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelma, jonka liikennevirasto hyväksyi helmikuussa 2012. Nyt on käynnistymässä seuraava suunnitteluvaihe, jonka käsittää radan rata- ja rakentamissuunnittelun. Hanke tullaan suunnittelemaan tietomallinnusta käyttäen. Pisararadan rata- ja rakentamissuunnitelmien teettämisestä vastaavat Liikennevirasto ja Helsingin kaupunki. Liikennevirasto toimii tämän hankinnan hankintayksikkönä ja tilaajana. Tämä hankinta koskee radan rata- ja rakentamissuunnitteluvaiheen tietomallin ylläpitopalvelua. Hankittavassa tietomallin ylläpitopalvelussa säilytetään Pisararadan suunnitteluvaiheen aineisto sekä jaellaan se hankkeen osapuolille. Ylläpitopalvelussa myös kootaan säilytettävästä aineistosta kulloinkin tarvittavat tietosisällöt yhdistelmämalliksi. Yhdistelmämalli kootaan aina tarvittaessa ja käyttötarpeen edellyttämässä laajuudessa. Käyttötarpeita ovat esimerkiksi suunnitelmien yhteensovitus, katselmointi tai esitteleminen sekä hankkeen vaiheistuksen tai aikatauluseurannan toteaminen. Olettamuksena on, että tällaisia tarpeita on muutaman viikon välein. Ylläpitopalveluun kuuluu myös lähtötietomallin yhdistäminen toimitetusta lähtötietoaineistosta. Pisararata -hankkeessa on mukana useita toimijoita ja järjestelmiä, jotka vaativat järjestelmäriippumattoman yhdistelmämallin ylläpitämistä. Yhdistelmämallin tulee mahdollistaa infra- ja talonrakentamisen tietomallien tarkastelun, joten sen toteutuksessa on vaatimuksena aineistotuki seuraaville tiedonsiirtoformaateille: DWG, DGN, IFC, LandXML (IM) ja Infran pohjatutkimusformaatit.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-06-11.
Hankinta julkaistiin 2013-05-27.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2013-05-27) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33
Postinumero: 00521
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.liikennevirasto.fi🌏
Sähköposti: etunimi.sukunimi@liikennevirasto.fi📧
Puhelin: +358 20637373📞
Osallistumishakemus on tehtävä hankintailmoituksen liitteenä (liite 1) olevalla osallistumishakemuslomakkeella. Ehdokkaan on ilmoitettava kaikki osallistumishakemuslomakkeella vaaditut tiedot.
Hankkeen projektikielenä on suomi, joka koskee myös hankintamenettelyä.
Ehdokkaan on ilmoitettava yhteyshenkilön nimi ja sähköpostiosoite, jonne Liikennevirasto voi lähettää hankintaa koskevat päätökset ja muut mahdolliset tarjouskilpailun aikaiset ilmoitukset, lausunto- ja selvityspyynnöt.
Kohdan III.2) osallistumisehtojen lisäksi hankintayksikkö voi käyttää hankintalain 54 §:ssä säädettyjä harkinnanvaraisia poissulkemisperusteita.

Kohde Hankinnan laajuus
Palveluluokka: 7
Lyhyt kuvaus:
Pisararata on Helsingin kantakaupungin alittava rautatie, jonka pituus on 7,2 kilometriä. Rata yhdistää pääradan ja rantaradan kaupunkiraiteet. Rataosuus on kaksiraiteinen ja junat kulkevat pääsääntöisesti kahdessa vierekkäisessä noin kuusi kilometriä pitkässä kalliotunnelissa.

Rata sisältää kolme uuttaa maanalaista rautatieasemaa, jotka sijoittuvat Helsingin keskustaan, Töölöön ja Hakaniemeen. Koko Pisaraprojektin kustannusten arvioidaan olevan n. 600 MEUR vuoden 2012 hintatasossa.
Pisararadasta on laadittu ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelma, jonka liikennevirasto hyväksyi helmikuussa 2012. Nyt on käynnistymässä seuraava suunnitteluvaihe, jonka käsittää radan rata- ja rakentamissuunnittelun. Hanke tullaan suunnittelemaan tietomallinnusta käyttäen.

