2023-08-03   KAPA/ Jyväskylän kaupungin ulkovalaistuksen huolto- ja kunnossapitotyöt, Itäinen Urakka-alue 2024-2026 (-2028) (Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakennepalvelut)
Jyväskylän kaupungin ulkovalaistusverkossa on noin 35 500 valaisinta, 33 500 valaisinpylvästä ja 420 keskusta. Valaistusverkko sijaitsee kolmen eri sähköverkkoyhtiön toiminta-alueella. Palautteita ja vikailmoituksia saamme ulkovalaistukseen liittyen vuosittain noin 1300 kpl. Jyväskylässä on käytössä Trimblen palautepalvelu, josta ohjataan vikailmoitukset suoraan palvelusopimuksen kumppanille käsiteltäviksi. Ulkovalaistusomaisuuden omaisuuden hallintaa toteutamme Keylight ohjelmistolla. Ulkovalaistuksen … Näytä hankinnat »
2023-05-05   Toivakan kunnan valaistuksen saneeraus (Toivakan kunta)
Hankinnan kohteena on Toivakan kunnan katuvalaistuksen uusiminen. Saneeraus toteutetaan 3-4 vuoden aikana siten, että Hankintayksikkö uusii osan valaisimista joka vuosi, ja hankinnan lopputuloksena kaikki uusittavista, vanhoista katuvalaisimista on vaihdettu. Hankinta voidaan Hankintayksikön määrärahoista riippuen toteuttaa mahdollisesti myös nopeammalla aikataululla. Uusittavia valaisimia on noin 330 kappaletta. Tarkemmat tekniset vaatimukset valaisimille on esitetty tarjouspyynnön liitteissä. Hankinta … Näytä hankinnat »
2023-01-03   Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitourakka 2023-2025 (+ 1+1) (Keravan kaupunki)
Keravan kaupungilla on noin 10 210 valaisinpistettä, joista noin 7900 katuvalaisimia ja loput puistoraittien valaisimia, kiinteistöjen pihavalaisimia tai liikunta-alueiden valaisimia. Kaikki edellä mainitut valaisimet kuuluvat huoltopalveluun. Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitosopimus päättyy 31.3.2023. Nykyinen urakoitsija sitoutuu suorittamaan ennen sopimuksen päättymistä tilatut työt loppuun ja toimittamaan kaiken sopimuksen aikana kertyneen ja tuottamansa materiaalin kaupungille … Näytä hankinnat »
2022-10-19   Ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmä (Hämeenlinnan kaupunki)
Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia Hämeenlinnan kaupungin ulkovalaistuksen ohjauksessa tarvittavista laitteista ja niihin liittyvästä palveluntuotannosta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä ja sopimustoimittajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut tarjoaja. Kilpailutuksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus hinnan painoarvon ollessa 100 pistettä. Hankinnan kohteen laadulle asetetut vähimmäisvaatimukset mahdollistavat … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Siteco GmbH Suomen sivuliike
2022-09-01   Hämeenlinnan kaupungin valaistuksen ohjaus (Hämeenlinnan kaupunki)
Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia Hämeenlinnan kaupungin ulkovalaistuksen ohjauksessa tarvittavista laitteista ja niihin liittyvästä palveluntuotannosta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Kilpailutus suoritetaan avoimella menettelyllä ja sopimustoimittajaksi valitaan yksi vertailussa eniten pisteitä saanut tarjoaja. Kilpailutuksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus hinnan painoarvon ollessa 100 pistettä. Hankinnan kohteen laadulle asetetut vähimmäisvaatimukset mahdollistavat … Näytä hankinnat »
2021-12-10   Katujen ja yleisten alueiden valaistus-, tietoliikenne-, liikennevalo- ja sähköjärjestelmien rakentamispalvelut (Tampereen kaupunki)
