Johdon raportointiratkaisu

KuntaPro Oy

KuntaPro Oy pyytää tarjoustanne johdon raportointiratkaisusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana ostajan puolelta kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla/toimittajan puolelta 12 kuukauden irtisanomisajalla. Sopimustoimittajaksi valitaan yksi (1) toimittaja, mutta pidätetään oikeus käyttää vähäisissä määrin muita toimittajia konsultointiin ja auditointiin.
Tilaajalla on oikeus tarkistaa tarjoajan tarjouksessaan liitteineen antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Mikäli annetut tiedot eivät pidä paikkansa, tarjous tullaan hylkäämään.
Raportointiratkaisu koostuu useammasta moduulista, joita toteutetaan asiakastarpeiden mukaisessa järjestyksessä. Vuonna 2014 toteutetaan alustavasti ainakin seuraavat moduulit:
1. henkilöstö (palkkahallinto- ja kirjanpitojärjestelmään pohjautuva);
2. talous (kirjanpitojärjestelmään pohjautuva);
Raportointiratkaisua rakennetaan erillisinä kokonaisuuksina, kuitenkin niin että teknologinen alustarakenne ja tietomalli on yksi ja yhtenäinen kaikille raportoinnin osioille.
Hankinnan tavoitteena on löytää strateginen kumppani, joka hallitsee parhaat käytännöt BI-projekteissa. Johdon raportointiratkaisun toteuttamisesta vastaa KuntaPron kolmen hengen tiimi yhteistyössä toimittajan kanssa. Toimittajan rooli sisältää muun muassa:
— pitkän tähtäimen ratkaisukehitys,
— työmääräarvio ja aikataulutus sekä road map,
— tietovarastoarkkitehtuurin määrittely ja mallinnus,
— käyttöoikeuksien määrittely ja raportointi,
— ongelmakohtien konsultointi kehityksessä ja ylläpidossa.
Toimittajan osaamisessa arvostamme kykyä hallita BI-projekteja sekä suunnitella/määritellä BI-ratkaisuja valituilla työkaluilla (SQL 2012 ja Sharepoint 2013). Toimittajan kanssa voidaan toteuttaa tapauskohtaisesti (riippuen asiakkaan tarpeesta) joko molemmat osat tai vain tietyn osan ratkaisusta.
Tavoitteena on tarjota asiakkaille moderni ja dynaaminen johdon raportoinnin ratkaisu, jossa eri kohderyhmille (esim. kaupunginhallituksen jäsenet, valtuutetut, lautakuntien jäsenet, kaupungin virkamiesjohto) pystytään tarjoamaan ajantasaista ja luotettavaa tietoa menneestä (talouden toteutuma, indikaattoritiedot) ja luomaan tulevaisuuden eri aikavälien ennuste- ja tasapainottamisen malleja.
Raportointiympäristön tekninen kuvaus on tämän tarjouspyynnön liitteessä numero 1.
Johdon raportointiratkaisun arkkitehtuuri on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä numero 2.
Toteutuksessa ja määrityksissä tulee käyttää Suomen kieltä ellei muuta kirjallisesti sovita.
Työ toteutetaan tarpeelliseksi katsotuilta osiltaan KuntaPro Oy:n tiloissa Hämeenlinnassa KuntaPro Oy:n omien asiantuntijoiden kanssa ja heidän valvonnassaan. Kaikilta osin työ ei edellytä läsnäoloa KuntaPro Oy:n tiloissa, vaan työtä voidaan tehdä soveltuvilta osin myös tarojajan määrittelemissä ja kustantamissa muissa tiloissa.
Huom! Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta:
https://tarjouspalvelu.fi/kuntapro/?id=13670&tpk=77f01d62-345b-4561-ba0d-e07931ce30bb

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2014-01-16. Hankinta julkaistiin 2013-12-05.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2013-12-05 hankintailmoitus
2014-04-22 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2013-12-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Järjestelmä- ja tukipalvelut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Ei määritelty
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Järjestelmä- ja tukipalvelut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: KuntaPro Oy
Postiosoite: Arvi Kariston katu 1 b
Postinumero: 13100
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Yhteystiedot
Sähköposti: johanna.tuomola@kuntapro.fi 📧
Puhelin: +358 36213817 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2013-12-05 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2014-01-16 📅
Julkaisupäivä: 2013-12-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2013/S 238-413997
EUVL-S-numero: 238

