Asemakaavoitukseen liittyvät maaperä- ja ympäristöselvitykset
Lahden kaupunki
Lahden kaupungin maankäyttö vastaa kaupungin maankäytön suunnittelusta. Asemakaavoituksen pohjaksi laaditaan laaja-alaisempia kaavarunkosuunnitelmia suunnittelualueen liikenneverkon ja rakentamisen sijoittamiseksi maaperä ja ympäristö huomioon ottaen toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollisimman hyvin. Kaavarunkojen ja yksittäisten asemakaavojen laatimiseksi tarvitsemme maaperään ja ympäristöön liittyviä lähtötietoja suunnittelualueilta. Maaperäselvitysten tavoitteena on selvittää ensisijaisesti alueen rakennettavuus. Melu- ja tärinäselvitykset laaditaan pääosin asutukseen suunniteltaville alueille. Maisema- ja luontoselvitykset liittyvät maisemallisesti merkittäviin kohteisiin ja laajempiin kaavarunkoalueisiin.
Tämän tarjouskilpailun tavoitteena on löytää yhteistyökumppani/-kumppaneita Lahden kaupungin maankäytön hyvän ja aikataulullisesti toimivan suunnittelun edellyttämän selvitystarpeen toteuttamiseksi.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2011-04-04. Hankinta julkaistiin 2011-02-21.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?- • Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut › Laboratoriopalvelut
- • Insinööripalvelut › Insinööritöihin liittyvät tieteelliset ja tekniset palvelut
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2011-02-21 | hankintailmoitus |
| 2012-04-05 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Määrä tai laajuus: Vuosien 2011–2013 selvitykset ja optiona vuosi 2014.350 000
Hankinnan kokonaisarvo: 350 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Postiosoite: PL 13
Postinumero: 15141
Postitoimipaikka: Lahti
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.lahti.fi 🌏
Sähköposti: hankintapalvelut@lahti.fi 📧
Puhelin: +358 38142513 📞
Faksi: +358 38142515 📠
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2011-02-21 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2011-04-04 📅
Julkaisupäivä: 2011-02-25 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2011/S 39-064190
EUVL-S-numero: 39
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Maaperä- ja ympäristöselvitykset
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Maalaboratoriopalvelut
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: Pysyvän pohjavesiputken asennus
Lyhyt kuvaus: Pohjavesiputken asennus tarvikkeineen, voi hinnoitella eri pituisille putkille.
Vaihtoehdot hyväksytään ✅
Määrä tai laajuus: Vuosien 2011–2013 selvitykset ja optiona vuosi 2014.
Vaihtoehtojen kuvaus: Vuoden 2014 selvitykset.
Viitenumero: 6/11
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Tarjouspyynnön liite 1 ohessa.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Tarjouspyynnön liite 2 ohessa.
Vähimmäistaso(t): Tarjouspyynnön liite 2 ohessa.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Tarjouspyynnön liite 3 ohessa.
Vähimmäistaso(t): Tarjouspyynnön liite 3 ohessa.
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 2011-05-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2011-04-04 📅
Avaamispaikka: Lahden kaupunki, Hankintapalvelut, Saimaankatu 11, FI-15140 Lahti, SUOMI.
Paikka: Lahden kaupunki, Hankintapalvelut, Saimaankatu 11, FI-15140 Lahti, SUOMI.
Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen nimi: Lahden kaupunki
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Hankintapalvelut
Mary-Ann Räsänen
Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: 6/11
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: PL 118
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00131
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 103643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 103643314 📠
Lähde: OJS 2011/S 039-064190 (2011-02-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 350 000 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2012-04-05 📅
Julkaisupäivä: 2012-04-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2012/S 68-111396
Viittaa ilmoitukseen: 2011/S 39-064190
EUVL-S-numero: 68
Menettely
Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Ammattitaito: vastuuhenkilöt, henkilökunta, kyky prosessin itsenäiseen suorittamiseen (25)
2. Referenssit (5)
3. Aikataulutus (30)
4. Kustannukset (40)
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimuksen tekemispäivä: 2011-05-23 📅
Nimi: Ramboll Oy
Postiosoite: Terveystie 2
Postitoimipaikka: Hollola
Postinumero: 15870
Maa: Suomi 🇫🇮
2️⃣
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Postiosoite: Osmontie 34
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00610
3️⃣
Nimi: Promethor Oy
Postiosoite: Rautakatu 5 A 6
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: 20520
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: FI01496693
FI01011975
FI19406713
FI09965394
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Puhelin: +358 295643300 📞
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2012/S 068-111396 (2012-04-05)
- Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (>20 uudet hankinnat)