Metsäpalojen tähystyslennot
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Hankinnan kohteena on ilmailuhallinnon 15.5.2000 julkaisemassa ilmailutiedotuksessa OPS T2-100 (http://www.ilmailuhallinto.fi/files/lth/imt-ops-t/opt2_100.pdf) tarkoitetut metsäpalojen palovalvontalennot (jäljempänä myös "metsäpalojen tähystyslennot" tai "tähystyslennot"), jotka tulee suorittaa noudattaen voimassaolevaa lainsäädäntöä (kuten ilmailulakia) ja viranomaisohjeita. OPS T2-100 ilmailutiedotusta ollaan parhaillaan uudistamassa. Lentotähystyksessä tulee siirtyä noudattamaan tätä uutta ilmailumääräystä heti, kun se tulee voimaan. Metsäpalojen tähystystoiminta on Asiakkaan lakisääteinen tehtävä, jota Palveluntuottaja tuottaa Asiakkaan puolesta.
Tähystyslennoilla tarkoitetaan palveluntuottajien oma-aloitteisia metsäpaloindeksiin perustuvia metsäpalojen tähystyslentoja. Tähystyslennoiksi luetaan myös pelastusviranomaisten erikseen pyytämät ja hätäkeskuksen hälyttämät savuhavaintojen tiedustelulennot ja maastopaloihin liittyvät lyhytkestoiset opastuslennot.
Tavoitteena on, että sopimukset tulevat voimaan 16.4.2012. Sopimus on yhden vuoden pituinen. Lisäksi Asiakkaalla on oikeus ottaa käyttöönsä yhden vuoden optio haluamiaan reittejä koskien. Asiakas ilmoittaa option käyttöönotesta maaliskuun 2013 loppuun mennessä.
Palveluntuottaja varautuu aloittamaan lentotoiminnan vuosittain 1.5. mennessä ja jatkamaan lentotoimintaa metsäpalokauden päättymiseen 31.8. saakka. Mikäli sääolosuhteet sitä edellyttävät, lentotoiminta tulee olla mahdollista aloittaa ennen 1.5. Asiakkaan kanssa voidaan sopia, että lentoloimintaa jatketaan 30.9 saakka.
Metsäpalojen lentotähystystä suoritetaan 26 eri reitillä, jotka jakaantuvat tasaisesti ympäri Suomen.
Kts. tarkemmin tarjouspyyntö.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2012-02-20. Hankinta julkaistiin 2012-01-02.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
- • Aavahelukan Ilmailukerho ry
- • Air Spark Oy
- • Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerho ry
- • Heinolan ilmailukerho ry
- • Ilmailukerho Pohjolan Moottorilentäjät ry
- • Joensuun Ilmailukerho ry
- • Kainuun Moottorilentäjät ry
- • Keski-Karjalan Ilmailukerho ry
- • Keski-Suomen Ilmailijat ry
- • Kuopion Lentäjät ry
- • Kuusamon Ilmailukerho ry
- • North Flying Wings ry
- • Raahen Ilmailijat ry
- • Ryhmittymä Jukolan Pilotit ry ja Finnairin lentokerho ry
- • Ryhmittymä Kalajokilaakson Ilmailukerho ry ja Pyhäsalmen Ilmailukerho ry
- • Ryhmittymä Kauttuan ilmailukerho ja Turun lentokerho ry
- • Ryhmittymä Kokkolan Ilmailukerho ry ja Ilmasotakoulun lentokerho ry
- • Ryhmittymä Lappeenrannan ilmailuyhdistys ry, Imatran ilmailukerho ry, Kotkan ilmailukerho ry, Utin lentokerho ry
- • Savonlinnan lentokerho ry
- • Sodankylän Ilmailukerho ry
- • Tervalentäjät ry
- • Tunturi-Ilmailijat ry
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2012-01-02 | hankintailmoitus |
| 2012-02-03 | Lisätietoilmoitus |
| 2012-05-10 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lentokoneilla suoritettavat ja niihin liittyvät palvelut
Määrä tai laajuus: 800 000
