Hankinnassa on kyse vakuutus- ja eläkesovellusten toimittamisesta Melalle kokonaisprojektina sekä tämän jälkeinen sovellustuki ja ylläpito. Mela uusii IBM-Mainframe keskuskonepohjaiset räätälöidyt sovellukset. Uudet sovellukset perustuvat palveluarkkitehtuuriin ja JavaEE-teknologiaan. Kehitystyö ja tekniset ratkaisut perustuvat Melan kehitys- ja palveluarkkitehtuuriin. Aikaisemmin Mela on vastaavalla tavalla uusinut asianhallintasovelluksensa ja on parhaillaan uusimassa tapaturmasovelluksensa. Nyt tehtävän hankinnan jälkeen tulee Mela luopumaan keskuskoneteknologiasta kokonaan, minkä jälkeen Melan toiminta perustuu noin kymmeneen JavaEE-sovellukseen. Melan oman asiakastoiminnan kannalta keskeisimmät sovellukset tulevat tämän jälkeen olemaan asianhallinta-, tapaturma-, vakuutus- ja eläkesovellukset. Asianhallinta on sovellus joka rekisteröi, hallitsee ja seuraa kaikki Melan asiat varsin laajasti ja asiatyyppikohtaisesti. Muut yllä mainitut sovellukset ovat pääasiassa tarkoitettuja etuuskäsittelyyn missä lasketaan ja tuotetaan päätöksiä ja huolehditaan jatkuvasta hoidosta. Vakuutussovellus toimii Melan keskitettynä vakuutus- ja asiakasrekisterinä. Sovelluksessa ratkaistaan myös vakuutuksiin liittyvät hakemukset, lasketaan ja laskutetaan vakuutusmaksut ja valvotaan asiakkaiden maksut. Sovellus huolehtii myös työsuhdeilmoitusten ilmoittamisesta Arekiin. Eläkesovellus on Melan eläkeyksikön keskeinen työkalu, jolla lasketaan ja tuotetaan yksikössä tehtävät eläkkeisiin ja luopumistukiin liittyvät korvauspäätökset. Sovellus suorittaa reaaliaikaisesti käsittelijän pyytämät laskutoimenpiteet, muodostaa päätökset ja hoitaa eläkkeiden ja luopumistukien maksamisen. Uudet sovellukset tulevat reaaliaikaisesti integroitumaan palvelurajapintojen ja Melan palveluväylän kautta Melan muihin JavaEE-sovelluksiin. Uusien vakuutus- ja eläkesovellusten tulevasta toiminnasta on laadittu selvitys, joka myös karkealla tasolla määrittelee uuden sovelluksen toiminnallisuuden. Kokonaisprojekti sisältää toimittajan vetämää työtä seuraavilta osa-alueilla: määrittelyn tarkennusta, lisämäärittelyä, suunnittelua, toteutusta, testausta, koulutusta, käyttöönottoa. Projektiin kuuluu myös vanhojen tietokantojen konvertointi uusiin tietokantoihin. Tämän lisäksi sovitaan toimittajan kanssa myös toimituksen jälkeisesta takuusta, sovellustuesta ja ylläpidosta. Tavoitteena on, että sopimus valittavan toimittajan kanssa tehdään 1-2/2014 aikana.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-06-04.
Hankinta julkaistiin 2013-04-26.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2013-04-26) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Määrä tai laajuus: 2 000 000
Hankinnan kokonaisarvo: 2 000 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa viljelijöiden, metsätilallisten, kalastajien, poronhoitajien ja apurahansaajien lakisääteistä työeläke- ja tapaturmavakuutusta.
Työeläke- ja tapaturmavakuutuslaitoksena Mela on Finassivalvonnan alainen. Melaa koskee muun muassa velvoite toiminnan mahdollisimman häiriöttömästä hoitamisesta myös poikkeusoloissa.
Eläkevakuutettuja on noin 75 000 ja tapaturmavakuutettuja noin 90 000. Eläkkeensaajia on noin 140 000. Käsittelemme noin 70 000 erilaista hakemusta vuosittain. Melan toiminnan kustannukset katetaan yrittäjien maksamilla vakuutusmaksuilla ja valtion rahoituksella. Mela maksaa eläkkeitä ja korvauksia vuosittain noin 900 miljoonaa euroa. Lisäksi lomitusjärjestelmän rahaliikenne on vuosittain noin 200 miljoonaa euroa.
Melan pääkonttorissa työntekijöitä on noin 160, ympäri Suomea asiakaspalvelua hoitaa 50 asiamiestä. Lomituksen hoitoa tehdään kuntien 45 paikallisyksikössä.
Osallistumishakemus liitteineen on toimitettava suljetussa kirjekuoressa 4.6.2013 klo 12.00 mennessä osoitteeseen:
Maatalousyrittäjien eläkelaitos
Tietohallintoyksikkö
Björn Landgren
Revontulenpuisto 2
02100 Espoo