Pisararadan rata- ja rakentamissuunnitelmien teettämisestä vastaavat Liikennevirasto ja Helsingin kaupunki. Liikennevirasto toimii tämän hankinnan hankintayksikkönä ja tilaajana.
Tämä hankinta koskee radan rata- ja rakentamissuunnitteluvaiheen tietomallin ylläpitopalvelua.
Hankittavassa tietomallin ylläpitopalvelussa säilytetään Pisararadan suunnitteluvaiheen aineisto sekä jaellaan se hankkeen osapuolille. Ylläpitopalvelussa myös kootaan säilytettävästä aineistosta kulloinkin tarvittavat tietosisällöt yhdistelmämalliksi. Yhdistelmämalli kootaan aina tarvittaessa ja käyttötarpeen edellyttämässä laajuudessa. Käyttötarpeita ovat esimerkiksi suunnitelmien yhteensovitus, katselmointi tai esitteleminen sekä hankkeen vaiheistuksen tai aikatauluseurannan toteaminen. Olettamuksena on, että tällaisia tarpeita on muutaman viikon välein. Ylläpitopalveluun kuuluu myös lähtötietomallin yhdistäminen toimitetusta lähtötietoaineistosta.

Pisararata -hankkeessa on mukana useita toimijoita ja järjestelmiä, jotka vaativat järjestelmäriippumattoman yhdistelmämallin ylläpitämistä. Yhdistelmämallin tulee mahdollistaa infra- ja talonrakentamisen tietomallien tarkastelun, joten sen toteutuksessa on vaatimuksena aineistotuki seuraaville tiedonsiirtoformaateille: DWG, DGN, IFC, LandXML (IM) ja Infran pohjatutkimusformaatit.

Vaihtoehtojen kuvaus: Optiona on rakentamisen aikainen tietomallin ylläpitopalvelu.
Mahdollisten uudistusten määrä: 2
Viitenumero: 2713/0712/2013
EU:n rahoittaman hankkeen tai ohjelman nimi:
Pisararata on Euroopan unionin osittain rahoittama hanke (Euroopan laajuinen liikenneverkko, TEN-T Action 2011-FI-93125-S).
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1) Vaatimus: Ehdokkaan tulee olla rekisteröityneenä sijoittumismaansa ammatti- tai elinkeinorekisteriin.
1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa sijoittumismaansa lainsäädännön mukainen rekisteriote rekisteröitymisestään ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriote). Ote ei saa olla osallistumishakemuksen vastaanottamisen määräaikana kolmea (3) kuukautta vanhempi.

Kohdassa 1 vaaditun selvityksen tai todistuksen voi korvata voimassa olevalla Tilaajavastuu.fi yritysraportilla tai muulla vastaavalla raportilla.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
1) Vaatimus: Ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden on oltava maksanut kaikki verot ja lakisääteiset sosiaaliturvamaksunsa sekä lakisääteiset eläkemaksunsa. Hankintayksikkö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden hyväksyä ehdokas tai ilmoitettu alihankkija, jonka maksamattomien verojen ja maksujen määrä on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen tai joka on tehnyt veroja ja/tai maksuja koskevan maksusopimuksen ja noudattanut sitä.

1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat maksaneet kaikki lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksunsa sekä lakisääteiset eläkemaksut.

Jos ehdokkaalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on maksamattomia…
… verovelkoja tai sosiaaliturvamaksuja, ehdokkaan ja alihankkijan tulee toimittaa em. todistusten sijasta verovelkatodistus, sopimus verojen/maksujen maksamisesta ja asianomaisen viranomaisen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.
… lakisääteisiä eläkemaksuja, tulee em. todistusten sijasta toimittaa todistus eläkemaksuveloista, maksujen maksamista koskeva sopimus ja asianomaisen eläkelaitoksen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.
2) Vaatimus: Ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden on oltava merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa.
2) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä edellyttäessä (Suomessa kaikki tiedot sisältyvät todistukseen verojen maksamisesta).

3) Vaatimus: Ehdokkaan on oltava luottokelpoinen.
3) Selvitys: Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto ehdokkaan luottokelpoisuudesta.
Kohdissa 1–2 vaaditut selvitykset tai todistukset voi korvata voimassa olevalla Tilaajavastuu.fi yritysraportilla tai muulla vastaavalla raportilla.
Kohdissa 1–3 vaaditut selvitykset saavat olla enintään 3 kuukautta vanhoja.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
1) Vaatimus: Ehdokkaalla tulee olla riittävä kokemus vastaavan kaltaisista toimeksiannoista.
Riittävällä kokemuksella tarkoitetaan vähintään kaksi (2) toteutettua tai toteutuksessa olevaa toimeksiantoa viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta.
Vastaavan kaltaiseksi toimeksiannoksi katsotaan investointikustannukseltaan vähintään 10 000 000 euron rakennushankkeen suunnittelun tietomallien teknisen alustan toimittaminen.
1) Selvitys: Ehdokkaan tulee liittää osallistumishakemukseensa selvitys enintään viidestä (5) vaatimusta vastaavasta tietomallin ylläpitopalvelun toimeksiannosta. Selvityksestä tulee käydä ilmi:
— referenssihankkeen nimi ja kokonaisarvo sekä tilaajan yhteyshenkilö,