Sitra rakennuttaa Jätkäsaareen toimistotalon osana "Low2No" kestävän rakentamisen korttelia. Rakennuksen laajuus tulee olemaan noin 8.000 brm2 ja sen on suunniteltu olevan puurunkoinen. Sitra järjesti vuonna 2009 suunnittelukilpailun korttelin konseptisuunnittelusta. Kilpailun voitti kansainvälinen ARUP-ryhmä, joka on alikonsultteineen laatinut toimistotaloa koskevat luonnostasoiset suunnitelmat (L2). Nyt kilpailutuksen kohteena on toimistotalon jatkosuunnittelu ARUP-ryhmän laatimien L2-luonnossuunnitelmien pohjalta. Voittavan tarjoajan tehtävänä on jatkaa suunnittelua luonnosvaiheesta hankkeen loppuun saakka. Toimistotalon jatkosuunnittelu alkaisi syksyllä 2011 ja sen rakennustyöt kilpailutetaan erikseen ja niiden on suunniteltu alkavan kesällä 2012. Rakennustöiden on arvioitu kestävän noin 18 kk. Hanketta varten tarvitaan ainakin pää-, arkkitehti-, rakenne, LVIA-, sprinkleri- ja sähkösuunnittelijat. Hankintasopimus tulee kattamaan myös kaiken hankinnan kohteen asianmukaiseksi toteuttamiseksi välttämättömän erikoissuunnittelun. Tarjoajia pyydetään muodostamaan ryhmä, joka vastaa yhdessä tarvittavasta suunnittelupanoksesta. Yksittäinen yritys voi osallistua, mikäli se kykenee tarjoamaan kaikkien tarvittavien suunnittelualojen palvelut. Ryhmänä ilmoittauduttaessa osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa yhteyshenkilö ja yksilöidä ryhmään kuuluvat, tarpeelliset suunnittelualat kattavat työn suorittajayritykset. Tarjoajien tulee huomioida, että luonnossuunnittelun tehnyt kansainvälinen ARUP-ryhmä tulee toimimaan tilaajan asiantuntijana myös hankkeen jatkosuunnittelun ajan, joten yhteistyö heidän kanssaan on osa suunnittelutehtävää. Tässä ilmoituksessa ryhmällä tarkoitetaan yritystä tai esim. usean yrityksen muodostamaa työyhteenlittymää, joka tarjoaa ilmoituksessa kuvatun palvelun. Tilaaja tekee siis yhden sopimuksen ryhmän kanssa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-08-10.
Hankinta julkaistiin 2011-07-05.
hankintailmoitus (2011-07-05) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut
Määrä tai laajuus: Hankinnan arvo tulee ylittämään hankintalain 16§:n kynnysarvon.
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, insinööri- ja suunnittelupalvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Osoitteet ja yhteyspisteet, joista saa lisätietoa:
Sähköpostiosoite:
Osallistumishakemukset hyväksytään vain paperiversiona postitse tai Sitran vastaanottoon kuitattuna. Kuoressa tulee olla merkintä "L2N jatkosuunnittelu".
Selvyyden vuoksi todetaan, että hankinta koskee kohdetta, josta aiemmin järjestetty rajoitettu hankintamenettely jouduttiin keskeyttämään.
Mikäli tarjoajaehdokkailla herää hankintaan liittyviä täsmentäviä kysymyksiä, ne tulee esittää 2.8.2011 mennessä sähköpostitse osoitteeseen markku.inkeroinen@sitra.fi.
Lisätietopyyntöihin ja kysymyksiin tullaan vastaamaan kollektiivisesti, yhtä aikaa kaikille tarjoajaehdokkaille sähköpostitse. Tätä tiedonantoa varten kaikkia tarjoajaehdokkaita pyydetään ilmoittamaan sähköinen kontaktiosoitteensa (esimerkiksi työyhteenliittymää edustavan yrityksen vastuuhenkilön sähköposti) Markku Inkeroiselle 2.8.2011 mennessä, mikäli tarjoajaehdokas haluaa varmistaa mahdollisten lisätietojen saamisen, jos täsmentäviä kysymyksiä tulee.
Osallistumishakemukset tulee toimittaa postitse paperiversioina ja kuoreen tulee sisällyttää merkintä "L2N jatkosuunnittelu". Kuoreen tulee liittää sama aineisto myös sähköisessä muodossa esim. pdf tiedostoina muistitikulla.
HUOMAUTUS.
III-IV jaksoja koskien pyydämme, että osallistumishakemuksessanne viittaatte selkeästi siihen alakohtaan hankintailmoitusta, jota antamanne selvitykset koskevat.
HUOMAUTUS.
Palauttakaa sekä liite 1 (allekirjoitettuna) että liite 2 jokaisen ryhmään kuuluvan yrityksen osalta erikseen.
Lisätieto kohtaan IV.3.5:
Hankkeen tavoiteaikataulu on, että tarjouspyynnöt lähetetetään valituille tarjoaehdokkaille elokuussa 2011.
Lisätietoja Low2No hankkeesta http://www.sitra.fi/fi/Ohjelmat/energia/hankkeet/Jatkasaari/Jatkasaari.htm ja www.low2no.org.

