"Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalo, suunnittelu" -hankinnan tavoitteena on hankkia tilaajan käyttöön kokonaistaloudellisesti edullisin palveluntuottaja, jonka tiimillä on parhaat edellytykset toteuttaa Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen suunnittelu virtuaalisesti ja vuorovaikutteisesti. Virtuaalisuudella tarkoitetaan esimerkiksi, että eri suunnittelualojen suunnitteluratkaisut on pystyttävä visualisoimaan käyttäjille käyttäjäpalautteen saamiseksi suoraan yhdestä tietomallista. Vuorovaikutteisuudella tarkoitetaan esimerkiksi, että käyttäjät osallistetaan aktiivisesti kaikkiin suunnitteluvaiheisiin. Tämän hankintailmoituksen tavoitteena on valita tarjousvaiheeseen ne ehdokkaat, joilla on kyvykkyys ja kokemus sairaala- ja terveyskeskus rakennusten suunnittelusta ja rakennusten mallintamisesta sekä muutoskyky uuden toimintamallin käyttöönottoon. Rakennettava Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskus kokoaa merkittävän osan kaupungin tarjoamista sosiaali- ja terveyden palveluista samoihin tiloihin. Rakennukseen sijoittuvia toimintayksiköitä ovat alustavasti avosairaanhoito, työterveyshuolto, suun terveydenhuolto, aikuissosiaalityön ja mielenterveystyön ja päihdetyön yksikkö, laboratorio, kuvantaminen, päivystys, kotisairaala, fysioterapia ja osasto akuutti- ja kuntoutuspotilaille sekä välinehuolto. Lisäksi rakennukseen tulee yhteistiloja kuten yhdistetty taukotila-lounasravintola keittiöineen, kokoustiloja, sosiaalitiloja sekä aputiloja. Rakennuksessa tarjottavia terveydenhuollon palveluita tulee käyttämään keskimäärin noin 1250 asiakasta vuorokaudessa sekä osastojen potilaat ja heidän vieraansa. Henkilökuntaa rakennuksessa on noin 300. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 12 500 - 16 000 brm² ja kokonaiskustannusarvio noin 35 - 45 000 000 euroa (alv 0%). Tarkemmat kiinteistölle ja rakennukselle asetetut tavoitteet kerrotaan tarjouspyynnössä. Rakennushanke toteutetaan peräkkäisinä VIRMA- ja VARMA-vaiheina. Järvenpään Sosiaali- ja terveyskeskus suunnitellaan VIRMA-vaiheessa palveluntuottajan kokoaman suunnittelukonsortion ja tilaajan yhteistyönä. VIRMA-vaiheen päävaiheet ovat ehdotus-, yleis- ja rakennuslupasuunnittelu. VIRMA-vaiheen jälkeen jatketaan tilaajan päätöksellä VARMA-vaiheeseen. VARMA-vaiheessa tehdään toteutussuunnittelu ja rakennetaan kiinteistö suunnittelukonsortion, rakentajan ja tilaajan yhteistyönä. Tavoitteena on, että palveluntuottaja jatkaa VIRMA-vaiheesta VARMA-vaiheeseen edellyttäen, että hankkeen käytettävyys-, taloudelliset ja energiatehokkuus ja muut tilaajan asettamat tavoitteet saavutetaan ja että VIRMA-vaihe toteutuu suunnitellusti. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden tehdä päätöksen VARMA-vaiheen toteuttamisesta ja siihen siirtymisestä sekä palveluntuottajan jatkamisesta tähän vaiheeseen. Hankkeessa noudatetaan korruption ja harmaan talouden suhteen nollatoleranssia. Osana Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskus hanketta tilaaja hankkii nyt kokonaisuutena VIRMA-vaiheeseen kuuluvan uudisrakennuksen suunnittelun sisältäen pää-, arkkitehti-, talotekniikka- (ts. lvia- ja sähkö-), rakenne-, geo-, maisema-, sisustus-, hissi-, puhdastila-, akustiikka-, turvallisuus- ja palosuunnittelun sekä suunnittelun johtamisen. Suunnittelun johtaminen sisältää esimerkiksi hankkeen kustannusohjauksen ja aikataulujohtamisen. Lisäksi ehdokkaalla tulee olla tarvittaessa valmius toteuttaa tietomallikoordinaattorin ja sairaalalaitesuunnittelun tehtävät. Suunnittelu toteutetaan kokonaisuudessaan tietomallinnuksella virtuaalisuutta, rakennusosapohjaista kustannustietoa ja vuorovaikutteisuutta hyödyntäen. Tilaaja integroituu palveluntuottajan kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehdokkaan tulee osallistumishakemuksessa esittää pää-, arkkitehti-, talotekniikka- ja rakennesuunnittelusta sekä suunnittelun johtamisesta vastaavat osapuolet (yritykset). Muut suunnittelutehtävistä, käyttäjävuorovaikutuksesta, visualisoinnista (yms.) vastaavat osapuolet pyydetään nimeämään tarjouspyyntövaiheessa. Suunnitelmien mallinnustaso ja määrä esitetään tarjouspyyntöasiakirjoissa. Tilaaja omistaa projektia koskevat ja tilaajalle toimitetut dokumentit ja niiden sisältämät tiedot. Tilaajalla on dokumenttien ja tietomallien täysi käyttöoikeus kyseisessä rakennuskohteessa tilaajan vapaasti valitsemiin käyttötarkoituksiin. VIRMA-vaihe käynnistyy elokuussa 2013 ja vaiheen tavoiteltu valmistuminen on huhtikuussa 2014. VARMA-vaiheen ja kiinteistön on tarkoitus valmistua lokakuussa 2016. Hankkeen urakkamuoto on joko projektinjohtourakka soveltaen allianssimallin periaatteita tai allianssiurakka. Tilaaja valitsee rakennuksen urakkamuodon viimeistään yleissuunnitteluvaiheen aikana. Ehdokkaan tulee olla sitoutunut toteuttamaan hanke molemmilla urakkamuodoilla tilaajan valinnan mukaisesti. Hankkeessa pyritään soveltamaan allianssiurakan tyyppistä kaupallista mallia soveltuvin osin.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2013-05-17.
