Hankinnan kohteena on Suomen Syöpäyhdistyksen teettämien nuorisotutkimusten tekijän valinta sekä nuorisotutkimusten tulosten käytäntöön viemiseen liittyvien konsultointipalveluiden hankinta. Hankinnan kohde sisältää siten sekä tutkimusten laatimisen että tutkimustulosten käytäntöön viemiseen liittyvien toimenpiteiden suorittamisen. Suomen Syöpäyhdistys teettää säännöllisin väliajoin nuorisokulttuureihin ja nuoriin liittyviin ilmiöihin yleisemmin liittyviä tutkimuksia, joiden tekijän valinta on tämän tarjouskilpailun kohteena. Tutkimusten yhteisenä teemana on terveyden edistäminen sen laajassa merkityksessä. Hankintayksikön tarkoituksena on tehdä hankinnan kohteena olevista palveluista puitesopimus kolmen toimittajan kanssa tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatuin tavoin. Hankinnan kohde ja puitesopimuksen tekemistapa on kuvattu tarkemmin tämän hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyynnössä liitteineen. Kuten tarjouspyynnöstä ilmenee, yksittäisessä tapauksessa ja hankintayksikölle ajankohtaistuvan tarpeen perusteella voidaan nyt toteutettavan tarjouskilpailun perusteella hankkia valittavalta toimittajalta myös yksittäisiä yleisemmin terveyden edistämiseen liittyviä tutkimuksia. Pääpaino on selvästi nuorisotutkimuksissa, mutta yksittäisessä tapauksessa myös yleisempi terveyden edistämiseen liittyvä tutkimushankinta voi tulla kysymykseen hankintayksikölle ajankohtaistuvan ajankohtaisen tarpeen perusteella. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo ylittää koko puitesopimuskaudella julkisista hankinnoista annetun lain 16 §:ssä säädetyn EU-kynnysarvon määrän.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-10-31.
Hankinta julkaistiin 2011-09-19.
hankintailmoitus (2011-09-19) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut
Määrä tai laajuus:
Kyseessä on puitesopimuksen tekeminen neljän (4) vuoden sopimuskaudelle. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo ylittää neljän (4) vuoden sopimuskaudella julkisista hankinnoista annetun lain 16 §:n mukaisen EU-kynnysarvon määrän.
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Suomen Syöpäyhdistys ry
Postiosoite: Pieni Roobertinkatu 9
Postinumero: 00130
Postitoimipaikka: Helsinki
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi hankintayksikkö ei vastaa puhelimitse esitettyihin tarjouspyyntöön liittyviin tiedusteluihin. Tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset tulee lähettää hankintayksikölle sähköpostilla osoitteeseen tarjoukset@cancer.fi viimeistään 5.10.2011. Kysymyksessä on ilmoitettava viite ”Lisätietopyyntö, tutkimuspalvelujen hankinta”. Kysymyksiä koskevassa viestissä on ilmoitettava myös se sähköpostiosoite, johon tarjouspyyntöä koskeviin kysymyksiin annettavat vastaukset voidaan hankintayksikön toimesta lähettää.
Kaikki kysymykset kootaan yhteen ja kysymykset vastauksineen lähetetään kaikille sähköpostiosoitteensa hankintayksikölle 5.10.2011 mennessä ilmoittaneille tarjoajille sähköpostitse samanaikaisesti hyvissä ajoin ennen tarjousten jättämistä koskevan määräajan päättymistä. Tätä varten kaikkien tarjoajien tulee toimittaa sähköpostiosoitteensa yllä mainittuun hankintayksikön sähköpostiosoitteeseen 5.10.2011 mennessä. Niille tarjoajille, jotka eivät ole toimittaneet yhteystietojaan hankintayksikölle, ei kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia toimiteta.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Suomen Syöpäyhdistyksen teettämien nuorisotutkimusten tekijän valinta sekä nuorisotutkimusten tulosten käytäntöön viemiseen liittyvien konsultointipalveluiden hankinta. Hankinnan kohde sisältää siten sekä tutkimusten laatimisen että tutkimustulosten käytäntöön viemiseen liittyvien toimenpiteiden suorittamisen.

Suomen Syöpäyhdistys teettää säännöllisin väliajoin nuorisokulttuureihin ja nuoriin liittyviin ilmiöihin yleisemmin liittyviä tutkimuksia, joiden tekijän valinta on tämän tarjouskilpailun kohteena. Tutkimusten yhteisenä teemana on terveyden edistäminen sen laajassa merkityksessä. Hankintayksikön tarkoituksena on tehdä hankinnan kohteena olevista palveluista puitesopimus kolmen toimittajan kanssa tarjouspyynnössä tarkemmin kuvatuin tavoin. Hankinnan kohde ja puitesopimuksen tekemistapa on kuvattu tarkemmin tämän hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyynnössä liitteineen.