Hankinnan kokonaisarvo: 800 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lentokoneilla suoritettavat ja niihin liittyvät palvelut 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee vähintään yhtä erää
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Postiosoite: PL 293
Postinumero: 90101
Postitoimipaikka: Oulu
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.avi.fi/pohiois 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-01-02 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2012-02-20 📅
Julkaisupäivä: 2012-01-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 10-015500
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 232-376190
EUVL-S-numero: 10
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Reitti 1
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Reitti 2
Osan numero: 3
Osan nimi: Reitti 3
Osan numero: 4
Osan nimi: Reitti 4
Osan numero: 5
Osan nimi: Reitti 5
Osan numero: 6
Osan nimi: Reitti 6
Osan numero: 7
Osan nimi: Reitti 7
Osan numero: 8
Osan nimi: Reitti 8
Osan numero: 9
Osan nimi: Reitti 9
Osan numero: 10
Osan nimi: Reitti 10
Osan numero: 11
Osan nimi: Reitti 11
Osan numero: 12
Osan nimi: Reitti 12
Osan numero: 13
Osan nimi: Reitti 13
Osan numero: 14
Osan nimi: Reitti 14
Osan numero: 15
Osan nimi: Reitti 15
Osan numero: 16
Osan nimi: Reitti 16
Osan numero: 17
Osan nimi: Reitti 17
Osan numero: 18
Osan nimi: Reitti 18
Osan numero: 19
Osan nimi: Reitti 19
Osan numero: 20
Osan nimi: Reitti 20
Osan numero: 21
Osan nimi: Reitti 21
Osan numero: 22
Osan nimi: Reitti 22
Osan numero: 23
Osan nimi: Reitti 23
Osan numero: 24
Osan nimi: Reitti 24
Osan numero: 25
Osan nimi: Reitti 25
Osan numero: 26
Osan nimi: Reitti 26
Vaihtoehtojen kuvaus:
Kesto: 12 kuukautta
Viitenumero: Tarjouspyyntö Metsäpalojen lentotähystysDiaarinumero PSAVI/2551/05.09.04/2011
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Täydentävä CPV-koodi: FB04
QB49
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2012-06-30 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: Hansel Oy
Postiosoite: PL 1386, Mannerheiminaukio 1A
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00101
Puhelin: +358 207444200 📞
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
URL lisätietoja varten: http://www.hansel.fi 🌏
Osallistumisen URL-osoite: http://www.hansel.fi 🌏
Asiakirjojen URL-osoite: http://www.hansel.fi 🌏
Viite
Päivämäärät
Julkaisupäivä: 2011-11-28 📅
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: Tarjouspyyntö Metsäpalojen lentotähystys
Diaarinumero PSAVI/2551/05.09.04/2011
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2011/S 232-376190
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Yhteystiedot
Lähde: OJS 2012/S 010-015500 (2012-01-02)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-02-03 📅
Julkaisupäivä: 2012-02-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 25-039695
Viittaa ilmoitukseen: 2012/S 10-015500
EUVL-S-numero: 25
Lähde: OJS 2012/S 025-039695 (2012-02-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 800 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni
Menettely
Menettelyn tyyppi: Ei määritelty