Hankinta julkaistiin 2013-04-16.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2013-04-16) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Määrä tai laajuus:
Ensimmäinen sopimusosa:VIRMA-vaiheeseen liittyvä suunnittelutyö toteutetaan alustavasti 8/2013 – 4/2014. Sen lopputuloksena syntyvät rakennuslupatasoiset Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen suunnitteluasiakirjat rakennusinvestointia varten tarvittavine päätöstietoineen. Ennakoitu arvo tai hintahaarukka ilman arvonlisäveroa on n. 750 000 – 1 500 000 EUR.Toinen sopimusosa (lisähankintamahdollisuus):VARMA-vaiheeseen liittyvän suunnittelun toteutetaan alustavasti 5/2014 – 10/2016. Sen lopputuloksena on Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen rakentamiseen tarvittavat suunnitteluasiakirjat. Ennakoitu arvo tai hintahaarukka ilman arvonlisäveroa on n. 1 000 000 – 2 500 000 EUR.Ensimmäisen sopimusosan (VIRMA) kesto on n. 6 - 12 kk sopimuksen tekemisestä. Toisen sopimusosan (VARMA) kesto on n. 24 – 32 kk.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalo
Postiosoite: c/o Järvenpään kaupunki, PL 41
Postinumero: 04401
Postitoimipaikka: Järvenpää
Yhteystiedot
Sähköposti: jari.toivo@jarvenpaa.fi📧
Puhelin: +358 407495920📞
Osallistumishakemukset liitteineen palautetaan Sokopro -järjestelmään. Suoran linkin Sokopro-järjestelmään löydät kohdasta tarjouspyyntöasiakirjat ja osallistumishakemuksen latauslinkin saat sähköpostiisi täyttämällä järjestelmään yhteystietosi. Mikäli viesti ei tule kahden minuutin kuluessa yhteystietojen täyttämisestä, tarkista sähköpostin roskapostisi. Lataa osallistumishakemus käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä. Suosittelemme Windows-käyttöjärjestelmää osallistumishakemuksen tekoon. Palauta osallistumishakemuksesi määräaikaan mennessä käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä.
Teknisissä ongelmissa ole yhteydessä helpdesk@sokonet.fi tai +358 20035211 ja hankintailmoitukseen liittyen jari.toivo@jarvenpaa.fi
Tarjoaja ei saa poistaa tai vaihtaa tarjoamiaan yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa. Tarjoaja saa lisätä yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa.
Jokainen yritys voi olla mukana ainoastaan yhdessä osallistumishakemuksessa suunnittelun johtajamisesta, pääsuunnittelusta, arkkitehtisuunnittelusta, rakennesuunnittelusta tai talotekniikkasuunnittelusta vastaavana osapuolena.
Osallistumishakemukset liitteineen palautetaan Sokopro -järjestelmään. Suoran linkin Sokopro-järjestelmään löydät kohdasta tarjouspyyntöasiakirjat ja osallistumishakemuksen latauslinkin saat sähköpostiisi täyttämällä järjestelmään yhteystietosi. Mikäli viesti ei tule kahden minuutin kuluessa yhteystietojen täyttämisestä, tarkista sähköpostin roskapostisi. Lataa osallistumishakemus käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä. Suosittelemme Windows-käyttöjärjestelmää osallistumishakemuksen tekoon. Palauta osallistumishakemuksesi määräaikaan mennessä käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä.
Tarjoaja ei saa poistaa tai vaihtaa tarjoamiaan yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa. Tarjoaja saa lisätä yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa.
Jokainen yritys voi olla mukana ainoastaan yhdessä osallistumishakemuksessa suunnittelun johtajamisesta, pääsuunnittelusta, arkkitehtisuunnittelusta, rakennesuunnittelusta tai talotekniikkasuunnittelusta vastaavana osapuolena.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
"Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalo, suunnittelu" -hankinnan tavoitteena on hankkia tilaajan käyttöön kokonaistaloudellisesti edullisin palveluntuottaja, jonka tiimillä on parhaat edellytykset toteuttaa Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen suunnittelu virtuaalisesti ja vuorovaikutteisesti. Virtuaalisuudella tarkoitetaan esimerkiksi, että eri suunnittelualojen suunnitteluratkaisut on pystyttävä visualisoimaan käyttäjille käyttäjäpalautteen saamiseksi suoraan yhdestä tietomallista. Vuorovaikutteisuudella tarkoitetaan esimerkiksi, että käyttäjät osallistetaan aktiivisesti kaikkiin suunnitteluvaiheisiin. Tämän hankintailmoituksen tavoitteena on valita tarjousvaiheeseen ne ehdokkaat, joilla on kyvykkyys ja kokemus sairaala- ja terveyskeskus rakennusten suunnittelusta ja rakennusten mallintamisesta sekä muutoskyky uuden toimintamallin käyttöönottoon.