Kuten tarjouspyynnöstä ilmenee, yksittäisessä tapauksessa ja hankintayksikölle ajankohtaistuvan tarpeen perusteella voidaan nyt toteutettavan tarjouskilpailun perusteella hankkia valittavalta toimittajalta myös yksittäisiä yleisemmin terveyden edistämiseen liittyviä tutkimuksia. Pääpaino on selvästi nuorisotutkimuksissa, mutta yksittäisessä tapauksessa myös yleisempi terveyden edistämiseen liittyvä tutkimushankinta voi tulla kysymykseen hankintayksikölle ajankohtaistuvan ajankohtaisen tarpeen perusteella.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo ylittää koko puitesopimuskaudella julkisista hankinnoista annetun lain 16 §:ssä säädetyn EU-kynnysarvon määrän.
Kesto: 48 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Tarjoajan täyttämä tarjouspyynnön liitteenä 1 oleva lomake kyseisten vaatimusten täyttymisestä. Kyseinen liite tulee täyttää ja palauttaa tarjouksen mukana. Tarvittaessa hankintayksikkö voi erikseen pyytää tarjoajilta myös muuta selvitystä.
Vähimmäistaso(t):
1. Tarjoaja on maksanut lakisääteiset sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut ja verot.
2. Tarjoaja ei ole konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa, eikä tarjoajan velkoja ole vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädäntöön perustuvassa menettelyssä järjestelty, eikä tarjoajan konkurssi tai purkaminen taikka muu edellä tarkoitettu menettely ole vireillä.

3. Tarjoaja tai sen johtohenkilö tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole syyllistynyt julkisista hankinnoista annetun lain 53 §:ssä säädettyyn pakollisen poissulkemisperusteen aiheuttavaan rikokseen.
4. Tarjoajan johtohenkilö taikka edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö ei ole saanut ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta lainvoimaista tuomiota.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Tarjoajan täyttämä tarjouspyynnön liitteenä 1 oleva lomake kyseisten vaatimusten täyttymisestä. Referenssien ja tutkijoiden koulutuksen osalta olennainen on myös tarjouspyynnön liite 3, jonka perusteella arvioidaan referenssejä ja koulutusta koskevien vaatimusten täyttyminen. Kyseiset liitteet tulee täyttää ja palauttaa tarjouksen mukana. Tarvittaessa hankintayksikkö voi erikseen pyytää tarjoajilta myös muuta selvitystä.

1. Tarjoajalla on esittää palvelun toteuttamiseen yksi päävastuullinen tutkija ja häntä avustava (yksi) avustava tutkija, jotka täyttävät seuraavassa esitettävät palvelun toteuttaville henkilöille asetettavat vaatimukset.
2. Palvelun toteuttamiseen osallistuvilla henkilöillä (päävastuullinen tutkija ja häntä avustava tutkija) on molemmilla hankinnan toteuttamiseen soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Ylempää korkeakoulututkintoa edellytetään sekä päävastuulliselta että avustavalta tutkijalta.

3. Hankinnan toteuttavilla henkilöillä (sekä päävastuullisella että avustavalla tutkijalla) on viimeiseltä kolmelta vuodelta vähintään kaksi (2) referenssiä nuorisotutkimusten toteuttamisesta / nuorisotutkimusten tekoon liittyviin projekteihin osallistumisesta. Päävastuullisen ja avustavan tutkijan referenssit voivat olla myös samasta projektista, jos tutkijat ovat olleet mukana samoissa nuorisotutkimuksia koskevissa projekteissa.

4. Hankinnan toteuttamiseen osallistuvilla tutkijoilla on erinomainen suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito.
5. Hankinnan pääasiallinen toteutuspaikka on Helsinki ja palvelun toteuttaminen edellyttää sen toteuttamiseen osallistuvien henkilöiden oleskelua Helsingissä. Hankinnan toteuttaminen sisältää käytännössä säännönmukaisia tapaamisia hankintayksikön edustajien kanssa, minkä vuoksi palvelun toteuttamiseen osallistuvien henkilöiden tulee sitoutua siihen, että he ovat käytettävissä Helsingissä hankintayksikön edellyttämin tavoin ilman vaatimuksia matkakulujen korvaamisesta. Hankintayksikkö ei maksa palvelun toteuttajille matkakuluja muissa kuin sellaisissa tilanteissa, joissa matkustaminen liittyy erikseen sovittaviin hankinnan kohteeseen liittyviin matkustuskustannuksiin. Matkakulujen korvaamisesta on aina sovittava erikseen, jotta niiden korvaaminen on mahdollista.