Hankinnan kohteena on Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen vastuulla olevien katujen ja yleisten alueiden valaistus-, tietoliikenne-, liikennevalo- ja sähköjärjestelmien rakentamispalvelut. Hankinta sisältää muun muassa ulkovalaistus-, liikennevalo- ja muut sähköjärjestelmät. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Destia Oy, Rakennustekniset palvelut Eltel Networks Oy Normivalaistus Oy Tampereen Vera Oy
2021-11-26   ULKOVALAISTUKSEN OHJAUSPALVELUT (OPTIOINEEN) (Jyväskylän kaupunki)
Hankinnan kohteena on Jyväskylän kaupungin ulkovalaistuksen ohjauspalvelut. Hankinta koskee katu- ja puistovalaistuksen, liikuntapaikkavalaistuksen sekä muun yleisen ulkovalaistuksen ohjausta. Hankintayksikkö on hankkimassa ratkaisua, jossa tavoitteena on pitkäaikainen, vähintään 10 vuoden yhteistyö. Sopimuskauden pituus on yksi neuvottelujen kohteista. Siihen vaikuttaa mm. lopullinen hankinnan sisältö ja ratkaisun edellyttämät investoinnit, sekä takuuehdot. Hankinnan tarkka sisältö määritellään tämän … Näytä hankinnat »
2021-05-17   Jyväskylän Rantaraitin valaisinpylväät (Jyväskylän kaupunki)
Jyväskylän kaupunki hankkii corten-teräksisiä valaisinpylväitä Rantaraitille. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Tehomet Oy
2019-06-28   Keravan kaupungin katuvalaistuksen hankinta ja rakennus (Keravan kaupunki)
Tarjouskilpailun perusteella solmitaan puitesopimus katuvalaistuksen rakentamisesta ja hankinnasta etusijajärjestelyin kahden tarjoajan kanssa. Tämän sopimuksen pohjalta Keravan kaupunki teettää vuosien 2020-2022 katuvalaistuksen investoinnit. Tämän sopimuksen myötä voidaan myös teettää isompien urakoiden (vesihuolto, katu yms.) yhteydessä saneerattavia katuvalaistusrakenteita ja uusien asuinalueiden katuvalaistuksen rakentamista maanrakennuksen yhteydessä. Keravan kaupunki ei sitoudu mihinkään … Näytä hankinnat »
2019-06-26   Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitourakka 2019—2022 (+2023) (Keravan kaupunki)
Keravan kaupungilla on noin 9 800 valaisinpistettä, joista noin 8 600 tievalaisimia ja loput kiinteistöjen pihavalaisimia tai liikunta-alueiden valaisimia. Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitosopimus päättyy 22.10.2019. Nykyinen urakoitsija sitoutuu suorittamaan ennen sopimuksen päättymistä tilatut työt loppuun ja toimittamaan kaiken sopimuksen aikana kertyneen ja tuottamansa materiaalin kaupungille tai tarjouskilpailun voittajalle. Uusi huolto- ja ylläpitourakka aloitetaan 1.11.2019 ja … Näytä hankinnat »
2018-05-25   Yleisten alueiden ulkovalaistuksen ylläpito (Vihdin kunta)
Hankinnan kohteena on Vihdin kunnan yleisten alueiden ulkovalaistuksen ylläpitotyöt. Hankinta käsittää ulkovalaistuksen ylläpitoon liittyvät tehtävät, huoltokierrokset, huolto- ja korjaustyöt sekä päivystyspalvelun. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Destia Oy
2018-02-22   Keravan kaupungin katuvalaistuksen hankinta ja rakennus (Keravan kaupunki)
Tarjouskilpailun voittajan kanssa tehdään 31.10.2019 asti kestävä puitesopimus katuvalaistuksen rakentamisesta ja hankinnasta. Tämän sopimuksen pohjalta Keravan kaupunki teettää loput vuoden 2018 ja suuren osan vuoden 2019 katuvalaistuksen investoinneista. Tämän sopimuksen myötä voidaan myös teettää isompien urakoiden yhteydessä saneerattavia katuvalaistusrakenteita ja uusien asuinalueiden katuvalaistuksen rakentamista maanrakennuksen yhteydessä. Näytä hankinnat »