Rakennettava Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskus kokoaa merkittävän osan kaupungin tarjoamista sosiaali- ja terveyden palveluista samoihin tiloihin. Rakennukseen sijoittuvia toimintayksiköitä ovat alustavasti avosairaanhoito, työterveyshuolto, suun terveydenhuolto, aikuissosiaalityön ja mielenterveystyön ja päihdetyön yksikkö, laboratorio, kuvantaminen, päivystys, kotisairaala, fysioterapia ja osasto akuutti- ja kuntoutuspotilaille sekä välinehuolto. Lisäksi rakennukseen tulee yhteistiloja kuten yhdistetty taukotila-lounasravintola keittiöineen, kokoustiloja, sosiaalitiloja sekä aputiloja.

Rakennuksessa tarjottavia terveydenhuollon palveluita tulee käyttämään keskimäärin noin 1250 asiakasta vuorokaudessa sekä osastojen potilaat ja heidän vieraansa. Henkilökuntaa rakennuksessa on noin 300.
Hankkeen kokonaislaajuus on noin 12 500 - 16 000 brm² ja kokonaiskustannusarvio noin 35 - 45 000 000 euroa (alv 0%). Tarkemmat kiinteistölle ja rakennukselle asetetut tavoitteet kerrotaan tarjouspyynnössä.
Rakennushanke toteutetaan peräkkäisinä VIRMA- ja VARMA-vaiheina. Järvenpään Sosiaali- ja terveyskeskus suunnitellaan VIRMA-vaiheessa palveluntuottajan kokoaman suunnittelukonsortion ja tilaajan yhteistyönä. VIRMA-vaiheen päävaiheet ovat ehdotus-, yleis- ja rakennuslupasuunnittelu. VIRMA-vaiheen jälkeen jatketaan tilaajan päätöksellä VARMA-vaiheeseen. VARMA-vaiheessa tehdään toteutussuunnittelu ja rakennetaan kiinteistö suunnittelukonsortion, rakentajan ja tilaajan yhteistyönä.

