Tekesin tapahtumajärjestelyt, 61/25/2011

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes järjestää asiakkailleen vuosittain lukuisia erilaisia tapahtumia. Tapahtumat ovat tyypiltään konferensseja, seminaareja, työpajoja sekä erilaisia muita tiedotus- ja verkostoitumistapahtumia. Haemme pitkäaikaista ja kehittyvää kumppanuutta tapahtumajärjestelyihin.
Hankinnan piirissä on vuositasolla arviolta 80–110 Tekesin järjestämää tapahtumaa, jotka jakaantuvat osallistujamäärän mukaan seuraavanlaisesti:
— Alle 100 osallistujaa, 60–70 tapahtumaa,
— 100 – 500 osallistujaa, 20–30 tapahtumaa,
— yli 500 osallistujaa, alle 10 tapahtumaa.
Vuosittaisista määrärahoista riippuen järjestettävien tapahtumien määrä voi vaihdella. Luvut ovat sitoumuksettomia arvioita.
Hankittava palvelu koostuu kolmesta osakokonaisuudesta:
1. Internet-pohjainen palvelu tapahtumien ja osallistujien hallintaan ja raportointiin
2. Tapahtumasuunnitteluun liittyvät palvelut
3. Tapahtumien valmistelu, organisointi ja tapahtumapaikalla toimiminen
Lisäksi hankintaan sisältyy käyttöönotto- ja käynnistysprojekti, jossa palvelun toteutukseen ja vuorovaikutukseen liittyvä toimintatapa viimeistellään ja perehdytetään tapahtumia Tekesissä toteuttavat henkilöt niihin. Sopimusaikana järjestetään vähintään kerran vuodessa sopimuspalaveri, jossa käydään läpi palautetta ja kehittämistarpeita.
Hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin tarjouspyynnössä.
Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus 12.9.11 HILMA- ja TED-sivustoilla.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-12-23. Hankinta julkaistiin 2011-12-01.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2011-12-01 hankintailmoitus
2012-05-14 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2011-12-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Seminaarien järjestäminen
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Seminaarien järjestäminen 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Postiosoite: PL 69 (Kyllikinportti 2)
Postinumero: 00101
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tekes.fi 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-12-01 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2011-12-23 📅
Julkaisupäivä: 2011-12-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 234-379396
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 177-290496
EUVL-S-numero: 234

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Tekes järjestää asiakkailleen vuosittain lukuisia erilaisia tapahtumia. Tapahtumat ovat tyypiltään konferensseja, seminaareja, työpajoja sekä erilaisia...”    Näytä lisää

“Hankinnan piirissä on vuositasolla arviolta 80–110 Tekesin järjestämää tapahtumaa, jotka jakaantuvat osallistujamäärän mukaan seuraavanlaisesti:”
Näytä lisää (11)
“— Alle 100 osallistujaa, 60–70 tapahtumaa,”

“— 100 – 500 osallistujaa, 20–30 tapahtumaa,”

“— yli 500 osallistujaa, alle 10 tapahtumaa.”

“Vuosittaisista määrärahoista riippuen järjestettävien tapahtumien määrä voi vaihdella. Luvut ovat sitoumuksettomia arvioita.”

“Hankittava palvelu koostuu kolmesta osakokonaisuudesta:”

“1. Internet-pohjainen palvelu tapahtumien ja osallistujien hallintaan ja raportointiin”

“2. Tapahtumasuunnitteluun liittyvät palvelut”

“3. Tapahtumien valmistelu, organisointi ja tapahtumapaikalla toimiminen”

“Lisäksi hankintaan sisältyy käyttöönotto- ja käynnistysprojekti, jossa palvelun toteutukseen ja vuorovaikutukseen liittyvä toimintatapa viimeistellään ja...”    Näytä lisää

“Hankinta on kuvattu yksityiskohtaisemmin tarjouspyynnössä.”

“Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus 12.9.11 HILMA- ja TED-sivustoilla.”

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: hankinnat(at)tekes.fi
Nimi: Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Postiosoite: PL 69
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00101
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Kirjaamo
Sähköposti: kirjaamo@tekes.fi 📧

Viite
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2011/S 177-290496

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 103643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 103643314 📠
Lähde: OJS 2011/S 234-379396 (2011-12-01)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2012-05-14)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Menettelyn tyyppi: Ei määritelty
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Sähköposti: kilpailutus@tekes.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-05-14 📅
Julkaisupäivä: 2012-05-18 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 94-154892
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 234-379396
EUVL-S-numero: 94

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 300 000 💰
500 000 💰
Viitenumero: 61/25/2011

Sopimuksen tekeminen
Nimi: Management Events Studio Oy

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Puhelin: +358 295643300 📞
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2012/S 094-154892 (2012-05-14)