Sitra rakennuttaa Jätkäsaareen toimistotalon osana "Low2No" kestävän rakentamisen korttelia. Rakennuksen laajuus tulee olemaan noin 8.000 brm2 ja sen on suunniteltu olevan puurunkoinen.
Sitra järjesti vuonna 2009 suunnittelukilpailun korttelin konseptisuunnittelusta. Kilpailun voitti kansainvälinen ARUP-ryhmä, joka on alikonsultteineen laatinut toimistotaloa koskevat luonnostasoiset suunnitelmat (L2).
Nyt kilpailutuksen kohteena on toimistotalon jatkosuunnittelu ARUP-ryhmän laatimien L2-luonnossuunnitelmien pohjalta. Voittavan tarjoajan tehtävänä on jatkaa suunnittelua luonnosvaiheesta hankkeen loppuun saakka.
Toimistotalon jatkosuunnittelu alkaisi syksyllä 2011 ja sen rakennustyöt kilpailutetaan erikseen ja niiden on suunniteltu alkavan kesällä 2012. Rakennustöiden on arvioitu kestävän noin 18 kk.
Hanketta varten tarvitaan ainakin pää-, arkkitehti-, rakenne, LVIA-, sprinkleri- ja sähkösuunnittelijat.
Hankintasopimus tulee kattamaan myös kaiken hankinnan kohteen asianmukaiseksi toteuttamiseksi välttämättömän erikoissuunnittelun.
Tarjoajia pyydetään muodostamaan ryhmä, joka vastaa yhdessä tarvittavasta suunnittelupanoksesta. Yksittäinen yritys voi osallistua, mikäli se kykenee tarjoamaan kaikkien tarvittavien suunnittelualojen palvelut. Ryhmänä ilmoittauduttaessa osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa yhteyshenkilö ja yksilöidä ryhmään kuuluvat, tarpeelliset suunnittelualat kattavat työn suorittajayritykset.

Tarjoajien tulee huomioida, että luonnossuunnittelun tehnyt kansainvälinen ARUP-ryhmä tulee toimimaan tilaajan asiantuntijana myös hankkeen jatkosuunnittelun ajan, joten yhteistyö heidän kanssaan on osa suunnittelutehtävää.
Tässä ilmoituksessa ryhmällä tarkoitetaan yritystä tai esim. usean yrityksen muodostamaa työyhteenlittymää, joka tarjoaa ilmoituksessa kuvatun palvelun. Tilaaja tekee siis yhden sopimuksen ryhmän kanssa.
Kesto: 36 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Helsinki.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Vaatimuksena on, että tarjoajaehdokkaana toimivan ryhmän jäsenyritykset täyttävät alla viitatut velvollisuudet. Vaatimusten täyttyminen todennetaan voittaneen tarjouksen antaneen ryhmän jäsenten osalta ennen sopimuksentekoa. Vaatimusten täyttymisen todentamiseksi tarvittavat todistukset/asiakirjat eivät tällöin saa olla kolmea kuukautta vanhempia tilaajalle esityspäivästä lukien.

Osallistumishakemusvaiheessa ehdokkaiden tulee vakuuttaa (kunkin ryhmään kuuluvan yrityksen osalta), että:
1) se on sijoittumismaassaan merkitty kauppa-, ammatti- ja elinkeinorekisteriin;
2) se on täyttänyt velvollisuutensa suorittaa sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut sekä Suomen lainsäädännön mukaiset verot ja sosiaaliturvamaksut, jos ehdokas on Suomessa verovelvollinen ja velvollinen maksamaan sosiaaliturvamaksuja taikka, jos ehdokkaalla on verovelkaa tai maksamattomia sosiaaliturvamaksuja, ehdokas on liittänyt tämän vakuutuksen liitteeksi selvityksen verovelasta ja/tai maksamattomista sosiaaliturvamaksuista sekä maksusuunnitelmasta;