Tavoitteena on, että palveluntuottaja jatkaa VIRMA-vaiheesta VARMA-vaiheeseen edellyttäen, että hankkeen käytettävyys-, taloudelliset ja energiatehokkuus ja muut tilaajan asettamat tavoitteet saavutetaan ja että VIRMA-vaihe toteutuu suunnitellusti. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden tehdä päätöksen VARMA-vaiheen toteuttamisesta ja siihen siirtymisestä sekä palveluntuottajan jatkamisesta tähän vaiheeseen.

Hankkeessa noudatetaan korruption ja harmaan talouden suhteen nollatoleranssia.
Osana Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskus hanketta tilaaja hankkii nyt kokonaisuutena VIRMA-vaiheeseen kuuluvan uudisrakennuksen suunnittelun sisältäen pää-, arkkitehti-, talotekniikka- (ts. lvia- ja sähkö-), rakenne-, geo-, maisema-, sisustus-, hissi-, puhdastila-, akustiikka-, turvallisuus- ja palosuunnittelun sekä suunnittelun johtamisen. Suunnittelun johtaminen sisältää esimerkiksi hankkeen kustannusohjauksen ja aikataulujohtamisen. Lisäksi ehdokkaalla tulee olla tarvittaessa valmius toteuttaa tietomallikoordinaattorin ja sairaalalaitesuunnittelun tehtävät.

Suunnittelu toteutetaan kokonaisuudessaan tietomallinnuksella virtuaalisuutta, rakennusosapohjaista kustannustietoa ja vuorovaikutteisuutta hyödyntäen. Tilaaja integroituu palveluntuottajan kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ehdokkaan tulee osallistumishakemuksessa esittää pää-, arkkitehti-, talotekniikka- ja rakennesuunnittelusta sekä suunnittelun johtamisesta vastaavat osapuolet (yritykset). Muut suunnittelutehtävistä, käyttäjävuorovaikutuksesta, visualisoinnista (yms.) vastaavat osapuolet pyydetään nimeämään tarjouspyyntövaiheessa.

Suunnitelmien mallinnustaso ja määrä esitetään tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tilaaja omistaa projektia koskevat ja tilaajalle toimitetut dokumentit ja niiden sisältämät tiedot. Tilaajalla on dokumenttien ja tietomallien täysi käyttöoikeus kyseisessä rakennuskohteessa tilaajan vapaasti valitsemiin käyttötarkoituksiin.
VIRMA-vaihe käynnistyy elokuussa 2013 ja vaiheen tavoiteltu valmistuminen on huhtikuussa 2014. VARMA-vaiheen ja kiinteistön on tarkoitus valmistua lokakuussa 2016. Hankkeen urakkamuoto on joko projektinjohtourakka soveltaen allianssimallin periaatteita tai allianssiurakka. Tilaaja valitsee rakennuksen urakkamuodon viimeistään yleissuunnitteluvaiheen aikana. Ehdokkaan tulee olla sitoutunut toteuttamaan hanke molemmilla urakkamuodoilla tilaajan valinnan mukaisesti. Hankkeessa pyritään soveltamaan allianssiurakan tyyppistä kaupallista mallia soveltuvin osin.

