Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean arkistojen järjestämispalvelut
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Fimea pyytää tarjoustanne arkistojensa järjestämisen palveluista tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
Fimean arkistot sijaitsevat Helsingissä osoitteissa Mannerheimintie 103b ja 105, Mannerheimintie 166 sekä Antinkatu 1. Kahdessa ensin mainitussa pisteessä on yhteensä neljä arkistotilaa. Mannerheimintie 166:ssa on yksi arkistotila ja Antinkatu 1:ssä kaksi arkistotilaa. Hankinnan kohteena on järjestämätöntä aineistoa vastaavasti n. 3,8 hkm (hyllykilometriä), n. 1,2 hkm ja n. 2 hkm. Kaikkiaan on siten kyse n. 7,7 hkm järjestämisestä.
Fimea on siirtämässä toimintojaan Kuopioon, ja siirtyminen on suoritettu elokuun 2014 loppuun mennessä. Tämä on siten myös takaraja arkistojen järjestämiselle sekä järjestämisen jälkeen jäljelle jäävän arkistoaineiston siirrolle yhtäältä Kuopioon ja toisaalta Arkistolaitoksen haltuun.
Tarjottavan palvelun tulee kattaa arkistoidun aineiston läpikäynnin Fimean ohjeiden mukaisesti ja Fimean työnohjauksessa sekä jakamisen pysyvästi säilytettävään, määräaikaisesti säilytettävään ja hävitettävään. Kaksi ensimmäiseksi mainittua aineistoryhmää kunnostetaan, koteloidaan ja toimitetaan joko Fimealle Kuopioon tai Arkistolaitokselle.
Ks. tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-04-19. Hankinta julkaistiin 2011-03-08.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2011-03-08 | hankintailmoitus |
| 2011-08-10 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkistointipalvelut
Määrä tai laajuus: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkistointipalvelut 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Postiosoite: Mannerheimintie 103b
Postinumero: 00301
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.fimea.fi 🌏
Sähköposti: kirjaamo@fimea.fi 📧
Puhelin: +358 947334273 📞
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-03-08 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2011-04-19 📅
Julkaisupäivä: 2011-03-11 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 49-080533
EUVL-S-numero: 49
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Viitenumero: Tarjouspyyntö Fimean arkistojen järjestämisestä 4.3.2011 dnro 1160/02.02.01/2011.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Ks. tarjouspyyntö.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Vähimmäistaso(t): Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Muut erityisehdot: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat (saatavissa Fimean kirjaamosta).
Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Fimean kirjaamo
Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: Tarjouspyyntö Fimean arkistojen järjestämisestä 4.3.2011 dnro 1160/02.02.01/2011.
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 103643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 103643314 📠
Lähde: OJS 2011/S 049-080533 (2011-03-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Muut yhteisöön liittyvät, yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut
Hankinnan kokonaisarvo: 900 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Muut yhteisöön liittyvät, yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut 📦
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Ei määritelty
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-08-10 📅
Julkaisupäivä: 2011-08-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 154-255639
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 49-080533
EUVL-S-numero: 154
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 581 196 💰
786 324 💰
Viitenumero: Dnro 1160/02.02.01/2011
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2011-08-01 📅
Postiosoite: Lemminkäisenkatu 50
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: 20520
Maa: Suomi 🇫🇮
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Yhteyspiste: kirjaamo@fimea.fi
Lähde: OJS 2011/S 154-255639 (2011-08-10)