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-05-10 📅
Julkaisupäivä: 2012-05-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 91-149907
EUVL-S-numero: 91
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Nimi: Ryhmittymä Kauttuan ilmailukerho ja Turun lentokerho ry
Postiosoite: Ilomäentie 47
Postitoimipaikka: Hinnerjoki
Postinumero: 27600
2️⃣
Nimi: Air Spark Oy
Postiosoite: Oravanmarjatie 4
Postitoimipaikka: Lempäälä
Postinumero: 37550
3️⃣
4️⃣
Nimi: Keski-Suomen Ilmailijat ry
Postiosoite: Majamäentie 13
Postitoimipaikka: Tikkakoski
Postinumero: 41160
5️⃣
6️⃣
Nimi: Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerho ry
Postiosoite: Poutunrannantie 263
Postitoimipaikka: Untamala
Postinumero: 61440
7️⃣
Nimi: Ryhmittymä Kokkolan Ilmailukerho ry ja Ilmasotakoulun lentokerho ry
Postiosoite: Lahnakoskentie 69
Postitoimipaikka: Kokkola
Postinumero: 67500
8️⃣
Nimi: Ryhmittymä Jukolan Pilotit ry ja Finnairin lentokerho ry
Postiosoite: Terholantie 87 B
Postitoimipaikka: Järvenpää
Postinumero: 04430
9️⃣
Nimi: Ryhmittymä Lappeenrannan ilmailuyhdistys ry, Imatran ilmailukerho ry, Kotkan ilmailukerho ry, Utin lentokerho ry
Postiosoite: Lentokentäntie 35
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Postinumero: 53600
1️⃣0️⃣
Nimi: Heinolan ilmailukerho ry
Postiosoite: Telakkatie 3 B 2
Postitoimipaikka: Heinola
Postinumero: 18100
1️⃣1️⃣
Nimi: Savonlinnan lentokerho ry
Postiosoite: Järvenpäänraitti 403
Postitoimipaikka: Savonlinna
Postinumero: 57230
1️⃣2️⃣
Nimi: Kuopion Lentäjät ry
Postiosoite: PL 26
Postitoimipaikka: Kuopio
Postinumero: 70110
1️⃣3️⃣
Nimi: Kuopion lentäjät ry
1️⃣4️⃣
Nimi: Keski-Karjalan Ilmailukerho ry
Postiosoite: Peltotie 3
Postitoimipaikka: Kitee
Postinumero: 82500
1️⃣5️⃣
Nimi: Joensuun Ilmailukerho ry
Postiosoite: Kalevankatu 15 c 18
Postitoimipaikka: Joensuu
Postinumero: 80110
1️⃣6️⃣
Nimi: Ryhmittymä Kalajokilaakson Ilmailukerho ry ja Pyhäsalmen Ilmailukerho ry
Postiosoite: Kastarintie 2
Postitoimipaikka: Oulainen
Postinumero: 86300
1️⃣7️⃣
Nimi: Raahen Ilmailijat ry
Postiosoite: Ouluntie 331
Postitoimipaikka: Jääli
Postinumero: 90940
1️⃣8️⃣
Nimi: Kainuun Moottorilentäjät ry
Postiosoite: Telakkakuja 1 A 1
Postitoimipaikka: Kajaani
Postinumero: 87100
1️⃣9️⃣
2️⃣0️⃣
Nimi: Kuusamon Ilmailukerho ry
Postiosoite: Kievarintie 16
Postitoimipaikka: Kuusamo
Postinumero: 93600
2️⃣1️⃣
Nimi: Tervalentäjät ry
Postiosoite: Kuntopolku 3
Postitoimipaikka: Kempele
Postinumero: 90450
2️⃣2️⃣
Nimi: Ilmailukerho Pohjolan Moottorilentäjät ry
Postiosoite: Tervolantie 1295 B
Postitoimipaikka: Maula
Postinumero: 95365
2️⃣3️⃣
Nimi: North Flying Wings ry
Postiosoite: Rinnetie 46
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Postinumero: 96910
2️⃣4️⃣
Nimi: Sodankylän Ilmailukerho ry
Postiosoite: Rovaniementie 3318
Postitoimipaikka: Torvinen
Postinumero: 99540
2️⃣5️⃣
Nimi: Aavahelukan Ilmailukerho ry
Postiosoite: Erkheikintie 5
Postitoimipaikka: Kolari
Postinumero: 95900
2️⃣6️⃣
Nimi: Tunturi-Ilmailijat ry
Postiosoite: Tolosentie 171 A
Postitoimipaikka: Ivalo
Postinumero: 99800
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2012/S 091-149907 (2012-05-10)