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse vakuutus- ja eläkesovellusten toimittamisesta Melalle kokonaisprojektina sekä tämän jälkeinen sovellustuki ja ylläpito.
Mela uusii IBM-Mainframe keskuskonepohjaiset räätälöidyt sovellukset. Uudet sovellukset perustuvat palveluarkkitehtuuriin ja JavaEE-teknologiaan. Kehitystyö ja tekniset ratkaisut perustuvat Melan kehitys- ja palveluarkkitehtuuriin. Aikaisemmin Mela on vastaavalla tavalla uusinut asianhallintasovelluksensa ja on parhaillaan uusimassa tapaturmasovelluksensa. Nyt tehtävän hankinnan jälkeen tulee Mela luopumaan keskuskoneteknologiasta kokonaan, minkä jälkeen Melan toiminta perustuu noin kymmeneen JavaEE-sovellukseen. Melan oman asiakastoiminnan kannalta keskeisimmät sovellukset tulevat tämän jälkeen olemaan asianhallinta-, tapaturma-, vakuutus- ja eläkesovellukset. Asianhallinta on sovellus joka rekisteröi, hallitsee ja seuraa kaikki Melan asiat varsin laajasti ja asiatyyppikohtaisesti. Muut yllä mainitut sovellukset ovat pääasiassa tarkoitettuja etuuskäsittelyyn missä lasketaan ja tuotetaan päätöksiä ja huolehditaan jatkuvasta hoidosta.

Vakuutussovellus toimii Melan keskitettynä vakuutus- ja asiakasrekisterinä. Sovelluksessa ratkaistaan myös vakuutuksiin liittyvät hakemukset, lasketaan ja laskutetaan vakuutusmaksut ja valvotaan asiakkaiden maksut. Sovellus huolehtii myös työsuhdeilmoitusten ilmoittamisesta Arekiin.

Eläkesovellus on Melan eläkeyksikön keskeinen työkalu, jolla lasketaan ja tuotetaan yksikössä tehtävät eläkkeisiin ja luopumistukiin liittyvät korvauspäätökset. Sovellus suorittaa reaaliaikaisesti käsittelijän pyytämät laskutoimenpiteet, muodostaa päätökset ja hoitaa eläkkeiden ja luopumistukien maksamisen.

Uudet sovellukset tulevat reaaliaikaisesti integroitumaan palvelurajapintojen ja Melan palveluväylän kautta Melan muihin JavaEE-sovelluksiin.
Uusien vakuutus- ja eläkesovellusten tulevasta toiminnasta on laadittu selvitys, joka myös karkealla tasolla määrittelee uuden sovelluksen toiminnallisuuden. Kokonaisprojekti sisältää toimittajan vetämää työtä seuraavilta osa-alueilla: määrittelyn tarkennusta, lisämäärittelyä, suunnittelua, toteutusta, testausta, koulutusta, käyttöönottoa. Projektiin kuuluu myös vanhojen tietokantojen konvertointi uusiin tietokantoihin. Tämän lisäksi sovitaan toimittajan kanssa myös toimituksen jälkeisesta takuusta, sovellustuesta ja ylläpidosta.