3) yritystä tai sen johtohenkilöä taikka edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävää henkilöä ei ole tuomittu yritystoimintaan liittyvästä rikoksesta;
4) yritys on ottanut osallistumishakemusta laatiessaan huomioon verotusta, työsuojelua, työoloja ja työehtoja koskevat lakisääteiset velvoitteet.
Todistuksia yllä mainittujen velvoitteiden täyttymisestä ei tarvitse liittää osallistumishakemukseen tässä vaiheessa. Kirjallinen vakuutus asiasta riittää (ks. liite 1, allekirjoitettava lomake).
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Yllä kohdassa III.2.1) esitetyn vakuutuksen lisäksi selvitys kolmen edellisen vuoden liikevaihdosta kunkin ryhmän jäsenyrityksen osalta.
Vähimmäistaso(t):
Tarjouskilpailuun valittavilta ryhmiltä edellytetään, että niihin kuuluvilla yrityksillä on riittävä taloudellinen kantokyky hankinnan kohteena olevan suunnittelutyön toteuttamiseen ja yhteiskunnalliset ja työnantajan velvoitteet on hoidettu.
Kokonaissuunnittelua tarjoavan ryhmän (siihen kuuluvien yritysten) yhteenlaskettu viimeisimmän tilikauden liikevaihto on oltava vähintään 2,0 milj. €. Tästä on liitettävä selvitys, mikäli ryhmä koostuu useasta juridisesta yrityksestä.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Ryhmän tulee esittää kattavat ja eritellyt tiedot esitettyjen vaatimusten täyttymisestä.
2.3.1:
— Kunkin ryhmään kuuluvan yrityksen merkittävimmät, hankinnan kohdetta vastaavat referenssit, enintään 10 kpl. Vähimmäisvaatimukset ylittävältä osin (mikäli ehdokkaiden määrää joudutaan rajoittamaan) referenssejä arvioitaessa otetaan kohdan IV.1.2 perusteiden 1 ja 2 osalta huomioon kustakin ryhmää kohti enintään viisi kappaletta ehdokkaan osoittamaa referenssiä (pituus 1-2 A4/referenssi) viimeisen noin viiden vuoden aikana toteutetuista suunnittelukohteista. Tarjoajaehdokkaita pyydetään antamaan referenssikohteista mahdollisimman kattava kuvaus ja ilmoittamaan työn suorittamisajankohta ja ko. kohteessa omaksuttu rooli (suunnitteluala ja vastuuasema).

2.3.2:
— Hankkeeseen esitettävien (pää-, arkkitehti, rakenne-, lvia- ja sähkösuunnittelijoiden) projektipäällikköjen CV:t (pituus max 2 A4 liuskaa/projektipäällikkö) ja referenssiluettelot (pituus max 2 A4/projektipäällikkö). Referenssejä arvioitaessa otetaan huomioon enintään viisi tarjoajan osoittamaa, soveltuvaa referenssikohdetta.

2.3.3:
— Laatujärjestelmän yleiskuvaus ja erittely mahdollisista sertifikaateista.
2.3.4:
— Vakuutus ryhmän jäsenyritysten eri suunnittelualueiden projektipäälliköiden Suomen rakentamismääräysten ja viranomaisvaatimusten tuntemuksesta.
2.3.5:
— Selvitys ryhmän jäsenyritysten tietomalliosaamisesta.
Kuvaus tason 3 (katso RT10-10992) mukaisista hankkeista. Selostus voi olla korkeintaan kolmesta tähän soveltuvasta hankkeesta. 2.3.6
— Selvitys ryhmän jäsenyritysten projektipäälliköiden englanninkielen taidosta (kommunikointi ja ammattisanasto). Vapaa itsearviointi (pituus 1-2 A4). 2.3.7,
— Selvitys ryhmän jäsenyritysten projektipäälliköiden kokemuksesta mukanaolosta kansainvälisissä hankkeissa (pituus 1-2 A4). 2.3.8.
Ryhmän kokemus keskinäisestä yhteistyöstä aiemmissa hankkeissa viimeiseltä noin viideltä vuodelta. Ryhmä voi esittää korkeintaan viisi hanketta (kuvauksen pituus max 1 A4/hanke). Ryhmän tulee selvittää, mitä hanketta yhteistyö on koskenut ja keiden osapuolten välillä.

Tarjouskilpailuun valittavilta ryhmiltä edellytetään, että heillä on riittävät tekniset resurssit hankinnan kohteena olevan suunnittelutyön toteuttamiseen.
Hankkeeseen esitettävällä pääsuunnittelijalla sekä ARK- ja RAK- projektipäälliköillä alan korkeakoulututkinto, LVIA- ja sähköalueiden projektipäälliköillä vähintään alan ammattikorkeakoulututkinto (amk) tai opistotasoinen alan tutkinto (insinööri). Kaikkien suunnittelualueiden projektipäälliköillä valmistumisen jälkeistä työkokemusta vähintään 7 vuotta, sekä referenssinä uudisrakennuksen suunnittelukokemusta ainakin yhdestä noin samaa kokoluokkaa olevasta toimistorakennushankkeesta viimeisten noin viiden vuoden ajalta (ajankohta lasketaan siitä, kun hanke vastaanotettu).