Ensimmäinen sopimusosa:
VIRMA-vaiheeseen liittyvä suunnittelutyö toteutetaan alustavasti 8/2013 – 4/2014. Sen lopputuloksena syntyvät rakennuslupatasoiset Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen suunnitteluasiakirjat rakennusinvestointia varten tarvittavine päätöstietoineen. Ennakoitu arvo tai hintahaarukka ilman arvonlisäveroa on n. 750 000 – 1 500 000 EUR.

Toinen sopimusosa (lisähankintamahdollisuus):
VARMA-vaiheeseen liittyvän suunnittelun toteutetaan alustavasti 5/2014 – 10/2016. Sen lopputuloksena on Järvenpään Sosiaali- ja Terveyskeskuksen rakentamiseen tarvittavat suunnitteluasiakirjat. Ennakoitu arvo tai hintahaarukka ilman arvonlisäveroa on n. 1 000 000 – 2 500 000 EUR.

Ensimmäisen sopimusosan (VIRMA) kesto on n. 6 - 12 kk sopimuksen tekemisestä. Toisen sopimusosan (VARMA) kesto on n. 24 – 32 kk.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Kyllä. Tavoitteena on, että palveluntuottaja jatkaa VIRMA-vaiheesta VARMA-vaiheeseen edellyttäen, että hankkeen käytettävyys-, taloudelliset ja energiatehokkuus ja muut tilaajan asettamat tavoitteet saavutetaan ja VIRMA-vaihe toteutuu suunnitellusti.

Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Järvenpää
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Soveltuvuutta koskevat vähittäisvaatimukset:
1. Jokaisella tässä nimetyllä ehdokkaan osapuolella on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus ja osapuolet on merkitty kaupparekisteriin.
2. Jokainen tässä nimetty ehdokkaan osapuoli on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverollisten rekisteriin, jos ko. yrityksellä on lain mukaan velvollisuus rekisteröityä näihin rekistereihin.
3. Jokainen tässä nimetty ehdokkaan osapuoli on suorittanut veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja työeläkemaksunsa. Näissä ei saa olla maksamattomia eriä (maksusuunnitelma ei kelpaa).
Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida:
Tiedot on määritetty tämän hankintailmoituksen liitteessä.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Soveltuvuutta koskevat vähittäisvaatimukset:
4. Jokaisella tässä nimetyllä ehdokkaan osapuolella on tehtävän suorittamisen edellyttämä, riittävä taloudellinen vakaus, vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokitus A tai vastaava.
5. Yhden tässä nimetyn ehdokkaan osapuolen, joka vastaa talotekniikka- tai arkkitehtisuunnittelusta tai suunnittelun johtamisesta, liikevaihdon tulee olla yli 2 000 000 euroa edellisellä tilikaudella ja muilla ehdokkaan osapuolilla yli 100 000 euroa edellisellä tilikaudella.
5. Yhden tässä nimetyn ehdokkaan osapuolen, joka vastaa talotekniikka- tai arkkitehtisuunnittelusta tai suunnittelun johtamisesta, liikevaihdon tulee olla yli 2 000 000 euroa edellisellä tilikaudella ja muilla ehdokkaan osapuolilla yli 100 000 euroa edellisellä tilikaudella.
Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida:
Tiedot on määritetty tämän hankintailmoituksen liitteessä.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset:
6. Ehdokas on nimennyt hankkeen pää-, arkkitehti-, rakenne- ja talotekniikka-suunnittelusta sekä suunnittelun johtamisesta vastaavat osapuolet (yritykset)
7. Ehdokas on toteuttanut vähintään yhden yli 4 000 brm²:n tai kahden yli 2 000 brm² sairaala- tai terveyskeskus kohteen arkkitehti- tai talotekniikkasuunnittelun tai suunnittelun johtamisen toteutusvaiheen loppuun saakka viimeisen kolmen vuoden aikana laskettuna taaksepäin tämän hankintailmoituksen julkaisupäivästä