Tavoitteena on, että sopimus valittavan toimittajan kanssa tehdään 1-2/2014 aikana.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1. Ehdokkaan tulee olla rekisteröity ammatti- tai elinkeinorekisteriin (*)
2. Ehdokkaan tulee olla merkitty ennakkoperintärekisteriin ja rekisteröity arvonlisäverovelvolliseksi (*)
Em. vaatimusten täyttymisen arvioimiseksi ehdokkaan on liitettävä osallistumishakemukseensa Vaatimukset-liite täytettynä sekä sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset todistukset ja selvitykset:
1. Kaupparekisteriote.
2. Veroviranomaisen antama todistus ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitymisestä.
Ehdokkaan soveltuvuusvaatimusten osalta Mela noudattaa hankintalain 53 §:n pakollisten vaatimusten lisäksi lain 54 §:n harkinnanvaraisia poissulkemisperusteita.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
1. Ehdokkaan verot, sosiaaliturvamaksut ja eläkevakuutusmaksut on suoritettu (*)
2. Ehdokkaalla tulee olla ammatinharjoittajan vastuuvakuutus (*)
3. Ehdokkaan tulee esittää tuloslaskelma, tase, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus viimeksi kuluneelta tilikaudelta (*)
4. Ehdokkaan liikevaihdon tulee olla viimeksi kuluneena tilikautena vähintään 3 milj. euroa /vuosi. Edellä mainitusta liikevaihdosta vähintään 2 milj. euroa / vuosi tulee olla JavaEE-pohjaisista hankkeista.
Em. vaatimusten täyttymisen arvioimiseksi ehdokkaan on liitettävä osallistumishakemukseensa Vaatimukset-liite täytettynä sekä sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset todistukset ja selvitykset:
1. Veroviranomaisen antama todistus, että ehdokas on suorittanut lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut Suomessa tai muussa sijoittautumismaassaan.
3. Vakuutuslaitoksen antama todistus ehdokkaan voimassa olevasta vastuuvakuutuksesta.
4. Tuloslaskelma, tase, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus ja muut tilinpäätösasiakirjat viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos nämä on julkaistava ehdokkaan sijoittautumismaassa.
5. Selvitys yrityksen kokonaisliikevaihdosta ja liikevaihdosta JavaEE-pohjaisissa hankkeissa.
(*) Jos toimittajat ilmoittautuvat ehdokkaaksi ryhmittymänä, kaikista ryhmittymään kuuluvista yrityksistä on annettava pyydetyt todistukset/selvitykset tähdellä (*) merkityistä kohdista yrityskohtaisesti.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
1. Ehdokkaalla tulee olla vähintään kolme (3) referenssiä räätälöitynä toteutetuista JavaEE-pohjaisista projektitoimituksista. Referenssiksi hyväksytään projektit jotka täyttävät seuraavat ehdot (kaikkien alla mainittujen ehtojen on täytyttävä kunkin yksittäisen referenssinä esitettävän projektin osalta):

- Ehdokkaalla on ollut projektitoimitusvastuu projektista,
- Projekti on valmistunut ja asiakas on hyväksynyt toimituksen,
- Projekti on ollut hinnaltaan vähintään 500 000 euron arvoinen,
- Projekti on toimitettu viimeisen kolmen (3) vuoden aikana,
- Referenssin tiedot on tarkistettavissa asiakkaalta.
2. Ehdokkaalla tulee olla vähintään yksi (1) referenssi räätälöitynä toteutetun, JavaEE-pohjaisen sovelluksen määrittelyprojektista. Referenssiksi hyväksytään projekti, joka täyttää seuraavat ehdot (kaikkien alla mainittujen ehtojen on täytyttävä):
- Määrittelytyö on tehty projektina, josta vastuu on ollut ehdokkaalla,
- Määrittely on valmistunut ja asiakas on hyväksynyt toimituksen,
- Määrittely on tehty viimeisen kolmen (3) vuoden aikana,
3. Ehdokkaalla tulee olla vähintään kaksi (2) referenssiä JavaEE-pohjaisista ylläpitopalveluista.
Referenssiksi hyväksytään ylläpitopalvelu, joka täyttää seuraavat ehdot (kaikkien alla mainittujen ehtojen on täytyttävä kunkin yksittäisen referenssinä esitettävän ylläpitopalvelun osalta):
- Palvelutiimiin on nimetty vähintään kaksi (2) henkilöä,
- Ehdokkaalla on ollut vastuu sovelluksen ylläpidosta ja jatkokehittämisestä,
- Ylläpitopalvelua on toimitettu viimeisen kolmen (3) vuoden aikana,
4. Ehdokkaan tulee osoittaa riittävä vastaavan toiminnan laajuus. Vähimmäisvaatimus on 15 JavaEE-sovelluskehitys-tehtävissä toimivaa asiantuntijaa, joihin perustuen ehdokas tulisi tuottamaan hankinnan kohteena olevaa palvelua
5. Ehdokkaan tulee pystyä toimittamaan palvelu siten, että yhteydenpito Toimittajan ja Tilaajan välillä tapahtuu suomen kielellä ja palvelun dokumentaatio on suomen kielellä.
Ehdokkaan on toimitettava osallistumishakemuksensa liitteinä seuraavat selvitykset, joiden perusteella vähimmäisvaatimusten täyttyminen arvioidaan:
Vaatimukset liite, kohdat 1-3. Luettelot viimeksi kuluneen kolmen (3) vuoden aikana toteutetuista vaatimuksen mukaisista palveluista arvoineen, ajankohtineen ja vastaanottajatietoineen (asiakkaan yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero).
4. Selvitys ehdokkaan JavaEE-sovelluskehitystehtävissä toimivien asiantuntijoiden keskimääräisestä lukumäärästä viimeisen vuoden aikana.
Sopimuksen toteuttaminen
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Sopimuspuoleksi valittavalta ryhmittymältä ei vaadita tiettyä oikeudellista muotoa, mutta ryhmittymän on täytettävä seuraavat edellytykset:
1. Ryhmittymänä tarjoavien yritysten tulee yhteisvastuullisesti sitoutua hankintasopimuksen ja hankintaan liittyvien palvelusopimusten velvoitteisiin ja vastuisiin. Kaikkien ryhmittymän jäsenten on allekirjoitettava osallistumishakemus, tarjous ja hankintasopimus.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava

2. Hankinnan sopimuskauden aikana ryhmittymän jäsenillä tulee olla yhteistoiminnasta tässä hankinnassa keskinäinen sitova sopimus, joka jatkuu koko sopimuskauden ajan.
3. Ryhmittymän tulee nimetä yksi päävastuullinen toimittaja, joka toimii päävastuullisena hallinnoijana kaikissa hankintasopimuksen puitteissa tehtävissä palveluissa.
Ehdokkaan on toimitettava osallistumishakemuksensa liitteenä:
1. Lyhyt selvitys ryhmittymästä, mm. yritysten välisistä sopimuksista ja sitoumuksista, joilla osoitetaan hankinnan edellyttämien voimavarojen käytettävissä olo.
Ryhmittymän on täytettävä yhteinen Vaatimukset-liite (kts. kohta Tarjouspyyntöasiakirjat) ja liitettävä osallistumishakemukseensa kaikista ryhmittymään kuuluvista yrityksistä liitteessä tähdellä (*) merkityt todistukset ja selvitykset yrityskohtaisesti.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava
Ryhmittymän on täytettävä yhteinen Vaatimukset-liite (kts. kohta Tarjouspyyntöasiakirjat) ja liitettävä osallistumishakemukseensa kaikista ryhmittymään kuuluvista yrityksistä liitteessä tähdellä (*) merkityt todistukset ja selvitykset yrityskohtaisesti.
Menettely Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Yhteystiedot
Yhteyspiste: Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela)
Björn Landgren
Viite Lisätietoja
Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa viljelijöiden, metsätilallisten, kalastajien, poronhoitajien ja apurahansaajien lakisääteistä työeläke- ja tapaturmavakuutusta.
Työeläke- ja tapaturmavakuutuslaitoksena Mela on Finassivalvonnan alainen. Melaa koskee muun muassa velvoite toiminnan mahdollisimman häiriöttömästä hoitamisesta myös poikkeusoloissa.
Eläkevakuutettuja on noin 75 000 ja tapaturmavakuutettuja noin 90 000. Eläkkeensaajia on noin 140 000. Käsittelemme noin 70 000 erilaista hakemusta vuosittain. Melan toiminnan kustannukset katetaan yrittäjien maksamilla vakuutusmaksuilla ja valtion rahoituksella. Mela maksaa eläkkeitä ja korvauksia vuosittain noin 900 miljoonaa euroa. Lisäksi lomitusjärjestelmän rahaliikenne on vuosittain noin 200 miljoonaa euroa.
Eläkevakuutettuja on noin 75 000 ja tapaturmavakuutettuja noin 90 000. Eläkkeensaajia on noin 140 000. Käsittelemme noin 70 000 erilaista hakemusta vuosittain. Melan toiminnan kustannukset katetaan yrittäjien maksamilla vakuutusmaksuilla ja valtion rahoituksella. Mela maksaa eläkkeitä ja korvauksia vuosittain noin 900 miljoonaa euroa. Lisäksi lomitusjärjestelmän rahaliikenne on vuosittain noin 200 miljoonaa euroa.
Melan pääkonttorissa työntekijöitä on noin 160, ympäri Suomea asiakaspalvelua hoitaa 50 asiamiestä. Lomituksen hoitoa tehdään kuntien 45 paikallisyksikössä.
Osallistumishakemus liitteineen on toimitettava suljetussa kirjekuoressa 4.6.2013 klo 12.00 mennessä osoitteeseen:
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2014-03-21 📅
Nimi: ATR Soft Oy
Postiosoite: Joukahaisenkatu 1
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: 20520
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 1585060-6
Lähde: OJS 2014/S 065-111548 (2014-03-28)