Ryhmään kuuluvilla yrityksillä (kunkin ryhmään esitettävän yrityksen osalta) tulee liittää selvitys käytössä olevasta laatujärjestelmästä sekä referenssiselvitys viimeisten noin viiden vuoden ajalta olevasta vähintään yhdestä noin samaa suuruusluokkaa oleva uudisrakennushankkeesta (toimistohanke).

Ryhmän jäsenten projektipäälliköillä on oltava tuntemus Suomen rakentamismääräyksistä ja viranomaisvaatimuksista oman suunnittelualansa osalta (vaatimuksen täyttymisen osoituksena riittää tässä vaiheessa kirjallinen vakuutus, minkä lisäksi asiasta tulee antaa hankintayksikön pyytäessä tarvittava lisäselvitys).

Sopimuksen toteuttaminen
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Ryhmältä ei vaadita erityistä oikeudellista muotoa, mutta hankintayksikölle on ilmoitettava kaikki ryhmään kuuluvat yritykset, näiden suunnittelualat ja se, kuka yrityksistä toimii ns.ensisijaisena edustajana kilpailutuksen aikana ja sopimusasioissa.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava
Ryhmältä ei vaadita erityistä oikeudellista muotoa, mutta hankintayksikölle on ilmoitettava kaikki ryhmään kuuluvat yritykset, näiden suunnittelualat ja se, kuka yrityksistä toimii ns.ensisijaisena edustajana kilpailutuksen aikana ja sopimusasioissa.
Palvelun suorittaminen on varattu tietylle ammatille: Maankäyttö- ja rakennuslaki.
Henkilöstön nimet ja ammattipätevyydet ✅
Menettely
Puolueettomat valintaperusteet:
Ehdokkaita valitaan tarjouskilpailuun riittävän suuri määrä kilpailun takaamiseksi. Toisaalta ehdokkaita valitaan rajattu määrä, koska hankinnan kohteena olevan työn toteuttamisessa on painotettava asiantuntemustasoa ja muita laaduntuottokykyyn vaikuttavia tekijöitä, ja viiden soveltuvuudeltaan parhaan tarjoajaehdokkaan joukosta uskotaan löytyvän tehokkaimmalla tavalla kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tekijä.

Perusteet, joilla valitaan enintään viisi suunnitteluryhmää, jos kelpoisuusvaatimukset täyttävien tarjoajaehdokkaiden määrä ylittää tarjouskilpailuun valittavien enimmäismäärän: 1.
Ryhmän kokemus vastaavan kokoisten toimistorakennusten (uudisrakennukset) suunnittelussa noin 5 viimeisen vuoden aikana. Ryhmän jäsenyritysten referenssejä tulkitaan kokonaisuutena eli ne muodostavat ryhmän referenssit. Ryhmä voi esittää yhteensä korkeintaan viisi soveltuvaa referenssiä (pituus 1-2 A4/referenssi). (Maksimi 5 pistettä) 2.

Ryhmän kokemus puurakentamisen suunnittelussa, toimisto- tai julkiset rakennukset. Ryhmän jäsenyritysten referenssejä tulkitaan kokonaisuutena eli ne muodostavat ryhmän referenssit. Ryhmä voi esittää yhteensä korkeintaan viisi soveltuvaa referenssiä (pituus 1-2 A4/referenssi). (Maksimi 5 pistettä) 3.

Ryhmän kokemus keskinäisestä yhteistyöstä aiemmissa hankkeissa viimeiseltä noin viideltä vuodelta. Ryhmä voi esittää korkeintaan viisi hanketta (pituus max 1 A4/hanke). Ryhmän tulee selvittää, mitä hanketta yhteistyö on koskenut ja keiden osapuolten välillä. (maksimi 3 pistettä) 4.

Ryhmään kuuluvien projektipäälliköiden englanninkielen taito (kommunikointi ja ammattisanasto) ja kokemus kansainvälisistä hankkeista (joko Suomessa tai ulkomailla), joissa mukana myös muita kuin suomalaisia sunnitteluosapuolia. Selvityksen pituus 1-2 A4/projektipäällikkö. (maksimi 3 pistettä) 5.

Ryhmään kuuluvien yritysten tietomalliosaaminen. (maksimi 2 pistettä).
Kutakin ryhmää tullaan arvioimaan kaikkien yllä esitettyjen perusteiden osalta ja kokonaisarvioinnin tuloksena viisi korkeimman pistemäärän saanutta ryhmää valitaan jatkoon.
Hankintayksikkö pyytää ryhmittymiä kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että myös kaikista yllä esitetyistä kohdista esitetään riittävä selvitys osallistumishakemuksessa.
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Yhteystiedot
Internetosoite: www.sitra.fi🌏
Yhteyspiste: Markku Inkeroinen
Sähköposti: markku.inkeroinen@sitra.fi📧
Nimi: Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Viite Lisätietoja