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
KuntaPro Oy pyytää tarjoustanne johdon raportointiratkaisusta tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana ostajan puolelta kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla/toimittajan puolelta 12 kuukauden irtisanomisajalla. Sopimustoimittajaksi valitaan yksi (1) toimittaja, mutta pidätetään oikeus käyttää vähäisissä määrin muita toimittajia konsultointiin ja auditointiin.
Näytä lisää
Tilaajalla on oikeus tarkistaa tarjoajan tarjouksessaan liitteineen antamat tiedot ennen hankintapäätöksen tekemistä. Mikäli annetut tiedot eivät pidä paikkansa, tarjous tullaan hylkäämään.
Raportointiratkaisu koostuu useammasta moduulista, joita toteutetaan asiakastarpeiden mukaisessa järjestyksessä. Vuonna 2014 toteutetaan alustavasti ainakin seuraavat moduulit:
1. henkilöstö (palkkahallinto- ja kirjanpitojärjestelmään pohjautuva);
2. talous (kirjanpitojärjestelmään pohjautuva);
Raportointiratkaisua rakennetaan erillisinä kokonaisuuksina, kuitenkin niin että teknologinen alustarakenne ja tietomalli on yksi ja yhtenäinen kaikille raportoinnin osioille.
Hankinnan tavoitteena on löytää strateginen kumppani, joka hallitsee parhaat käytännöt BI-projekteissa. Johdon raportointiratkaisun toteuttamisesta vastaa KuntaPron kolmen hengen tiimi yhteistyössä toimittajan kanssa. Toimittajan rooli sisältää muun muassa:
Näytä lisää
— pitkän tähtäimen ratkaisukehitys,
— työmääräarvio ja aikataulutus sekä road map,
— tietovarastoarkkitehtuurin määrittely ja mallinnus,
— käyttöoikeuksien määrittely ja raportointi,
— ongelmakohtien konsultointi kehityksessä ja ylläpidossa.
Toimittajan osaamisessa arvostamme kykyä hallita BI-projekteja sekä suunnitella/määritellä BI-ratkaisuja valituilla työkaluilla (SQL 2012 ja Sharepoint 2013). Toimittajan kanssa voidaan toteuttaa tapauskohtaisesti (riippuen asiakkaan tarpeesta) joko molemmat osat tai vain tietyn osan ratkaisusta.
Näytä lisää
Tavoitteena on tarjota asiakkaille moderni ja dynaaminen johdon raportoinnin ratkaisu, jossa eri kohderyhmille (esim. kaupunginhallituksen jäsenet, valtuutetut, lautakuntien jäsenet, kaupungin virkamiesjohto) pystytään tarjoamaan ajantasaista ja luotettavaa tietoa menneestä (talouden toteutuma, indikaattoritiedot) ja luomaan tulevaisuuden eri aikavälien ennuste- ja tasapainottamisen malleja.
Näytä lisää
Raportointiympäristön tekninen kuvaus on tämän tarjouspyynnön liitteessä numero 1.
Johdon raportointiratkaisun arkkitehtuuri on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä numero 2.
Toteutuksessa ja määrityksissä tulee käyttää Suomen kieltä ellei muuta kirjallisesti sovita.
Työ toteutetaan tarpeelliseksi katsotuilta osiltaan KuntaPro Oy:n tiloissa Hämeenlinnassa KuntaPro Oy:n omien asiantuntijoiden kanssa ja heidän valvonnassaan. Kaikilta osin työ ei edellytä läsnäoloa KuntaPro Oy:n tiloissa, vaan työtä voidaan tehdä soveltuvilta osin myös tarojajan määrittelemissä ja kustantamissa muissa tiloissa.
Näytä lisää
Huom! Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta:
Vaihtoehtojen kuvaus: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: KuntaPro Oy
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuntapro/?id=13670&tpk=77f01d62-345b-4561-ba0d-e07931ce30bb 🌏
Lähde: OJS 2013/S 238-413997 (2013-12-05)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2014-04-22)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2014-04-22 📅
Julkaisupäivä: 2014-04-24 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2014/S 080-140271
Viittaa ilmoitukseen: 2013/S 238-413997
EUVL-S-numero: 80

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 100 000 💰
500 000 💰

Sopimuksen tekeminen
Nimi: Cerion Solutions Oy
Postinumero: 00000
Lähde: OJS 2014/S 080-140271 (2014-04-22)