8. Ehdokkaalla on kokemusta vähintään yhdestä tietomallipohjaisesti arkkitehti- tai talotekniikkasuunnitellusta yli 4 000 brm²:n kiinteistöstä tai tällaisen kiinteistön suunnittelun johtamisen tehtävästä viimeisen kolmen vuoden aikana laskettuna taaksepäin tämän hankintailmoituksen julkaisupäivästä

Vähimmäisvaatimukset täyttävä kohde voi olla sama kohdissa 7 ja 8.
Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida:
Tiedot on määritetty tämän hankintailmoituksen liitteessä.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ilmoitetaan tarjouspyynnössä.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyynnössä.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Ehdokkaan osapuolten, joiden kanssa tehdään sopimus VIRMA-vaiheen toteuttamisesta, tulee olla rekisteröity yritys; Oy, KY tai vastaava. Mahdolliselta ehdokkaan osapuolten muodostamalta konsortiolta ei edellytetä yhteisyrityksen perustamista. Konsortiolta edellytetään ehdokkaiden keskinäistä aiesopimusta. Aiesopimus tulee esittää tarjouspyyntövaiheessa.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava
Ehdokkaan osapuolten, joiden kanssa tehdään sopimus VIRMA-vaiheen toteuttamisesta, tulee olla rekisteröity yritys; Oy, KY tai vastaava. Mahdolliselta ehdokkaan osapuolten muodostamalta konsortiolta ei edellytetä yhteisyrityksen perustamista. Konsortiolta edellytetään ehdokkaiden keskinäistä aiesopimusta. Aiesopimus tulee esittää tarjouspyyntövaiheessa.
Palvelun suorittaminen on varattu tietylle ammatille: Suomen maankäyttö- ja rakennuslaki, Suomen Rakennusmääräyskokoelma
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet ✅
Menettely
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 5
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Other
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jari Toivo
Asiakirjojen URL-osoite: www.jarvenpaa.fi🌏
Osallistumishakemukset liitteineen palautetaan Sokopro -järjestelmään. Suoran linkin Sokopro-järjestelmään löydät kohdasta tarjouspyyntöasiakirjat ja osallistumishakemuksen latauslinkin saat sähköpostiisi täyttämällä järjestelmään yhteystietosi. Mikäli viesti ei tule kahden minuutin kuluessa yhteystietojen täyttämisestä, tarkista sähköpostin roskapostisi. Lataa osallistumishakemus käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä. Suosittelemme Windows-käyttöjärjestelmää osallistumishakemuksen tekoon. Palauta osallistumishakemuksesi määräaikaan mennessä käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä.
Osallistumishakemukset liitteineen palautetaan Sokopro -järjestelmään. Suoran linkin Sokopro-järjestelmään löydät kohdasta tarjouspyyntöasiakirjat ja osallistumishakemuksen latauslinkin saat sähköpostiisi täyttämällä järjestelmään yhteystietosi. Mikäli viesti ei tule kahden minuutin kuluessa yhteystietojen täyttämisestä, tarkista sähköpostin roskapostisi. Lataa osallistumishakemus käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä. Suosittelemme Windows-käyttöjärjestelmää osallistumishakemuksen tekoon. Palauta osallistumishakemuksesi määräaikaan mennessä käyttäen helpdesk@sokonet.fi -osoitteesta saamaasi linkkiä.
Tarjoaja ei saa poistaa tai vaihtaa tarjoamiaan yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa. Tarjoaja saa lisätä yrityksiä tarjouspyyntövaiheessa.
Jokainen yritys voi olla mukana ainoastaan yhdessä osallistumishakemuksessa suunnittelun johtajamisesta, pääsuunnittelusta, arkkitehtisuunnittelusta, rakennesuunnittelusta tai talotekniikkasuunnittelusta vastaavana osapuolena.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2013-09-11 📅
Nimi: Suunnitteluryhmä VALO (Uki Arkkitehdit, Tähti-Set Oy, A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, Insinööritoimisto Erkki Leskinen Oy ja Insinööritoimisto AX-LVI Oy)
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4
Lähde: OJS 2013/S 226-393955 (2013-11-20)