2017-12-14   Sähköalan tuotteet ja tarvikkeet (Hyvinkään kaupunki)
Hyvinkään kaupunki (myöhemmin hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjoustanne sähköalan tuotteista ja tarvikkeista tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Sopimustoimittajiksi valitaan vähintään kolme (3) tarjoajaa molemmassa osakokonaisuudessa (kohderyhmässä). Jos hyväksyttävissä olevan tarjouksen antaneita tarjoajia on vähemmän kuin kolme (3), voidaan valita vähemmän kuin kolme (3) tarjoajaa. Sopimuskausi tulee olemaan kaksi (2) vuotta + optio yksi (1) vuosi + optio yksi (1) vuosi. Hankinnan ennakoitu … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Onninen oy Rexel Finland Oy SLO Oy, Riihimäen myyntikontori SLO Oy, Riihimäen myyntikonttori
2017-03-31   Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitourakka (Keravan kaupunki)
Keravan kaupungilla on noin 8 200 valaisinpistettä, joista noin 6400 tievalaisimia ja loput joko kiinteistöjen pihavalaisimia tai liikunta-alueiden valaisimia. Keravan kaupungin katuvalaistuksen huolto- ja ylläpitosopimus päättyy 30.4.2017. Nykyinen urakoitsija sitoutuu suorittamaan ennen sopimuksen päättymistä tilatut työt loppuun ja toimittamaan kaiken sopimuksen aikana kertyneen ja tuottamansa materiaalin tarjouskilpailun voittajalle. Urakka pitää sisällään kaikki katuvalaistuksen huolto- ja … Näytä hankinnat »
2017-01-23   Jätkäsaaren ja Hermannin rantatien yhteiskäyttöpylväät (Helsingin kaupungin rakennusvirasto)
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjestää tarjouskilpailun tarjouspyynnössä määritellyistä yhteiskäyttöpylväistä. Tarjouskilpailun tarkoituksena on valita 1 sopimustoimittaja. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Silux Oy
2017-01-19   Jätkäsaaren ja Hermannin rantatien yhteiskäyttöpylväät (Helsingin kaupungin rakennusvirasto)
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjestää tarjouskilpailun tarjouspyynnössä määritellyistä yhteiskäyttöpylväistä. Tarjouskilpailun tarkoituksena on valita 1 sopimustoimittaja. Näytä hankinnat »
2017-01-18   Jätkäsaaren ja Hermannin rantatien yhteiskäyttöpylväät (Helsingin kaupungin rakennusvirasto)
Helsingin kaupungin rakennusvirasto järjestää tarjouskilpailun tarjouspyynnössä määritellyistä yhteiskäyttöpylväistä. Tarjouskilpailun tarkoituksena on valita 1 sopimustoimittaja. Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: Silux Oy
2016-07-07   Katuvalaisimet, lamput sekä katuvalaisimien vikapäivystys ja korjaushuoltotoiminta (Hämeenlinnan Valot Oy)
Hämeenlinnan Valot Oy pyytää tarjousta katuvalaisin verkon valaisimista (ei sis. valaisinpylväitä vaan ainoastaan valaisimet), katuvalaisimien LED-lampuista sekä katuvalaisinverkon vikapäivystyksestä ja korjaushuoltotoiminnasta tarjouspyynnön mukaisesti. Näytä hankinnat »
2016-03-16   Sähkö- ja katuvalaisintarvikkeiden hankinta Riihimäen kaupungille (Riihimäen kaupunki)
Hankinnan kohteena on Riihimäen kaupungin sähkö- ja katuvalaisintarvikkeiden hankinta. Tässä tarjouspyynnössä Riihimäen kaupungin tekniikan ja ympäristön toimialasta käytetään termiä tilaaja tai hankintayksikkö ja tarjouksen tekijästä tarjoaja. Huom: Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: … Näytä hankinnat »
Mainitut toimittajat: SLO Oy Riihimäen myyntikonttori