Quantity or scope
Hankintayksikkö ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään. Lisäksi tarjoajan on syytä huomioida, että Turun kaupunginvaltuusto on 5.10.2009 § 220 päättänyt hyväksyä kaupungin omistajapolitiikan 2009–2013, jonka mukaan kaupungissa valmistellaan sen tuottajaliikelaitosten yhtiöittäminen siten, että yhtiömuotoinen liiketoiminta voi alkaa viimeistään vuoden 2011 loppuun mennessä.Entisillä tuottajaliikelaitoksilla on yhtiöittämisensä jälkeen oikeus mutta ei velvollisuutta liittyä tämän kilpailutuksen perusteella tehtävään puitesopimukseen sen jälkeen kun yhteisö on siitä ensin sopinut hankinta- ja logistiikkajohtajan kanssa, joka vahvistaa Toimittajan vastaavalle yhteyshenkilölle yhteisön liittymisen sopimukseen.400 000500 000