6. Palvelun toteuttamiseen osallistuvien henkilöiden tulee olla savuttomia eli he eivät saa tupakoida. Ottaen huomioon Suomen Syöpäyhdistyksen toiminnan luonteen sekä sen, että hankinnan kohde edellyttää käytännössä nuorten keskuudessa laadittavaa ja heille suunnattua terveyden edistämiseen ja etenkin savuttomuuteen tähtäävää tutkimusta, hankinnan kohteena olevan toiminnan uskottava toteuttaminen edellyttää, että palvelun toteuttamiseen osallistuvat tutkijat ovat savuttomia.

7. Tarjoaja ei tee yhteistyötä tupakkateollisuuden kanssa eli tarjoajalla ei ole sopimusta tai vakiintunutta yhteistyösuhdetta tupakkateollisuuden kanssa. Syöpäyhdistyksen toiminnan luonne edellyttää, että sen yhteistyökumppanit eivät tee yhteistyötä tupakkateollisuuden kanssa.

Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Ks. tarjouspyynnön liitteenä oleva puitesopimusluonnos ja siinä viitatut tarjouspyynnön liitteenä olevat julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot.
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet ✅
Menettely
Puitejärjestelyn kesto vuosina: 4
Tarjouksen voimassaoloaika: 2012-02-29 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Other
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Suomen Syöpäyhdistys ry
Nimi: Suomen Syöpäyhdistys ry
Sähköposti: tarjoukset@cancer.fi📧
Viite Lisätietoja
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi hankintayksikkö ei vastaa puhelimitse esitettyihin tarjouspyyntöön liittyviin tiedusteluihin. Tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset tulee lähettää hankintayksikölle sähköpostilla osoitteeseen tarjoukset@cancer.fi viimeistään 5.10.2011. Kysymyksessä on ilmoitettava viite ”Lisätietopyyntö, tutkimuspalvelujen hankinta”. Kysymyksiä koskevassa viestissä on ilmoitettava myös se sähköpostiosoite, johon tarjouspyyntöä koskeviin kysymyksiin annettavat vastaukset voidaan hankintayksikön toimesta lähettää.
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi hankintayksikkö ei vastaa puhelimitse esitettyihin tarjouspyyntöön liittyviin tiedusteluihin. Tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset tulee lähettää hankintayksikölle sähköpostilla osoitteeseen tarjoukset@cancer.fi viimeistään 5.10.2011. Kysymyksessä on ilmoitettava viite ”Lisätietopyyntö, tutkimuspalvelujen hankinta”. Kysymyksiä koskevassa viestissä on ilmoitettava myös se sähköpostiosoite, johon tarjouspyyntöä koskeviin kysymyksiin annettavat vastaukset voidaan hankintayksikön toimesta lähettää.
Kaikki kysymykset kootaan yhteen ja kysymykset vastauksineen lähetetään kaikille sähköpostiosoitteensa hankintayksikölle 5.10.2011 mennessä ilmoittaneille tarjoajille sähköpostitse samanaikaisesti hyvissä ajoin ennen tarjousten jättämistä koskevan määräajan päättymistä. Tätä varten kaikkien tarjoajien tulee toimittaa sähköpostiosoitteensa yllä mainittuun hankintayksikön sähköpostiosoitteeseen 5.10.2011 mennessä. Niille tarjoajille, jotka eivät ole toimittaneet yhteystietojaan hankintayksikölle, ei kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia toimiteta.
Kaikki kysymykset kootaan yhteen ja kysymykset vastauksineen lähetetään kaikille sähköpostiosoitteensa hankintayksikölle 5.10.2011 mennessä ilmoittaneille tarjoajille sähköpostitse samanaikaisesti hyvissä ajoin ennen tarjousten jättämistä koskevan määräajan päättymistä. Tätä varten kaikkien tarjoajien tulee toimittaa sähköpostiosoitteensa yllä mainittuun hankintayksikön sähköpostiosoitteeseen 5.10.2011 mennessä. Niille tarjoajille, jotka eivät ole toimittaneet yhteystietojaan hankintayksikölle, ei kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia toimiteta.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 103643300📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Faksi: +358 103643314 📠
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Muutoksenhaun määräaika on 14 päivää hankintapäätöksen tiedoksiannosta julkisista hankinnoista annetun lain 87 §:n 1 momentin mukaisesti. Tarkemmat muutoksenhakuohjeet annetaan hankintapäätöksen tiedoksiannon yhteydessä.